Suomen miesten joukkue kohtasi sunnuntaina iltapäivällä Saksan universiadien ylemmässä jatkosarjassa Kiinan Shenzhenissä. Tasaisen avauspuoliskon jälkeen Saksa ratkaisi ottelun toisella puoliskolla vahvalla korinaluspelaamisellaan ja voitti pistein 84–63 (31–30).
Suomen miesten joukkue päihitti universiadien koripallon alkulohkon päätösottelussaan Meksikon 73–62 (40–40) varmistaen samalla paikkansa kisojen kahdeksan parhaan maan joukossa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin Suomen miehet ovat yltäneet kahdeksan joukkoon universiadikoripallossa.
Miesten universiadien koripallossa kaikki ottelunsa ylivoimaisin pistelukemin voittanut USA jatkoi hurjaa menoaan myös Suomea vastaan. USA rikkoi sadan pisteen rajapyykin jo kolmannen jakson lopussa ja kukisti Suomen 124–64 (63–38).
Suomen naisten joukkue ei kumarrellut kuvia Kiinan Shenzhenissä pelattavien universiadien maanantain alkulohko-ottelussa, vaan nujersi Hanna Vapamaan viime hetken vapaaheitoilla 18 000 –päisen kotiyleisönsä edessä pelanneen Kiinan pistein 42-40 (14-27). Ottelu televisioitiin miljooniin kotitalouksiin Aasiassa.
Suomen miehet avasivat voittotilinsä Kiinan Shenzhenissä järjestettävissä universiadeissa päihittämällä hyvän joukkuepuolustuksensa turvin Israelin 72–57 (35–31). Naisten joukkue puolestaan kärsi kisa-avauksessaan tylyn 45–78 (18–43)-tappion Taiwanille.
Suomen miesten universiadijoukkueen alkusarja Kiinan Shenzhenissä järjestettävissä ”opiskelijoiden olympialaisissa” alkoi 71-92 (37-44)-tappiolla Etelä-Korealle. Suomen kohtaloksi koitui huono kaukoheittopeli.
Eilen murskalukemin Suomen miesten universiadijoukkueelle hävinnyt Norjan miesten maajoukkue hyvitti torstai-illan tapahtumia hakemalla Suomesta perjantaina 77–84 (45–47)-vierasvoiton. Suomi kiri 21 pisteen tappioasemasta vielä viiden pisteen päähän, mutta ei päässyt lähemmäksi.
Kiinan Shenzhenissä 12.–23. elokuuta pelattaviin universiadeihin valmistautuva Suomen universiadijoukkue rymisteli torstaina Vantaalla pelatussa ottelussa Norjan miesten maajoukkueen kumoon 79–47 (50–21). Ottelu ratkesi jo taukoon mennessä, jolloin Suomi oli takonut taululle 29 pisteen eron.
Koripallon EM-karsintojen alkuun on enää kymmenen päivää. Suomen maajoukkueen ajasta ennen H-hetkeä kuluu neljä päivää Hagenissa, jossa Suomi mittaa valmiuttaan kohtaamalla Saksan EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan. Suomi suuntasi Saksaan 14 pelaajan voimin.
Norjan maajoukkue vikkeline takamiehineen teki kiusaa Suomelle maanantain PM-kisaottelun ensimmäisellä puoliskolla, mutta joukkueiden taitoero kävi selväksi välittömästi tauon jälkeen. Suomi kiristi puolustuksensa intensiteettiä, vei kolmannen jakson 31-10 ja koko ottelun löylytyslukemin 96-51 (36-35).
Tasapainoinen ja tehokas hyökkäyspelaaminen sekä päätösjakson alun erinomainen puolustuspeli olivat lääkkeet, joilla Suomen miesten maajoukkue päihitti Tanskan lauantai-iltapäivän PM-kisa-avauksessa Ruotsin Sundsvallissa. Päävalmentaja Henrik Dettmann antoi tasaisesti peliaikaa koko pelaajatusinalleen Suomen 93–67 (44–32)-voitossa.
Korisliigan pronssiotteluun asti keväällä edennyt Uudenkaupungin Korihait on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen oman kasvattinsa, Korisliigan vuoden tulokkaaksi nimetyn Cedric Latimerin, 23, kanssa.
Naisten SM-sarjajoukkueiden päävalmentajat ja kapteenit ovat äänestäneet pelikauden 2010-11 parhaaksi kotimaiseksi pelaajaksi jyväskyläläisen HoNsU:n laituri Dionne Poundsin, 26. Poundsin lisäksi naisten SM-sarjan palkintogaalan palkinnot matkasivat Kotkaan, Espooseen ja Helsinkiin.
Toisen perättäisen miesten Suomen mestaruutensa saalistaneen Tampereen Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola ja amerikkalaispelaaja Damon Williams juhlivat jälleen Koripalloliiton vuotuisessa palkintogaalassa. Kouvojen Ville Kaunisto palkittiin puolestaan ensimmäisen kerran Korisliigan vuoden pelaajana.
Korisliigassa neljänneksi sijoittunut Uudenkaupungin Korihait on solminut jatkosopimukset kahden runkopelaajansa kanssa. Laituri Petri Heinonen allekirjoitti yksivuotisen ja takamies Mikko Jalonen kaksivuotisen sopimuksen.
Uudenkaupungin Korihait eteni välieriin ensi kertaa sitten vuoden 1995, kun se otti lauantaina Korisliigan viidennessä puolivälieräottelussa kotivoiton Espoon Hongasta 88-79 (41-25) -tuloksella. Välierissä Korihait haastaa Suomen mestaruutta puolustavan Tampereen Pyrinnön.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia