Loukkaantumisten runtelema Suomen naisten koripallomaajoukkue kieltäytyi antautumasta Pekingin olympialaisiin valmistautuvalle Latvialle. Suomi piinasi isäntäjoukkuetta Riian illassa aina ottelun päätösneljännekselle asti. Käytännössä kuutta pelaajaa peluuttanut Suomi joutui kuitenkin myöntämään Latvian paremmakseen numeroin 56-72 (28-36).
Suomen naisten koripallomaajoukkue sai voitokkaan alun maajoukkuekesäänsä päihittämällä Ukrainan 78-69 (33-46) Latvian Riiassa pelattavassa turnauksessa. Ilman Taru Tuukkasta pelannut ja vain kahdeksan pelaajaa pöytäkirjaa merkkauttanut Suomi kuroi Ukrainan 13 pisteen taukojohdon umpeen tiivistyneellä joukkuepuolustuksella, jonka myötä Ukraina sai toisella puoliajalla aikaan vain 23 pistettä.
Suomen naisten koripallomaajoukkue matkustaa alkuviikolla Latvian Riikaan pelaamaan kaksi maaottelua. Tiistaina Suomea vastaan asettuu Ukraina ja keskiviikkona Pekingin olympialaisiin valmistautuva isäntämaa Latvia, joka tuli kesän 2007 EM-kisoissa neljänneksi. Kymmenen pelaajan voimin Riikaan lähtevän maajoukkueen tavoite on saada ensituntumaa joukkuepelaamiseen ennen elokuussa alkavia EM-karsintoja.
Suomen naisten koripallomaajoukkue on aloittanut valmistautumisensa loppukesän ja alkusyksyn EM-karsintoihin. Maajoukkueen valmentajana toisen kesänsä aloittava espanjalainen Domingo Diaz uskoo suojattiensa olevan kovien valmistavien otteluiden jälkeen valmiina haastamaan Euroopan huippumaat taistelussa EM-kisapaikasta. Ennen EM-karsintojen alkua Suomi kohtaa maaotteluissa mm. Liettuan sekä olympialakisoihin matkaavan Latvian.
Koripalloliiton ensimmäiset All Star –leirit järjestettiin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 5.-9. joulukuuta. Kokeneiden maajoukkuevalmentajien opissa kävi yhteensä lähes 150 poika- ja tyttöjunioria. Neljä kertaa vuodessa järjestettävät All Star –leirit ovat osa Koripalloliiton pelaajalahjakkuuksien kartoitusjärjestelmää.
Viime keväänä käynnistetty nuorten maajoukkuevalmennuksen uudistus pääsee todenteolla vauhtiin syksyn aikana. Lokakuussa alkavilla paikallisilla maajoukkueleireillä leiritetään n. 160 pelaajaa ja joulukuussa alkavilla All Star -leireillä n. 120–140 pelaajaa. Yhteensä leirejä järjestetään 19 syksyn ja talven aikana yhdeksällä paikkakunnalla. HUOM! Artikkelissa olevaa aikataulua päivitetty 4.10.
Naisten koripallomaajoukkue nostatti Energia Areenan tunnelman kattoon lauantain ensimmäisessä ottelussa voittaen Slovenian luvuin 90-72 (46-37). 18 pisteen voitto nosti naiset lohkonsa toiseksi ja paikka ensi vuonna A-divisioonassa varmistui. Slovenian kohtaloksi jäi suunnata putoamiskarsintaan Italiaan.
Naisten koripallomaajoukkueen laituri Sanna Helenius joutuu viikon harjoittelukieltoon kylkivamman takia. Heleniusta paikkaamaan huomiseen EM-karsintaotteluun on hälyytetty 18-vuotiaiden maajoukkueen tehopelaaja Henna Salomaa.
Naisten koripallomaajoukkueen pelintekijä Reetta Piipari lähtee lauantain tärkeään otteluun Sloveniaa vastaan luottavaisena. Suomen on voitettava Slovenia Vantaan Energia Areenalla vähintään 16 pisteellä, jotta paikka A-divisioonassa on ensi kaudelle varma.
Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi lauantai-iltana Puolassa 58-67-tappion EM-karsinnassa. Häviön myötä haihtuivat ilmaan joukkueen teoreettisetkin mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen. Sen sijaan katseet ovat nyt käännetty B-divisioonaan johtavien putoamiskarsintojen välttämiseen. Karsinnat Suomi välttää voittamalla Slovenian Vantaan Energia Areenalla ensi lauantaina (15.9.) vähintään 17 pisteellä.
Naisten koripallomaajoukkue jatkaa EM-jatkokarsintojaan keskiviikkona 5.9. Konjicessa. Suomi kohtaa lohkon toisessa ottelussaan viime viikonloppuna 54-95-rökäletappion vieraissa Puolalle kärsineen Slovenian. Naiset hakevat EM-karsintojen avausvoittoa luottavaisin mielin.
Naisten maajoukkue viimeistelee EM-karsintakuntonsa keskiviikkona 22.8. klo 19:00 ja torstaina 23.8. klo 16:30 pelattavilla maaotteluilla Viroa vastaan. Koris.net tapasi maajoukkueen levypallospesialistin Niina Laaksosen ja tiedusteli joukkueen ennakkotunnelmia. Laaksosen mukaan Suomi on valmiina yllättämään EM-karsinnoissa kaikki.
Naisten koripallomaajoukkue päätti loistavasti sujuneen turnauksensa tappioon ennakkoon kovinta joukkuetta Romaniaa vastaan. Turnauksen viimeinen ottelu päättyi lukemin 69-56 (33-36).
Naisten koripallomaajoukkue jatkoi Sofiassa pelattavaa neljän maan turnausta iloisissa merkeissä voittamalla kotijoukkue Bulgarian lukemin 71-58. Voitollaan naiset varmistivat koko turnauksen ykkössijan. Huomenna Suomi kohtaa EM-kisoihin selviytyneen Romanian.
Naisten koripallomaajoukkue aloitti neljän maan turnauksen Sofiassa voitolla Sloveniasta lukemin 85-73 (48-38). EM-karsinnoissa samassa lohkossa pelaavien joukkueiden kamppailusta muodostui piilokoripallo-ottelu molempien joukkueiden pimittäessä osan kuvioistaan tulevalta karsintavastustajalta.
Naisten maajoukkue jatkaa valmistautumistaan kohti EM-jatkokarsintoja matkustaen Sofiaan, jossa se pelaa 8.-10.8. kansainvälisessä turnauksessa Sloveniaa, Bulgariaa ja Romaniaa vastaan. Joukkueista Romania varmisti viime kesänä EM-kisapaikkansa voittamalla karsinnoissa juuri Suomen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia