Koripallon EM-kisoista karsiutuminen oli kova isku Italian maajoukkueelle, joka on kuluvalla vuosikymmenellä voittanut niin olympiahopeaa 2004 kuin EM-pronssiakin 2003. Torstai-iltana Italian pettymysten listalle voisi lisätä ensimmäisen tappion Suomelle sitten vuoden 1965, mikäli Porto San Giorgioon saapuneelta maajoukkueelta kysytään.
Suomen maajoukkuekapteeni Hanno Möttölästä tuli riemukkaaseen voittoon maanantaina päättyneessä Ranska-ottelussa kymmenes suomalainen miespelaaja kautta aikain, joka on maajoukkueurallaan heittänyt yli 1500 pistettä.
Jatkonsa EM-karsintojen päätösvaiheessa jo perjantaisella Italia-voitolla varmistanut huippumaa Ranska joutui lähtemään Vantaan Energia Areenalta maanantai-iltana tyhjin käsin. Kesän parhaaseensa yltänyt kotijoukkue Suomi otti EM-karsintaottelun haltuunsa lopullisesti viimeisen kymmenminuuttisen aikana. Ottelun sankariksi nousi Teemu Rannikko, joka nosti hurmioituneen kotiyleisön istuimiltaan 17 sekuntia ennen loppua säkkiin uponneella kolmosellaan. Suomi avasi EM-jatkokarsintojen voittotilinsä lukemin 77-73 (33-36).
NBA-supertähti Tony Parker odottaa hyvää ottelua, kun hänen edustamansa Ranska kohtaa maanantaina Vantaan Energia Areenalla Suomen. Parkerin ohella Basket.fi tapasi pikaisesti ranskalaisten NBA-miehistä Boris Diaw’n ja Ronny Turiafin.
Kahdesta pakkovoiton edessä olleesta joukkueesta voittajana Energia Areenan tiistai-illasta selvisi kokenut Italia, joka puristi Marco Belinellin viime minuutin ratkaisuheitolla 75-77 (34-38) vierasvoiton Suomesta. Teemu Rannikolle tarjoutui kolme sekuntia ennen loppua mahdollisuus viedä Suomi johtoon kolmen pisteen heitollaan, mutta heitto kimposi raudoista Marco Mordenten hyppysiin.
Suomen koripallomaajoukkue kohtaa tiistaina (11.8.) Vantaan Energia Areenalla Italian. Suomi haluaa karsia pelistään Ranskaa vastaan tehdyt virheet ja yllättää NBA-tähtien Andrea Bargnanin ja Marco Belinellin johtaman italialaisryhmän.
Suomen koripallomaajoukkue esiintyi EM-lisäkarsintojen avauksessaan Paussa ennakkoluulottomasti, mutta joutui taipumaan 7900 katsojan täydessä hornankattilassa Ranskalle tuloksella 82-72 (46-35).
Suomen maajoukkuetakamies Teemu Rannikko on allekirjoittanut vuoden mittaisen sopimuspaperin espanjalaisseura Granadan kanssa. Rannikko siirtyy Espanjan kivikovaan liigaan Venäjän Superliigasta, jossa hän edusti BC Himkiä kahden viime kauden ajan.
Suomen koripallomaajoukkuetta odottaa lauantaina hikinen iltapuhde, kun se avaa taipaleensa EM-lisäkarsinnassa. Suomen ensimmäinen ”tanssikaveri” karsintakarkeloissa on Ranska, joka marssittaa Palais de Sports de Paun 7900 katsojaa vetävän kotihallin parketilla tukun NBA-miehiä.
Teemu Rannikon ja Petteri Koposen johdolla saumattomasti rullannut hyökkäyspeli takasi Suomelle 102-91 (50-48) voiton Uudesta-Seelannista EM-karsintojen kenraaliharjoituksessa Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina. Susilaumalle jäi kuitenkin rutkasti parannettavaa levypallotilanteissa, sillä vierasjoukkue sinnitteli pelissä mukana viemällä levypallot nimiinsä murskaluvuin 38-13.
Suomi avasi EM-karsintoihin valmistavan viikonlopun voitokkaasti hakemalla Tallinnassa komean voiton isäntämaa Virosta 90-72 (52-37). Susilauman rynnistystä johtivat takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen, jotka kurittivat Viroa yhteensä 41 pisteellä. Tuukka Kotille Viro-ottelu oli sadas miesten maaottelu.
Suomen koripallomaajoukkueen valmistautumisohjelma EM-lisäkarsintoihin on kääntynyt loppusuoralle. Maajoukkue pelaa ennen tositoimia maaottelut perjantaina (31.7.) Tallinnassa Viroa vastaan ja sunnuntaina (2.8.) kotikentällään Vantaan Energia Areenalla Uutta-Seelantia vastaan.
Unkarin turnauksen kahdella tappiolla avannut Ruotsi karkasi ilmiömäisen heittohurmoksen turvin Suomelta sunnuntaisen maaottelun kolmannella jaksolla. Suomi piti Ruotsia päätösjaksolla pitkään pihdeissään, mutta taipui kuitenkin 73-76 (39-50) tappioon Ruotsin onnistuttua kolmosessaan päätöshetkillä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue joutui taipumaan Unkarin Szombathelyssa pelattavan kansainvälisen turnauksen toisena päivänä isäntämaalle. Unkari kiri päätösneljänneksellä suomalaisten ohi ja kirjautti 95-89-voiton.
Miesten maajoukkue avasi Unkarin turnauksen pirteästi juoksemalla A-divisioonaan tähtäävältä Hollannilta jalat alta lukemin 88-75 (44-39). Hanno Möttölä pelasi Hollantia vastaan ensimmäisen maaottelunsa sitten viime kesän EM-karsintojen.
EM-jatkokarsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue matkustaa viikonlopuksi Unkarin Szombathelyyn turnausmatkalle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Hollannin, Unkarin ja Ruotsin maajoukkueet.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia