16-vuotiaat kurittivat Ruotsia Baltic Sea Cupissa

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen maajoukkueet päättivät Baltic Sea Cup -turnauksen voitokkaasti Ruotsin kustannuksella. 16-vuotiaat tytöt kurittivat Ruotsia murskalukemin 79-47 (33-19) ja 16-vuotiaat pojat varmistivat voitollisen kokonaissaldon 73-54 (47-33)-voitollaan.

Vilma Purhonen raatoi puolustuksen kulmakivenä 16-vuotiaiden tyttöjen rökittäessä Ruotsin.

Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti turnauksensa riemukkaasti kylvettämällä Ruotsia lukemin 79-47 (33-19). Suomen johto oli suurimmillaan kolmannen jakson lopussa numeroissa 61-25.

– Kolme ensimmäistä jaksoa pelattiin ihan yhteen maaliin. Puolustuksemme oli aivan huikealla tasolla. Tiesimme, että Ruotsin joukkueessa ei ole erityisen hyviä pallonkäsittelijöitä, joten usutimme rakkikoiramme heidän kimppuunsa, ja otimme ruotsalaispelaajien leikkaukset kropalla vastaan, jakoi päävalmentaja Harri Jokela tunnustusta omilleen.

Jokelan ryhmästä löytyi ratkaisijoita laajalta rintamalta. Kaikki kentällä käyneet pelaajat tekivät pisteitä, ja valmentajansa erityiset kehut keräsivät Tuuli Menna (16/4), Jasmin Dolivo (9/3) ja Vilma Purhonen (3/7).

– Menna pelasi fiksusti isompiaan vastaan harhautellen, käyttäen tukijalkaansa ja ratkaisten sekä selkä että kasvot koriin päin. Dolivo oli tuttuun tapaan terrieripuolustuksemme perikuva ja Vilma Purhonen on kokemuksellaan elintärkeä osa puolustustamme, Jokela summasi.

Suomi päätyi 16-vuotiaiden tyttöjen kisoissa toiseksi. Suomi kukisti turnauksessa Viron ja Ruotsin, mutta hävisi avausottelunsa Latvialle. Jokela luonnehti Tallinnan turnausta tärkeäksi kokemukseksi jatkon kannalta.

– Perinteisesti nämä Tallinnan matsit menevät niin, että ensimmäinen matsi sujuu jännittämisen ja kansainvälisen pelitempon hakemisen merkeissä, ja vasta toisessa matsissa pääsimme hetkittäin tasollemme. Hyvää kokemusta jatkon kannalta, nyt olemme taas kolmea ottelua viisaampi ja PM-kisoja kohti on hyvä jatkaa.

Ruotsi paperia 16-vuotiaiden poikien käsittelyssä

Suomen alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkue toipui tiistaisesta Viro-tappiostaan ennätysnopeasti ja pilkkoi Ruotsin turnauksen päätöspelissään selkeästi 73-54 (47-33).

Suomalaisten ylivertaisuudesta ei ollut ottelussa kahta sanaa sanottavana. Suomen joukkuepuolustus toimi erinomaisesti läpi ottelun, ja onnistuneen levypallopelaamisensa johdosta Suomi onnistui sanelemaan ottelun tempoa täysin.

– Aikaisempien matsien takaan lähdimme puolustuksen kautta liikkeelle ja saimme pimennettyä Ruotsin takamieskaksikon täysin. Kun takamiehet eivät saaneet palloa sisään, pitkät pojat eivät pystyneet tekemään hirveästi koreja, tiivisti ottelun kulun päävalmentaja Jyri Lohikoski.

Suomen tehoykkönen oli vasta kolmannen nuorten maaottelunsa pelannut Anton Odabasi (17/8), jota kapteeni Ville Hänninen (15/2) sekä toisen tupla-tuplansa uurastanut Miikka Mikkonen (11/10) täydensivät.

– Odabasi toi vaihtopenkiltä sisäpelaamiseemme vaarallisuutta. Kapteeni Ville Hänninen osoitti luonteensa vieden esimerkillään joukkueen tekemistä eteenpäin ja Miikka Mikkonen oli jälleen kerran elintärkeä erityisesti hyökkäyslevypalloissa, Lohikoski kehui.

Turnauksen kolmesta ottelustaan Suomi voitti kaksi.

– Tavoitteena oli voittaa kaikki kolme peliä, mutta Viro-peli oli meiltä yksinkertaisesti heikko esitys. Kahden voiton myötä turnauksen loppusaldo on kuitenkin selkeästi positiivinen, Lohikoski summasi.

Kookas Ruotsi jyräsi 18-vuotiaissa tytöissä

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päätti turnauksensa tappiollisesti. Ruotsi vei keskiviikon otelun toisen jakson nimiinsä 19-8, eikä Suomi pystynyt enää toisella puoliajalla vastaamaan Ruotsin kokoon ja fyysisyyteen. Loppulukemat merkittiin Ruotsin hyväksi 57-78 (37-58).

– Kaikki asiat, mitkä toimivat eilisessä Viro-ottelussa, ontuivat tänään. Suurin murheenkryynimme oli irtopallopelaaminen. Jos vastustaja hakee 19 hyökkäyslevypalloa ja saa 2-3 heittoyritystä jokaista hyökkäystä kohden, ei tarvitse laskea erikseen, miksi he ovat vahvoilla, pohti päävalmentaja Jussi Laakso.

Kaksinumeroisille pisteluvuille Suomelta ylsivät Elisa Runsas (13/3/4 riistoa) ja Meral Bedretdin (12/7).

– Elisa pelasi molemmissa päissä hyvän matsin ja Meral oli omalla tasollaan. Joukkueena jäimme kuitenkin selvästi eilisestä, Laakso ynnäsi.

Suomi pelasi turnauksessa kolme ottelua päätyen yhden voiton ja kahden tappion kokonaissaldoon. Turnauksen antiin Laakso oli tyytyväinen.

– Meillä oli matkassa älykäs ryhmä, joka oppii ja sisäistää asioita nopeasti. Tässä ikäryhmässä on leveyttä ja lahjakkuutta, josta on hyvä lähteä rakentamaan kevättä kohden.

Ruotsin paikka hyydytti 18-vuotiaiden poikien kirin

Suomen alle 18-vuotiaiden poikien voittotili Baltic Cupissa jäi avaamatta, kun Ruotsi jyräsi turnauksen päätösottelussa Suomen 55-67 (24-37).

Ruotsi rankaisi Suomea toisen jakson pallonhallintavirheistä nopeilla vastahyökkäyksillä ja kasvatti johtoasemansa tauolle 13 pisteeseen. Kolmannella jaksolla Suomen joukkuepuolustus alkoi purra ruotsalaisiin, ja päätösjakson alussa Suomi pakotti Ruotsin aikalisälle ruotsalaisjohdon kutistuttua yhteen pisteeseen. Ottelun edetessä Ruotsi siirtyi paikkapuolustukseen ja karkasi taas 15 pisteen johtoon.

– Painotimme puoliajalla sitä, että jokaisella pelaajalla on henkilökohtainen vastuu joukkuekonseptin toteuttamisesta, ja kolmas jakso oli ehkä turnauksen parasta koripalloamme. Ruotsin paikkapuolustusta vastaan meillä ei ollut enää mitään aseita, pohti 18-vuotiaiden poikien valmentaja Pieti Poikola.

Suomen parhaasta panoksesta vastasivat pitkät miehet Joonas Cavén (13/0) ja Daniel Dolenc (7/8/3 blokkia) sekä vaihdosta uutta virtaa tuoneet Sebastian Booker (13/3) ja Tommi Huolila (4/3). Suomen kokoonpanosta puuttui jalkaansa leputtanut Ilari Seppälä.

– Booker oli erinomainen, positiivinen ratkaisija, joka toi virtaa puolustukseen ja otti hyökkäyksessä ennakkoluulottomia ratkaisuja. Samaten Tommi Huolila oli mies paikallaan, Poikola kehui.

Poikola uskoo, että kolme Baltic Sea Cupin ottelua koituvat joukkueelle hyödyksi tulevan kesän pelejä silmällä pitäen.

– Tämän turnauksen taso oli todella kova. Latvia ja Suomi ovat A-kisajoukkueita, ja Ruotsikin ehdottomasti A-materiaalia. Uskon, että nämä matsit auttoivat pelaajia taas ymmärtämään, kuinka tärkeää on tehdä pienet asiat oikein.

Suomi – Ruotsi 79-47 (20-7, 33-19, 61-25), alle 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2011

Suomi: Tuuli Menna 16/4, Anni Jämsä 9/7/3 syöttöä/3 riistoa, Veera Välimaa 9/4, Jasmin Dolivo 9/3, Jenni Rantanen 9/2, Ulriikka Latvala 9/1, Petra Noponen 6/1, Veera Kesänen 4/1, Vilma Purhonen 3/7, Moona Hämäläinen 3/2, Elina Koskimies 2/2.

Ruotsi: Jelena Jakovljevic 18/3.

Suomi – Ruotsi 57-78 (16-19, 24-38, 37-58), alle 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2011


Suomi: Elisa Runsas 13/3/4 riistoa, Meral Bedretdin 12/7, Kaisa Kuisma 7/3, Ellen Nurmi 7/2/3 syöttöä, Noora Korhonen 6/4, Noora Järvikangas 5/4, Maija Jäntti 4/5, Roosa Myllyveräjä 2/1, Asta Sillanpää 1/2, Noora Lakaniemi 0/0, Riikka Riihimäki 0/0, Salla Pelkonen 0/0.

Ruotsi: Ulrika Holmqvist 13/7, Evelina Strömberg 13/6, Abigail Asoro 11/6.

Suomi – Ruotsi 73-54 (22-12, 47-33, 65-40), alle 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2011

Suomi: Anton Odabasi 17/8, Ville Hänninen 15/2, Miikka Mikkonen 11/10, Leo Tarjanne 6/6/3 syöttöä, Shawn Hopkins 5/6, Jere Valtonen 5/3, Ville Wuorenjuuri 4/2, Oskar Michelsen 3/8, Jarmo Uecker 3/5, Emir Sulejmanovic 2/7, Alexander Madsen 2/4, Henri Ventoniemi 0/0.

Ruotsi: Jacob Johansson 11/4/3 syöttöä, Dzenis Sogolj 10/6.

Suomi – Ruotsi 55-67 (16-19, 24-37, 43-47), alle 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Basketball Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2011

Suomi: Sebastian Booker 13/3, Joonas Cavén 13/0, Daniel Dolenc 7/8/3 blokkia, Mikael Herbert 7/2, Samuli Oja 5/0, Tommi Huolila 4/3, Ville Puotila 2/3/3 syöttöä, Mika Nuolivirta 2/2, Mikko Jämsä 2/1, Juuso Kauppinen 0/3, Niko Mattila 0/0, Ilari Seppälä.

Ruotsi: Niklas Larsson 15/5/3 syöttöä/3 riistoa, Fredrik Andersson 13/8, Jonathan Person 13/7/3 syöttöä.