Naisten koripallomaajoukkue aloitti neljän maan turnauksen Sofiassa voitolla Sloveniasta lukemin 85-73 (48-38). EM-karsinnoissa samassa lohkossa pelaavien joukkueiden kamppailusta muodostui piilokoripallo-ottelu molempien joukkueiden pimittäessä osan kuvioistaan tulevalta karsintavastustajalta.
Naisten koripallomaajoukkue oli lähellä järjestää yllätyksen Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, kun se kohtasi ”finaalissa” EM-kisojen kuutosen Latvian. Suomi johti aina kolmannen jakson lopulle, mutta taipui lopulta lukemin 68-81 (37-30).
Perjantaina Viron lyönyt naisten maajoukkue veti pidemmän korren myös Ruotsia vastaan. Suomi kaatoi länsinaapurit Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisessa ottelussaan lukemin 81-64 (42-29). Kentän hahmo oli 29 pisteellä ruotsalaisia rankaissut Taru Tuukkanen.
Suomen naisten koripallomaajoukkue taisteli tuoreelle espanjalaisluotsilleen Domingo Diazille voiton yhteiselon ensimmäisessä maaottelussa. Diazin käskyttämä Suomi kaatoi Baltic Sea Cupin avauspelissään perjantaina Tallinnassa Viron lukemin 93-72 (49-36).
Naisten koripallokausi päättyi Kotkan Peli-Karhujen historian ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Kahdeksas kerta pudotuspeleissä avasi tien finaaliin Lappeenrannan Catzia vastaan. Trillerimäisen tasainen finaalisarja ratkesi vasta viidennessä ottelussa Karhulan täpötäydessä liikuntahallissa Peli-Karhujen kaataessa Catzin lukemin 89-82.
Peli-Karhut piti kotietunsa naisten kolmannessa finaalissa lauantaina Karhulan liikuntahallissa. Kotkalaiset saivat vauhtipelinsä toimimaan voittaen kaukoheittopelissään täydellisesti epäonnistuneen Lappeenrannan Catzin lukemin 81-77. Peli-Karhut on voiton päässä historiansa ensimmäisestä Suomen mestaruudesta ja pääsee yrittämään ottelusarjan katkaisemista maanantaina Lappeenrannassa.
Lappeenrannan Catz ei antanut Peli-Karhuille mahdollisuuksia naisten toisessa finaaliottelussa. Finaali päättyi laajemmalla rintamalla onnistuneen Catzin kotivoittoon lukemin 75-61. Ottelusarja jatkuu ensi lauantaina 24.3. Karhulan liikuntahallissa otteluvoittojen ollessa tasan 1-1.
Naisten finaalisarja sai huikean alun Karhulassa pelatussa ensimmäisessä ottelussa. Vierailija Lappeenrannan Catz hallitsi ottelua aina viimeiselle minuutille asti, kunnes Peli-Karhujen Jutta Richter heitti kylmäpäisesti kolmosillaan kotkalaiset 75-72-voittoon.
Lappeenrannan Catzin kapteeni, 189-senttinen, Kaisa Tuure on ollut avainroolissa Catzin selvittäessä tiensä naisten SM-finaaleihin. Sentterin tehot eivät aina näy pistesarakkeessa, mutta levypallopelin, syöttöjen ja screenien myötä Tuure on osallisena koriin jos toiseenkin. Tiistaina käynnistyvässä finaalisarjassa Catz lähtee haastamaan runkosarjan voiton vienyttä Peli-Karhuja.
Karhulan liikuntahallin yleisö sai lauantaina aihetta juhlaan, kun Peli-Karhut kaatoi Pussihukat viidennessä ja ratkaisevassa välierässä lukemin 97-83. Kotkalaiset nousivat ottelusarjan voittoon oltuaan jo 0-2-tappiolla. PeKalle finaalipaikka on enemmän kuin tervetullut, sillä seura on vuosien saatossa ottanut neljä SM-pronssia, muttei ole koskaan aiemmin selviytynyt loppuotteluihin. Aiemmin finaaleihin selvitti tiensä jo Lappeenrannan Catz.
Lappeenrannan Catz teki unelmastaan totta voittamalla torstai-illan neljännessä välierässä Äänekosken Huiman lukemin 72-64. Samalla Catz vei ottelusarjan nimiinsä 3-1 ja pelaa näin ensimmäistä kertaa historiansa aikana Suomen mestaruudesta. Finaalivastustaja selviää ensi lauantaina, sillä Kotkan Peli-Karhut otti toisen peräkkäisen voittonsa Vantaan Pussihukista luvuin 95-80 tasoittaen voitot 2-2:een.
Peli-Karhut ja Äänekosken selviytyivät suoraan naisten SM-välieriin vallattuaan runkosarjan kaksi kärkisijaa. Vastustajat finaalipaikkojen jahtiin joukkueet saivat puolivälieristä Lappeenrannan Catzin ja Pussihukkien raivatessa tiensä jatkoon. Peli-Karhut mittaa PuHun taidot ja Huima puolestaan saa vastaansa Catzin. Välierät polkaistaan käyntiin lauantaina 10.3.
Naisten SM-puolivälierät polkaistiin käyntiin perjantai-iltana, kun BC Nokia vieraili Lappeenrannassa. Kotijoukkue Catz selvitti seuran historian ensimmäisen pudotuspelin kunnialla voittaen flunssa-aallon kourissa olevan Nokian lukemin 82-69.
Naisten SM-sarjan puolivälierät käynnistyvät perjantaina 2.3., kun Lappeenrannassa nähdään odotettu puolivälieräkamppailu Koskinen vs. Koskinen BC Nokian Marianne Koskisen tuodessa suojattinsa aviomies Tommi Koskisen luotsaamaa Lappeenrannan Catzia vastaan.
Koripallon naisten SM-sarjaa pelaava Catz on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen kevätkaudella joukkueeseen liittyneen sentterin Elena Solovyevan kanssa.
Saksan bundesliigassa naisten pudotuspelit käynnistyivät Niina Laaksosen BG Dorstenilla voitokkaasti. Avausottelun Dorsten voitti luvuin 66-62, mutta seuraavassa vierasottelussa edes Laaksosen pussittamat 20 pistettä eivät auttaneet ja Dorsten kärsi tappion 83-75.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia