18-vuotiaat tytöt veivät toistamiseen Israelin päänahan

Mikko Larkaksen luotsaama Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue onnistui hakemaan suurinumeroisen voiton Israelista jo toisena perättäisenä päivänä. Suomi haki keskiviikkoisen 21 pisteen voittonsa jatkoksi komean 63–46 (20–19)-voiton torstaina Tikkurilassa.

Sara Rokkanen oli 18-vuotiaiden tyttöjen parhaimmistoa toisessa Israel-ottelussa. Kuva: Francois Perthuis.

Ottelun avauspuoliskolla Israel osoitti lukeneensa huolella kotiläksynsä ja onnistui korinalustaa sumputtamalla horjuttamaan Suomen joukkuehyökkäyksen tasapainoa. Kolmannesta jaksosta alkaen Suomi sai kuitenkin ”ketsuppipullon tukoksen” irtoamaan ja karkasi vierailtaan tasapainoisella pelillä molemmilla kentän puolilla.

– Toisella puoliskolla löysimme hyvän tasapainon joukkuehyökkäykseemme. Tämä peli oli meille jälleen arvokasta oppia EM-kisojen kannalta, sillä meidän on menestyäksemme opittava välttämään sellaisia mustia hetkiä kuin tänään, Larkas arvioi.

Sara Rokkanen (10/3) oli Suomen paras korintekijä. Lisäksi Anni Jämsä (9/8/3 syöttöä), Vilma Purhonen (8/11) ja Essi Pohjonen (8/7/2 blokkia) ansaitsivat Larkaksen kehut.

Suomen 18-vuotiaat tytöt jatkavat kotimaaotteluitaan ensi viikolla Tikkurilassa Saksaa vastaan.

Hollanti kumosi 16-vuotiaat pojat viime hetken heitolla

Suomen ja Hollannin 16-vuotiaat pojat pelasivat Tamperella Delfin Basketin avausottelussa todellisen nitropelin, joka sai dramaattisen lopetuksen Hollannin viime sekunnin heiton lävistäessä korirenkaan loppusummerin soidessa.

Hollanti hallitsi peliä toisesta jaksosta alkaen ja johti pisteissä 53–62 neljännen jakson alussa, kunnes Suomi sai puolustuspelinsä loksahtamaan uomiinsa ja parivaljakko Edon Maxhuni (13/2/3 syöttöä)-Lauri Markkanen (11/2) toi kovilla koreillaan Suomen tasoihin. Hollanti karkasi kuitenkin Pyynikiltä 70–72 (37–43) -voitto matkassaan.

– Kirvelevä tappio. Valitettavasti otimme takapakkia viime pelistä ja olimme taas liian pehmeitä korin alla. Hollanti pääsi nostelemaan aivan liian helposti koreja lähietäisyyksiltä ja hakemaan hyökkäyslevypalloja, 16-vuotiaiden poikien päävalmentaja Jyri Lohikoski harmitteli.

– Kun saimme stoppeja ja puolustuslevypalloja, pääsimme parhaimmillamme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä erittäin tehokkaasti. Vauhtipeliä on kuitenkin vaikea pelata, jos joutuu käynnistämään useimmiten hyökkäyksen päätyrajan takaa.

Maxhunin ja Markkasen lisäksi Riku Laine (8/9/3 syöttöä/5 riistoa) kuului 16-vuotiaiden poikien tehomiehistöön.

Suomen ja Hollannin 16-vuotiaat pojat kohtaavat toistamiseen perjantai-iltana Pyynikillä.

Luxemburg vei vauhdin 16-vuotiailta tytöiltä

Jussi Räikän valmentama Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue käynnisti urakkansa B-divisioonan EM-kisojen alkulohkossa Portugalissa tahmeasti, kun A-divisioonamaitakin valmistavan jaksonsa aikana kaatanut Luxemburg haki Suomesta 48-45 (24-18)-avausvoiton.

Luxemburg sumputti korinalustan täysin tukkoon, ja kun Suomi ei onnistunut missään vaiheessa karistamaan alkujännitystään kaaren takaa (kolmoset 2/29), joukkueen hyökkäyspelaaminen pysyi kipsissä aina pelin loppuun asti.

Vaikka Suomi kiskoi 22 hyökkäyslevypalloa, joukkue upotti pelitilanneheittonsa vain 29% tarkkuudella ja menetti pallon 33 kertaa.

– Pelasimme kovan koripallo-ottelun, jossa vastustaja oli piirun verran parempi. Luxemburg tulee aiheuttamaan harmaita hiuksia myös muille lohkomme joukkueille ja kaikki on edelleen mahdollista, Räikkä summasi.

– Me valmistaudumme tästä hetkestä lähtien seuraavaan otteluun ja teemme kaikkemme voittaaksemme sen. Kaikkein viimeiseksi lähtisimme nyt työntämään päätä pensaaseen ja jäämään kiinni tähän tappioon, jatkoi Räikkä.

Lähimmäksi tasoaan Luxemburgia vastaan ylsi Marianne Kalin (13/10). 16-vuotiaat tytöt kohtaavat seuraavassa ottelussaan lauantaina Romanian.

Suomi – Israel 63–46 (10-8, 20–19, 42–30), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Vantaa 1.8.2013

 

Suomi: Sara Rokkanen 10/3, Anni Jämsä 9/8/3 syöttöä, Vilma Purhonen 8/11, Essi Pohjonen 8/7/2 blokkia, Elina Koskimies 8/5, Riikka Kujala 6/1, Evianna Sipilä 5/3, Armi Anttila 5/3, Ida Myllyoja 2/3, Emilia Helle 2/1, Jasmine Dolivo 0/0, Ninni Salmi 0/0.

Suomi – Hollanti 70–72 (15–22, 37–43, 53–62), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Tampere 1.8.2013

 

Suomi: Edon Maxhuni 13/2/3 syöttöä, Lauri Markkanen 11/2, Riku Laine 8/9/3 syöttöä/5 riistoa, Aatu Kivimäki 8/3/3 syöttöä, Robert Bärlund 7/0, Matias Suvanto 6/1, Ville Leikas 5/2, Remu Raitanen 4/2, Alexander de Miguel Lamminen 4/1, Matias Oksa 2/3, Tommi Rasi 2/1, Jonathan Guzman Monet 0/0.

Suomi – Luxemburg 48–45 (11-6, 24–18, 37–32), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, B-divisioonan EM-kisat, alkusarjaa, Matosinhos (Portugali) 1.8.2013

 

Suomi: Marianne Kalin 13/10, Iina Salmenkivi 6/9/4 riistoa, Selina Dockery 6/4, Sini Mäkelä 6/3, Heta Äijänen 5/3, Nina Augustin 3/2/5 syöttöä/4 riistoa, Johanna Borenius 2/4/4 riistoa, Maria Hiekkamäki 2/1, Ella Väätänen 2/1, Riina Kärkkäinen 0/4, Veera Pirttinen 0/1, Sandra Karsten 0/0.