Miesten koripallomaajoukkue otti maukkaan voiton kolmanneksi viimeisessä harjoitusottelussaan ennen EM-karsintojen alkua. Suomi kaatoi Tallinnassa pelatussa maaottelussa Viron Teemu Rannikon ja Jyri Lehtosen viimeisen minuutin vapaaheittojen turvin lukemin 82-80.
Ruotsia vastaan pelattu miesten tuplamaaottelu sai suomalaisittain komean jälkimmäisen osan, kun Suomi murjoi Lappeenrannassa perjantaina 93-54-voiton länsinaapureista. Lopputulos on maiden maaotteluhistorian kolmanneksi nöyryyttävin tappio Ruotsille ja suurin yli 40 vuoteen.
Suomen koripallomaajoukkue isännöi voitokkaasti tuplamaaottelun ensimmäistä osiota Ruotsia vastaan torstai-iltana Kouvolassa. Upean puolustuspelinsä ansiosta Suomi karisti vieraansa kyydistä jo ensimmäisellä puoliajalla ja rynni 77-61-voittoon. Joukkueet kohtaavat toistamiseen perjantaina Lappeenrannassa.
Belgia veti myös torstai-iltana pidemmän korren, kun se kohtasi toistamiseen Suomen koripallomaajoukkueen kotikentällään. Lukemin 77-86 tarjoillusta tappiosta huolimatta Suomen pelistä löytyi kosolti hyvääkin. Suomi pelasi lupauksia antavan avauspuoliskon, jonka jälkeen Suomi oli peräti 17 pisteen johtoasemassa.
Miesten koripallomaajoukkue pisti Belgian tiukoille keskiviikko-iltana, kun maat kohtasivat Hasseltissa. Suomi nousi hienosti kymmenen pisteen tappioasemasta päätösjaksolla johtoon, mutta väsähti loppuhetkillä ja hävisi ottelun lukemin 72-78.
Suomen miesten maajoukkue varmisti Tampereella pelattavan Baltic Sea Cupin ykkössijan voitollaan Ruotsista. Saksan mestari Jukka Matinen huudatti tuhatpäistä yleisöä 19 pisteen edestä. Voiton avain oli jälleen kolmannen jakson kova puolustus.
Suomen miesten maajoukkue jatkoi hyviä otteitaan Tampereella järjestetyssä Baltic Sea Cupissa voittamalla turnauksen päätösottelussa Latvian 96 – 77 (50-43). Näin Suomi jatkoi turnausten voittokulkua ottaen toisen perättäisen turnausvoiton.
Suomen miesten maajoukkue avasi Tampereella pelattavan Baltic Sea Cupin 81-73 (39-37) voitolla Virosta. Henrik Dettmannin valmentama Suomen maajoukkue ratkaisi tasaisen kamppailun edukseen toisen puoliajan kovalla puolustuspelillä.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä oli kuluneella SM-kaudella tulla ensimmäinen suomalainen korikuningas yli 20 vuoteen. Korikuninkuus livahti ohi suun, mutta hän voitti IS-tähtikilpailun ja perjantaina Riihelä palkittiin SM-Koriksen vuoden pelaajana 2003-04. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Susanna Rinta, joka oli voittamassa helsinkiläisjoukkue Panttereille sen neljättä Suomen mestaruutta viiden vuoden sisällä.
Kouvot siirtyi SM-Koriksen puolivälieräsarjassaan Lappeenrannan NMKY:tä vastaan 2-0-johtoon voittamalla sunnuntaina vieraissa niukasti 73-71. Vieraiden Jukka Toijala heitti loppulukemat vapaaheittoviivalta 14 sekuntia ennen loppua. Kolmannet puolivälierät pelataan jo maanantaina (22.3.).
Lappeenrannan NMKY:tä edustavan Pasi Riihelän jäätyä pisteittä puolivälierien avauksessa Kouvolassa katkesi hänen kolmosputkensa. Riihelä ennätti upottaa vähintään yhden kolmosen sisään 48 peräkkäisessä SM-Koriksen ottelussa.
Suomen Koripalloliitto järjesti keskiviikkona 17.3. SM-Koriksen pudotuspelien infotilaisuuden median edustajille. Seuraavassa tilaisuudessa jaettu materiaali purtavaksi Koris.netin lukijoille.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä pelasi keskiviikkona 200. SM-runkosarjaottelunsa Joensuussa. Samalla Riihelä jatkoi kovaa kolmosputkeaan, mutta menetti otteensa SM-Koriksen korikuninkuuteen.
Lappeenrannan NMKY:n laituri Pasi Riihelä on lukeutunut SM-Koriksen valovoimaisimpiin tähtiin koko kauden ajan. Sunnuntaisessa SM-ottelussa Riihelä ratkaisi 24 pisteellään Lappeenrannalle kotivoiton Pussihukista. Hän pokkasi ottelusta kolme IS-tähteä ja varmisti samalla IS-tähtikilpailun voiton ensimmäisenä suomalaisena pelaajana.
SM-Koriksessa pudotuspelien kotiedusta taisteleva Lappeenrannan NMKY solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen Timo Riihelän kanssa. Joukkueensa pelinjohtajana toimiva 194-senttinen Riihelä pelaa Lappeenrannassa parhaillaan toista kauttaan.
Suomen Koripalloliitto on valinnut miesten SM-runkosarjan helmikuun TEFAL-pelaajaksi kotkalaista KTP Basketia edustavan amerikkalaislaiturin Kenny Youngerin. Kovilla tehoilla koko kauden pelanneen Youngerin johdolla KTP porskutti helmikuussa sarjakärkeen.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia