
Pyrintö johtaa ottelusarjaa nyt 2-0 -voitoin, joten sillä on mahdollisuus ottaa loppuotteluihin vievä ratkaiseva kolmas voitto sunnuntain kotipelissään.
Pelin ensimmäisellä puoliskolla molemmilla joukkueilla oli hyvät hetkensä. Pyrintö tavoitti Korihaiden yhdeksän pisteen johdon ja voitti ensimmäisen neljänneksen 21-19. Toisellakin jaksolla Korihait nousi hyvällä heittopelillään seitsemän pisteen johtoon, mutta tuonkin tilanteen Pyrintö tasoitti puoliajalle.
Viimeisellä neljänneksellä peliin alkoi tulla ratkaisun makua, kun Korihait meni kuusi minuuttia ennen loppua 76-68 -johtoon. Ratkaisijaksi nousi kuitenkin Pyrintö, joka tukahdutti isäntien hyökkäyspelin ja vei seuraavan viisiminuuttisen peräti 15-0. Korihait ei tuosta iskusta enää toipunut, vaan hävisi viimeiset kuusi minuuttia tylysti 21-3.
– Jaksoimme noudattaa loppuun asti pelikonseptiamme, olla intensiivisiä ja luottaa siihen, että olemme voittava joukkue, korosti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
15. peräkkäisen voittonsa ottaneen Pyrinnön tehokaksikon muodostivat Antwine Williams 28:lla ja Kenneth Lowe 20 pisteellä. Damon Williams teki Antti Nikkilän tavoin 13 pistettä ja repi 14 levypalloa.
Korihaista Nigel Moore heitti lähinnä kolmosilla 17 pistettä ja James Reaves 16.
(STT)
Lisätiedot: Ottelutilastot
