Ensi kertaa sitten kesäkuukausien koossa ollut Suomen maajoukkue joutui tunnustamaan lauantai-iltana kotiyleisönsä edessä Tallinnassa pelanneen Viron paremmakseen. Suomi piinasi isäntiään viiimeiselle minuutille saakka, mutta Viro vei lopulta Baltic Sea Cupin avauspäivän ottelun nimiinsä 101-91. Suomi kohtaa sunnuntaina Ruotsin, joka lauantain kamppailussaan hävisi Latvialle lukemin 69-84 (32-37).
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen joulukuun Viking-pelaajaksi porvoolaisen Tarmon amerikkalaisvahvistuksen Gyasi Cline-Heardin. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin vei nimiinsä Panttereiden liettualaisvahvistus Aneta Kausaite.
Joensuulaisen Katajan pelintekijä Jukka Toijala kirjautti sunnuntaina SM-Koriksen kärkikamppailussa Honkaa vastaan kahdeksan koriinjohtavaa syöttöä. Hän nousi passeillaan kuudentena pelaajana kautta aikojen SM-runkosarjassa yli 800 koriinjohtavaa syöttöä antaneiden joukkoon.
Miesten koripallomaajoukkue ottaa osaa Tallinnassa 28.-29.12. pelattavaan Baltic Sea Cupiin. Turnauksen avauspäivänä Suomi kohtaa reilun vuoden vanhan Saku Arenan parketilla isäntämaa Viron. Maajoukkueen päävalmentaja Ari Tammivaara on nimennyt Tallinnaan matkustavan miehistönsä.
Joensuulaisen Katajan luunkova laituri Sami Laaksonen on valittu SM-Koriksen marraskuun Viking-pelaajaksi. Valinnan suoritti Suomen Koripalloliitto. Laaksonen johdatti Katajan marraskuussa viiteen voittoon kuudessa ottelussa. Samalla hän nousi sarjan parhaaksi kotimaiseksi korintekijäksi.
Miesten Suomen Cupin neljän joukkueen lopputurnauksessa Final Fourissa nähdään 16.-17.11. espoolainen Honka, Kataja Joensuusta, Namika Lahti ja Salon Vilpas. Kyseinen nelikko varmisti Final Four –paikkansa sunnuntaisilla voitoillaan. Tapiolassa viime kaudesta nuorentunut Honka esitti pirteitä otteita kaataen BC Jyväskylän uusin asein lukemin 104-78.
Suomen koripallomaajoukkue päätti Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Oslossa ilahduttavaan voittoon ensi vuoden EM-kisojen isännästä Ruotsista. PM-kulta matkasi kuitenkin lopulta Ruotsiin, kun Islanti onnistui kukistamaan turnauksen päätöskamppailussa Norjan pisteen erolla 77-76. Suomi sijoittui lopputuloksissa toiseksi.
Töölön Kisahallissa nähtiin keskiviikko-iltana kaksi varsin hermostuneen oloista joukkuetta, kun miesten nuori maajoukkue kohtasi Saksan haastajamaajoukkueen. Alun johtoasemastaan huolimatta Suomi joutui taipumaan toisella puoliajalla häviten kamppailun lopulta lukemin 70-84. Näin saksalaiset pääsivät kotimatkalle tilillään puhdas saldo viiden ottelun kiertueeltaan.
Suomen koripallomaajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu käynnistyy ensi viikolla, 10.-11. päivinä kesäkuuta, Helsingissä järjestettävällä leirillä. Maajoukkueen kesäharjoitteluun on kutsuttu 21 pelaajaa, joilla on edessään kesä-elokuun välisenä aikana 30 harjoitus- ja pelipäivää.
SM-Koriksen ikoneihin lukeutuva Roope Mäkelä tekee paluun Kotkaan kuuden vuoden tauon jälkeen. 28-vuotias Mäkelä siirtyy mestarijoukkue Hongasta KTP:n vahvuuteen 1+1-vuotisella sopimuksella. Mäkelä voitti Hongan riveissä kaksi Suomen mestaruutta.
Kutkuttava viides SM-finaali, 40 minuuttia korkeatasoista koripalloa, viimeisen minuutin ratkaisu, upeat puitteet ja 5.450 täysin rinnoin mukana elänyttä katsojaa. Enempää ei olisi voinut kukaan toivoa koriskauden päätökseltä, joka lopulta oli toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden ottaneen Hongan riemujuhlaa.
Espoolainen Honka voitti SM-Koriksen runkosarjan lähes näytöstyyliin. Kun tilastoihin luo katsauksen, on syy Hongan ylivoimalle helppo löytää. Joukkueen rutiinitaso on noussut korkealle ja se näkyy erityisesti Hongan heittotyöskentelyssä.
Espoolaisjoukkue Hongan menestystarina sai sunnuntaina jatkoa, kun se nappasi viime keväänä saavuttamansa Pantteri-patsaan rinnalle Suomen Cupin pystin. Kouvot ei kyennyt estämään Hongan 37. peräkkäistä kotivoittoa kotimaisissa sarjoissa, vaan joutui taipumaan kouvolalaisia mairittelevin loppulukemin 73-83. Honka johti parhaimmillaan jo pariinkin otteeseen Cupin finaalia 22 pisteellä.
Mahdollisuutensa jatkopaikkaan viime keskiviikon Irlanti-ottelussa menettänyt Suomen koripallomaajoukkue osoitti lauantaina Sveitsissä kovaa ammattiylpeyttä. Ottelun merkityksettömyydestä huolimatta Suomi kaivoi sotakirveen esille ja kaatoi Sveitsin lukemin 75-67.
Irlanti juotti Suomen koripallomaajoukkueelle karvasta kalkkia voittamalla Salohallin jännitysnäytelmän niukkaakin niukemmin 84-81. Maajoukkueen kannalta tappio tarkoittaa todennäköisesti sitä, että matka vuoden 2003 EM-kisoihin katkesi alkuunsa.
Suomi oli toivotun ylivoimainen Islantia vastaan keskiviikon EM-karsintaottelussa Espoon LänsiAuto Areenalla. Islantilaiset saivat oppitunnin sisäpelaamisen aakkosista ja saivat maistaa myös omaa lääkettään, kun Suomi intoutui latomaan avausjaksolla kolmen pisteen heittoja oikein urakalla sisään. Suomen voittolukemat kirjattiin tasapainoisen esityksen jälkeen 97-66 (53-26).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia