Kolme I divisioonan joukkuetta miesten Suomen Cupissa pudottanut Kisis kohtasi lauantaina odotetussa kamppailussa hallitsevan Suomen mestarin ja Cup-voittajan Hongan. Entisten SM- ja maajoukkuetähtien miehittämä Kisis pysyi Hongan vauhdissa 23 minuuttia, mutta joutui lopulta antautumaan lukemin 94-67.
Suomen koripallomaajoukkue päätti Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Oslossa ilahduttavaan voittoon ensi vuoden EM-kisojen isännästä Ruotsista. PM-kulta matkasi kuitenkin lopulta Ruotsiin, kun Islanti onnistui kukistamaan turnauksen päätöskamppailussa Norjan pisteen erolla 77-76. Suomi sijoittui lopputuloksissa toiseksi.
Suomen koripallomaajoukkue sai rajun oppitunnin hyökkäyspelin lähes täydellisestä toteuttamisesta, kun viime EM-kisoissa 8. sijoittunut Latvia ryöpytti Baltic Sea Cupin avauspäivänä siitä 120-87-voiton. Perjantain toisessa ottelussa Ruotsi kukisti ehkä hieman yllättäen Viron selkeästi 104-80. Näin lauantaina 29.6. pelattavissa kamppailuissa Tapiolan Urheilutalolla nähdään otteluparit Latvia-Ruotsi (klo 16) ja Suomi-Viro (18.30).
Jari Vekkilä, 26, on solminut yhden pelikauden mittaisen jatkosopimuksen SM-Koriksen hopeajoukkue Namika Lahden kanssa. Myös joukkueen valmennusjohdossa on tehty kiinnityksiä. Jo aiemmin julkistetun Üllar Kerden apuvalmentajaksi on nimetty Sami Toiviainen.
Suomen koripallomaajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu käynnistyy ensi viikolla, 10.-11. päivinä kesäkuuta, Helsingissä järjestettävällä leirillä. Maajoukkueen kesäharjoitteluun on kutsuttu 21 pelaajaa, joilla on edessään kesä-elokuun välisenä aikana 30 harjoitus- ja pelipäivää.
Kutkuttava viides SM-finaali, 40 minuuttia korkeatasoista koripalloa, viimeisen minuutin ratkaisu, upeat puitteet ja 5.450 täysin rinnoin mukana elänyttä katsojaa. Enempää ei olisi voinut kukaan toivoa koriskauden päätökseltä, joka lopulta oli toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden ottaneen Hongan riemujuhlaa.
Suomen korismiehet olivat pystyneet hyvin nollaamaan maanantaisen tappion Ruotsille sekä avainpelaaja Maurizio Pratesin loukkaantumisen, kun joukkueet iskivät yhteen uudestaan tiistaina Espoossa. Suomi esitteli kotiyleisölleen iloista ja rentoa joukkuehyökkäystä sekä tiivistä puolustustyöskentelyä. Lopputuloksena oli maukas 93-90-voitto vuoden 2003 kotikilpailuihinsa valmistautuvasta Ruotsista.
Yksi erinomainen ja yksi kohtuullinen neljännes eivät riitä kansainvälisen ottelun voittoon. Suomen nuori maajoukkue sai asiasta kokemusta, kun mainiosti maaottelun Ruotsia vastaan Lappeenrannassa maanantaina aloittanut ryhmä hukkasi hyvän vireensä ensimmäisen jakson jälkeen ja joutui lopulta taipumaan vierailleen lukemin 72-79.
Salon Vilpas ryhdistäytyi toisessa SM-pronssiottelussa hävittyään ensimmäisen osaottelun 44 pisteellä. Salolaisten 92-86-vierasvoitto ei kuitenkaan vienyt pronssisia mitaleita Namika Lahdelta, jonka kautta komisti myös joulukuussa voitettu Suomen Cup -mestaruus.
Namika Lahti oli omaa luokkaansa miesten Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina. Raivoisan kotiyleisönsä kannustamana lahtelaiset säilyttivät Final Fourin kotikenttätaian ja nappasivat ylivoimaisella esityksellä Cup-kannun Pyrbasketin nenän edestä lukemin 96-75.
Miesten maajoukkue päätti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut tiukkaan voittoon isäntämaa Islannista. Suomen voittopisteet merkitään historian kirjoihin 75-70 (42-34). Voitollaan Suomi sijoittui kisoissa toiseksi.
Suomi ei antanut Islannin nuorista kootulle B-maajoukkueelle mahdollisuutta toiseen yllätykseen peräkkäin. Torstaina Islannin varsinaisen maajoukkueen voittaneet nuorukaiset saivat taipua Suomelle 82-57.
Ruotsi onnistui kaatamaan Suomen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa torstaina niukasti lukemin 66-60. Samalla Ruotsi otti tukevan otteen Skandinavian herruudesta. Vain ruotsalaisten täydellinen uinahdus voi viedä mestaruuden heiltä.
Suomi jatkoi voitokkaita esityksiään koripalloilun Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Islannissa. Kisojen toisena päivänä Suomi murjoi 112-63-voiton Norjasta, joka kolmatta neljännestä lukuunottamatta oli hätää kärsimässä.
Suomen koripallomaajoukkue avasi Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Islannissa voitolla Tanskasta. Voitto heltisi 11 pisteen erolla lukemin 78-67. Helpolla Suomi ei suinkaan päässyt, vaan tanskalaiset järjesteli yllätystä aina puoliajalle saakka.
Martti Kuisman poissaollessa maajoukkueen kapteeni Juha Luhtanen otti hyökkäyspelin ohjat omiin käsiinsä. Luhtanen onnistui läheltä ja kaukaa pussittaen maaotteluennätyksensä 29 pistettä. Kapteeninsa johdolla Suomi kaatoi Hollannin lauantaina Salossa 86-83 ja siirtyi samalla EM-semifinaalikierroksen lohkossaan sarjakakkokseksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia