Korisliigaa johtava Tampereen Pyrintö haki keskiviikkona niukan voiton sarjan kärkiottelusta Kouvolasta, jossa se kukisti Kouvot 68-64 (32-35) -tuloksella. Pyrintö voitti Kouvot nyt kolmannen kerran tällä kaudella ja katkaisi Kouvojen neljän pelin voittosarjan.
Loukkaantumisista kärsivä Korisliiga-joukkue Kouvot on saanut kokoonpanoonsa huippumeriitit omaavan paluumuuttajan, kun kolmesti pääsarjan vuoden pelaajana palkittu Pasi Riihelä, 34, tekee paluun liigaparketeille. Kouvojen ja Riihelän sopimus on aluksi ottelukohtainen.
KTP:n Sami Ikävalko johdatti 23 pisteellään Suomen 20-vuotiaat miehet 68-59 (31-31)-voittoon Georgiasta B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan avausottelussa. Suomi pelasi samalla kaikkien aikojen sadannen 20-vuotiaiden miesten maaottelun.
Joensuun Katajan amerikkalaistrio on ihastuttanut Korisliiga-yleisöä läpi kauden. Kolmikosta Jeremiah Wood voitti sarjan korikuninkuuden joukkuekaveri Larry Blairin jäädessä niukasti kakkoseksi. Blair nokitti Woodin kuitenkin toisaalla, kun 183-senttinen pallotaituri vei nimiinsä IS-tähtikisan voiton.
Joensuun Katajan maajoukkuelaituri, 29-vuotias Sami Lehtoranta heitti Korisliigan kärkiottelussa lauantaina Namika Lahtea vastaan 20 pistettä ja nousi samalla runkosarjapeleissään yli 5000 pisteen rajan.
Uudenkaupungin Korihait paransi asemiaan Korisliigan keskikastissa otettuaan maanantaina kotivoiton Lappeenrannan NMKY:stä pistein 87-81 (44-39). Voitollaan Korihait katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa.
Kahden perättäistappion myötä Korisliigan kärkipaikalta pudonnut Joensuun Kataja pääsi lauantaina taas voiton makuun. Pohjoiskarjalaiset kylvettivät Forssan Koripoikia vieraspelissään peräti pistein 117-77 (57-39).
Korisliigan lauantaikierroksen pommi putosi Joensuussa, missä Kataja koki ruman tappion ToPolle. Sarjajohtaja romahti kotonaan pistein 69-103 (37-46). Myös Namika Lahden hävittyä ottelunsa erottautui kouvolalainen Kouvot yksin sarjakärkeen.
Joensuun Kataja nousi murskavoitolla yksin Korisliigan kärkipaikalle, kun se kukisti sarjaa johtaneen Namika Lahden kotipelissään peräti 42 pisteellä 118-76 (45-36) -numeroin.
Lappeenrannan NMKY:lle Suomen cupin voittaminen on muuttunut vuotuiseksi perinteeksi. Sunnuntaina LrNMKY karkasi Vantaan Energia Areenalla finaalivastustajaltaan ToPolta heti puoliajan jälkeen ja juhli lopulta cupin mestaruutta selkein lukemin 98-83 (48-44). Mestaruus meni Lappeenrantaan peräti neljännen perättäisen kerran.
Lappeenrannan NMKY on tehnyt selvää jälkeä miesten Suomen cupissa viemällä mestaruuskannun Saimaan rannalle kolmena perättäisenä vuonna. Sunnuntaina LrNMKY havittelee neljättä cupin mestaruutta varsin uudistuneella joukkueella. Isoja minuutteja kuluvalla kaudella pelannut tarkkakätinen Tuukka Kulha uskoo, että Namikan cup-henki on läsnä finaalissa myös sunnuntaisessa cupin huipentumassa.
Joensuun Katajan 29-vuotias ja 205-senttinen Sami Lehtoranta napsi sunnuntaina Korisliigan ottelussa Team Componentaa vastaan kahdeksan levypalloa. Niiden myötä Lehtorannan levypallomäärän kaikkina aikoina runkosarjaotteluissa on nyt tasan 2000.
Altavastaajaksi kauden kynnyksellä tuomittu Lappeenrannan NMKY jatkaa pirteitä syysotteitaan. Keskiviikkona LrNMKY pudotti Suomen cupista Joensuun Katajan haettuaan vieraskentältä runsaskorisessa ottelussa 109-96-voiton.
Korisliigan nousijajoukkue Forssan Koripojat jatkaa yllätyksiään kotihallissaan. Keskiviikkokierroksella FoKoPon saaliiksi joutui mestarisuosikiksi noteerattu KTP-Basket, joka taipui lukemin 76-73 (46-33).
Joensuun Katajan murheellinen pelikausi 2007-08 loukkaantumisineen ja valmentajavaihdoksineen on menneen talven lumia. Petri Virtasen paluu Lappeenrannasta Joensuuhun ja Sami Lehtorannan tervehtyminen on palauttanut Katajan Korisliigan mestarisuosikiksi.
Korisliigassa pelaava Lappeenrannan NMKY on sopinut kauden mittaisesta sopimuksesta 175 -senttisen Jerel Blassingamen kanssa. Blassingame korvaa LrNMKY-miehistössä Calvin Cagen, jonka sopimusta ei koeajan jälkeen jatkettu.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia