Elo- ja syyskuussa pelattaviin Euroopan A-divisioonan otteluihin valmistautumisensa piakkoin aloittava miesten koripallomaajoukkue kohtaa valmistavissa maaotteluissa vastustajia maailman huipulta. Suomi mittaa maaotteluissa mm. olympialaisiin suuntaavan Liettuan ja parin vuoden takaisen EM-pronssimitalisti Ranskan kunnot. Kotikentälleen Vantaalle Suomi saa vieraakseen Ukrainan 9.-10.8.
Heinäkuussa käynnistyviin B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden poikien omaajoukkue suuntasi maanantaina valmistavalle leirille Liettuan Anyksciaihin. Leiritykseen osallistuvat myös Suomen alle 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet. Joukkueet kohtaavat yhdeksän päivän leirityksen aikana Liettuan eri ikäluokkien maajoukkueita sekä paikallisia seurajoukkueita.
Helsingin NMKY on kiinnittänyt miesten I divisioonassa pelaavaan edustusjoukkueeseensa A-juniori-ikäiset Oscar Lindqvistin, Antti Heiskasen ja Lauri Karppisen. Lisäksi joukkue on saanut annoksen heittovoimaa ja johtajuutta, kun viime kaudella Turun NMKY:ssä pelannut Sauli Silvonen siirtyy helsinkiläiseen kaimaseuraan.
Helsingin NMKY:n naisten SM-sarjassa pelaava edustusjoukkue saa päävalmentajakseen Kimmo Hanhisen. Viime kauden SM-pronssia voittaneesta pelaajistostaan HNMKY on kiinnittänyt jatkosopimuksilla mm. naisten maajoukkueessakin esiintyneet Linnea Oljemarkin, Mari Puustisen ja Henna Salomaan.
Koripallon miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset Olli Anttolaisen, Timo Naukkarisen ja Antti Siimeksen kanssa. Tuoreiden sopimusten myötä BC Jyväskylän kotimainen runko on valmis, jota seura aikoo täydentää kahdella ulkomaalaispelaajalla.
Turun Riennon naisten I divisioonan ja A-tyttöjen koripallojoukkue on tehnyt kaudeksi 2008-2009 vastuuvalmentajasopimukset Juha Ruohosen ja Jussi Räikän kanssa. Valmennustiimissä jatkaa myös Jukka Valpola, joka keskittyy pääasiassa A-tyttöjen valmennukseen.
Niin Korisliigan urheilullisessa menestyksessä, yleisömäärissä kuin miesten Suomen cupissakin päättyneellä kaudella hopeaa napannut Kouvot on valinnut uudeksi puheenjohtajakseen Matti Laaksosen. Ensi kuussa 45 vuotta täyttävä Laaksonen saa johdettavakseen koripalloseuran, jonka jäsenmäärä on 492 ja liikevaihto vajaa 700 000 €.
Miesten I divisioonassa pelaava Helsingin NMKY:n edustusjoukkue on solminut uusia sopimuksia kaudelle 2008-09. Vuoden mittaiset sopimukset allekirjoitti Nicolas Dolenc, Ilkka Heiskanen sekä Eetu Nieminen. Miesten joukkue sai myös vahvistusta penkin päähän, kun Jussi Laakso siirtyi naisten peräsimestä miesten joukkueeseen.
Miesten koripallon pääsarjajoukkue Lappeenrannan NMKY on julkaissut nettisivuillaan selvityksen taloudellisesta tilanteestaan. Samalla seura esittää vetoomuksen tukijoilleen ja kannattajilleen tilanteen ratkaisemiseksi ”viimeisenä oljenkortena”.
Viime kaudet Long Islandin yliopistossa koripalloillut ja opiskellut Minna Sten, 20, on solminut naisten SM-hopeajoukkue Catz Lappeenrannan kanssa sopimuksen. Tuore sopimus kattaa kaksi seuraavaa pelikautta.
Miesten I divisioonassa pelaava BC Jyväskylä on solminut ison tukun pelaajasopimuksia. Joukkueen runko alkaa hahmottua ja kahden viikon harjoittelun jälkeen seura on solminut vuoden mittaiset jatkosopimukset Tuukka Ahilan, Petrus Heinosen, monivuotisen kapteeninsa Kimmo Juvosen ja Jani Parkkisen kanssa.
Helsingin NMKY:n miesten edustusjoukkue on solminut ensimmäiset sopimuksensa tulevalle kaudelle. Valmentajana jatkaa Juha Oikarinen, jonka sopimus kattaa myös kauden 2009–10.
Naisten mestaruussarjan parhaasta pelaajasta ei jäänyt sarjan valmentajien ja kapteenien äänestyksessä epäselvyyttä. SM-pronssia voittaneen Helsingin NMKY:n ja maajoukkueen sentteri Niina Laaksonen oli äänestyksen suvereeni ykkönen haalittuaan lähes 90 prosenttia mahdollisista äänistä.
Viimekesäisen NBA-varauksen jäljiltä suomalaisen koripalloyleisön katseet kohdistuivat Espoon Hongan ja maajoukkueen pelintekijään Petteri Koposeen. Liigajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvioivat Koposen lunastaneen häneen kohdistuneet odotukset äänestettyään tuoreen Suomen mestarin Korisliigan vuoden pelaajaksi.
Lauantaina kaikki pelaamansa ottelut voittaneet Suomen juniorimaajoukkueet eivät yltäneet aivan yhtä hyvään suoritukseen sunnuntaisissa sijoitusotteluissa koripallon PM-kisoissa Tukholman Solnassa. Loppuotteluihin tiensä selvittäneet 18-vuotiaat pojat ja 16-vuotiaat tytöt joutuivat tyytymään hopeamitaleihin, 18-vuotiaat tytöt taistelivat kaulaansa pronssia.
18- ja 16-vuotiaiden poikien ja tyttöjen koripallomaajoukkueet aloittivat Pohjoismaiden mestaruusturnauksen Tukholman Solnassa vaihtelevalla menestyksellä. Parhaan startin turnaukseensa saivat 18-vuotiaat pojat, jotka rynnivät avausottelussa Islannin kumoon lukemin 82-69 ja päihittivät vapunpäivänä Tanskan selvin lukemin 82-61.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia