Suomen 20-vuotiaiden poikien ylempi jatkosarja koripallon EM-kisojen B-divisioonassa ei olisi voinut saada dramaattisempaa alkua. Slovakia piinasi Suomea vaihtelevilla puolustusmuodoilla ja oli kiriä voittoon. Viimeisellä sekunnilla pallo pelattiin kylmähermoiselle Mikko Koivistolle, jonka vaikeasta asennosta lähtenyt hyppyheitto upposi sukkaan summerin soidessa. Suomi varmisti 69-67 (38-32) voitollaan paikan EM-välierissä.
Varsovassa B-divisioonan EM-kisoissa kamppaileva Suomen 20-vuotiaiden miesten koripallomaajoukkue oli selkä seinää vasten tiistaina. Romaniaa vastaan pisteen jatkoaikatappion kärsinyt Suomi oli puoliajalla kahdeksan pisteen takaa-ajoasemassa Belgiaa vastaan, mutta onnistui ottelun toisen puoliskon hurmoksen turvin viemään pisteet lukemin 87-74 (30-38).
Vielä puoliajalla mukavassa yhdeksäntoista pisteen johdossa keikkunut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui toteamaan sunnuntaina EM-kisojen alkulohkon ottelussa, ettei koripallo-ottelu ratkea kahdessakymmenessä minuutissa. Suomen jouduttua virhevaikeuksiin sai Romania tilaisuutensa ja kiri piste-eron hiljalleen umpeen. Jatkoajalla Romania nipisti voiton Suomesta lukemin 88-87 (27-46, 80-80).
Miesten koripallomaajoukkueella oli viime syksyn maaotteluiden jälkeen aihetta tyytyväisyyteen. Uudet haasteet odottavat kuitenkin aivan nurkan takana. Suomella on vielä kuusi maaottelua selvitettävänään, ennen kuin noususta Euroopan A-divisioonaan voidaan haaveilla.
Suomi sai parhaan mahdollisen alun Varsovassa pelattaviin 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoihin. Vielä puoliajalla iskutuntuman päässä sinnitelleet britit tippuivat kyydistä ottelun kolmannella kymmenminuuttisella, kun Suomen heittopeli alkoi tuottaa tulosta. Suomalaisten avausvoitto merkittiin historiankirjoihin lukemin 84-58 (37-28).
Suomen 20-vuotiaiden miesten ei tarvinnut lähteä Kaisaniemen puistoon asti festaroimaan, sillä avausneljännes Liettua-ottelusta muistutti suomalaisten kannalta aivan tarpeeksi Tuska-festivaalia. Virhevaikeuksista huolimatta Suomi onnistui rynnimään Liettuan johtoa. Kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Liettua kukisti Suomen 73-86 (36-46).
Torstaina jatkoaikatappion Ruotsille kärsinyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue ei jäänyt pitkäksi aikaa murehtimaan tappiota. Eilen Liettuan kaatanut Viro jäi pahasti suomalaisjyrän alle. Parhaimmillaan 39 pisteellä johtaneen Suomen voittolukemat kirjattiin lukemin 108-80 (61-39).
Suomen ja Ruotsin 20-vuotiaat miehet hemmottelivat runsaslukuista Helsingin Urheilutalon yleisöä torstai-iltana kamppailemalla hermojaraastavan jännitysnäytelmän, jossa voittajaa haettiin jatkoajalta asti. Loppumetreillä voittajaksi selvisi Ruotsi, joka vei trillerin nimiinsä 99-95 (86-86, 44-46).
Maanantaina Viron kukistanut Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui taipumaan tiistaisessa uusintaottelussa lukemin 80-73 (42-32). Viro oli lähteä karkumatkalle jo ottelun avaushetkillä, mutta sinnikäs Suomi taisteli tiensä peliin mukaan.
Suomen nuorisomaajoukkueiden tuoksinat Viroa vastaan saivat jatkoa maanantaina, kun 20-vuotiaat miehet matkustivat Tallinnaan harjoitusmaaotteluiden merkeissä. Kori korilta edennyt kamppailu ratkesi viimeisellä kaksiminuutisella Suomen hyväksi lukemiin 84-81 (44-45).
Sloveniassa leireillyt Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi myöhään keskiviikkoiltana kovan luokan vastuksen. Viime vuonna 20-vuotiaiden EM-kisoissa kolmanneksi tullut Slovenia osoitti iskukykynsä lyömällä Suomen numeroin 101-67 (46-41).
Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat pelillisen valmistautumisensa heinäkuussa pelattaviin B-divisioonan EM-kilpailuihin. Suomalaisnuoret saivat heti kättelyssä tililleen huippuottelun, kun vastaan asettui MM-kisoissakin viime vuonna esiintynyt Qatarin miesten maajoukkue.
Korihait-kasvatti Gerald Lee Juniorin yliopistojoukkue Old Dominion on saanut kutsun NCAA-mestaruusturnaukseen, lempinimeltään ”Big Dance”. NCAA-turnauksessa pelaavat 31 eri konferenssin voittajaa sekä erityisen valintakomitean kutsumana 34 muuta joukkuetta NCAA I divisioonasta, jossa on mukana kaikkiaan 336 joukkuetta.
Yhdysvaltain yliopistokoripallon kauden huipennus jäi lyhyeksi Suomen maajoukkuepelaajien Samuel Haanpään ja Shawn Huffin edustaman Valparaison osalta. ”Valpo” kärsi tappion konferenssiturnauksensa puolivälierissä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Samuel Haanpää saattaa olla suhteellisen tuntematon nimi suomalaiselle koripalloyleisölle, mutta 203-senttinen nuorten maajoukkuetakamies tekee kovaa vauhtia itseään tunnetuksi Yhdysvalloissa. Valparaison yliopistossa opiskeleva ja koripalloileva Haanpää on noussut jo tulokaskaudellaan joukkueensa ratkaisupelaajaksi. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Suomen miesten maajoukkueen aloitusviisikon vakiojäseneksi viime kesänä noussut Shawn Huff on ollut kovassa vedossa koripallon yliopistokauden alkumetreillä. 198-senttinen suomalainen on johdattanut opinahjonsa Valparaison kahteen voittoon. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Yhdysvalloista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia