Korisliigan runkosarjan voittaneen Joensuun Katajan taitava pelintekijä Petri Virtanen tietää tarkalleen, mikä häntä odottaa, kun välieräsarja Namika Lahtea vastaan käynnistyy lauantaina itärajan tuntumassa.
Kevään 2004 Suomen mestari Kouvot Kouvolasta ja sen silloinen finaalivastustaja Namika Lahti iskevät tällä kertaa yhteen jo puolivälierävaiheessa. Kaksikon välinen vääntö käynnistyy ensi maanantaina TV-kameroiden edessä Lahdessa.
Korisliigan 44 ottelun mittaisen runkosarjan korintekijätilaston kärki muodostui jälleen pitkälti ulkomaalaispainotteiseksi. Paras kotimainen korintekijä, runkosarjan voiton vieneen Joensuun Katajan Petri Virtanen löytyy tilastojen 13. sijalta pistekeskiarvolla 18,2.
Maanantai-illan TV-ottelussa on kovat panokset, sillä Korisliigan toisena majaileva Namika Lahti matkustaa Tapiolan Urheiluhalliin liigan kolmantena olevan Hongan vieraaksi. Sarjapisteistä tullaan taistelemaan tasaisesti, sillä joukkueet ovat kohdanneet toisensa kaksi kertaa ja voitot ovat tasan.
Korisliigan piikkipaikalla karkumatkaa virittelevä Joensuun Kataja on pelottavan vahva joukkue varsinkin kotikentällään. Timo Heinosen valmentama laadukas ryhmä on voittanut kauden kaikki 12 ottelua avarassa Areenassaan.
Namika Lahti otti kaimaseurastaan Lappeenrannan NMKY:stä niukimman mahdollisen kotivoiton, kun joukkueet kohtasivat lauantaina Korisliigassa. Vierailevan NMKY:n pitkään hallitsema peli kääntyi jatkoajan lopussa Namika Lahden voitoksi 92-91 (82-82, 36-45).
Joulun jälkeen 25 vuotta täyttävä, 208-senttinen Aki Ulander pelasi korisliigassa keskiviikkona Namika Lahden jatkoaikavoitossa KTP:tä vastaan 200. runkosarjaottelunsa.
Namika Lahti nousi ainoana kymmenen pisteen joukkueena Korisliigan sarjataulukon johtoon haettuaan keskiviikkokierroksen kärkiottelusta Espoosta selvän voiton Hongasta 94–108 (43-57) tuloksella.
Miesten 66. mestaruussarjakoripallon kausi käynnistyy tulevana viikonloppuna. Hallitseva Suomen mestari Lappeenrannan NMKY tulee saamaan ensi kaudella tukun kovia vastustajia havittelemaan mestaruutta.
Suomen miesten koripallomaajoukkueen taistelu jatkuu EM-karsinnoissa. Suomi säilytti nousumahdollisuutensa A-divisioonaan kukistamalla kookkaan Georgian upeasti Helsingin jäähallissa pelatussa ottelussa 87-79 (48-38).
Suomen miesten koripallomaajoukkue pelasi maanantaina Århusissa viimeisen valmistavan maaottelunsa ennen ensi lauantain EM-karsintaottelua Georgiaa vastaan. Henrik Dettmannin valmentama Suomi pelasi voitokkaan kenraaliharjoituksen kukistamalla Tanskan pistein 87–71 (37–34).
EM-karsintoihin valmistautuvat Suomen ja Tanskan miesten koripallomaajoukkueet kohtasivat toisensa sunnuntaina Århusissa. Henrik Dettmannin valmentama Suomi hävisi isäntäjoukkueelle numeroin 69–62 (41-31).
Ateenan olympiahopeamitalisti Italia sai esittää parastaan pitääkseen Suomen koripallomaajoukkueen kurissa Riminissä pelattavan turnauksen avausottelussa. Syksyllä EM-kisoissa pelaava Italia voitti odotetusti ottelun, mutta loppulukemat 79-66 (48-25) kertovat samalla Henrik Dettmannin valmentaman Suomen vaarallisuudesta.
Koripallon EM-kisoihin kuvioitaan hiova Slovenia kukisti Suomen koripallomaajoukkueen myös joukkueiden toisessa kohtaamisessa. Vielä torstaina Suomea rumasti rökittänyt Slovenia voitti ottelun enää 16 pisteellä, 72-56 (44-30).
Syksyllä EM-kisoissa pelaava Slovenian miesten koripallomaajoukkue oli tyly isäntä Suomelle joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa. Euroopan eliittiin lukeutuva Slovenia murskasi Suomen pistein 88–43 (41–17).
Baltic Sea cupin mestaruutta puolustanut Suomen miesten koripallomaajoukkue sai tyytyä tällä kertaa neljänteen sijaan Viron Rakveressa pelatussa turnauksessa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia