Susijengin Petteri Koponen ohitti miesten maajoukkueen kaikkien aikojen pistetilastoissa Kari-Pekka ”Pere” Klingan heittämällä 14 pistettä Puolaa vastaan torstaina. Ohituksen myötä 27-vuotias Koponen on nyt kymmenenneksi eniten pisteitä miesten maajoukkueessa tehnyt pelaaja.
Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.
Susijengi varmisti jatkopaikkansa EM-kisoissa superonnistumisella oikeaan paikkaan Montpellierin huutomyrskyssä. Susijengin torahammas eli aggressiivinen puolustus ruokki onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäykseen, minkä myötä Suomi jylläsi ylivoimaiseen 59-88 (27-41) -voittoon Bosnia-Hertsegovinasta.
Susijengi avasi voittotilinsä EM-kisoissa mielettömällä tavalla Montpellierin helteessä, kun Petteri Koponen ratkaisi tavaramerkkihyppyheitollaan 81-79 (36-38) -voiton Suomelle 3,5 sekuntia ennen loppua. Koponen tuskaili koko ensimmäisen puoliajan, heitti viimeisen kahden minuutin aikana neljä heittoa ohitse, mutta laittoi sinetin pelille, kun sitä häneltä tarvittiin.
Montpellieriin tuhansittain matkustaneet ja upeasti sinivalkoisia värejä ylläpitäneet Susijengi-fanit saivat arvoisensa kiitoksen kannustuksestaan virallisessa fanitapaamisessa Fan Zonella, Montpellierin keskustassa. Susijengin pelaajat ja valmentajat jatkoivat kiitokset Venäjä-voiton jälkeen railakkaasti kannustaneille faneilleen.
Susijengi joutuu hakemaan avausvoittoaan EM-kisoissa huomenna, kun Israel veti pidemmän korren numeroin 66-79 (31-46) Montpellierin lohko A:n toisena päivänä. Nihkeästi aloittanut Susijengi joutui altavastaajaksi ensimmäisellä puoliajalla, eikä toisen puoliajan kiri riittänyt voittoon asti.
Kun ison porukan nuorin nousee kesken ruokailun ylös, kilistää lasia ja alkaa puhumaan, voi nuorukaista jo ennen aloitusta onnitella rohkeudesta. Susijengin 21-vuotias huoltaja/manageri/jokapaikan höylä Jussi Laurila yllätti perjantai-iltana koko maajoukkueen pitämällä puheen. Samalla Laurila tuli kuvanneeksi millaisia ihmisiä Susijengiin oikeasti kuuluu. Seuraavassa Jussi Laurilan Susijengille pitämä puhe kokonaisuudessaan.
Suomen koripallomaajoukkueen, Susijengin, valmennusjohto on Henrik Dettmannin johdolla päättänyt EM-kisoihin matkaavan tusinan. Suomen EM-kisajoukkue viimeistelee kuntoaan perjantaina Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-kenraalissa, jossa vastaan asettuu viime EM-kisojen kuutonen Ukraina.
Susijengi pesi turkkinsa synkän eilisen jälkeen pelaten huomattavasti paremmalla peli-ilmeellä Ukrainaa vastaan Sloveniassa pelatun huipputurnauksen päätöspäivänä. Suomen puolustus oli loistokasta ensimmäiset 20 minuuttia, mutta puoliajan jälkeen intensiteetti laski ja Ukraina voitti lopulta niukasti 75-70 (25-35).
Kaikki NBA-tähtensä tämän syksyn EM-kisoihin kerännyt Italia näytti Susijengille Slovenian huipputurnauksen avausottelussa, että minkä takia italialaiset kuuluvat EM-kisojen mitalisuosikkeihin. Susijengi kiri kolmannella neljänneksellä vielä johtoon, mutta Italian supertähdet heittivät kovilla heitoillaan loppulukemiksi 72-86 (29-42).
Viime viikolla hallitsevan Euroopan mestarin voittanut Susijengi matkustaa lauantaiksi 8.8. vuoden 2013 EM-finaalien toisen joukkueen vieraaksi, kun Susijengi ottaa mittaa kivenkovasta Liettuasta Alytuksessa. Liettua on ollut jo pitkään Susijengin kehittymisen mittapuuna ja suurimmat haasteet ovat apuvalmentaja Jukka Toijalan mukaan Liettuan pallonliikkeessä ja pelikovuudessa.
Neljänsiin peräkkäisiin arvokisoihinsa valmistautuva Susijengi aloitti kesän 2015 maaottelut sensaatiomaisella voitolla, kun Susijengi kaatoi 7,282-päisen Hakametsän Jäähallin edessä hallitsevan Euroopan mestarin ja MM-pronssimitalisti Ranskan 76-67 (53-35). Kotiyleisön huutomyrsky avitti Susijengin hurmokseen ensimmäisellä neljänneksellä, jolloin Susijengi ei saanut heitettyä ohitse.
Susijengi pelaa huomenna kotimaaottelun pääkaupunkiseudun ulkopuolella ensimmäisen kerran sitten vuoden 2007, kun Tampereen Hakametsän Jäähallissa Suomen koetinkiveksi saapuu hallitseva Euroopan mestari Ranska. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovi analysoi, että Ranska nostaa haastetason korkeaksi ja tarjoaa kansainvälisen pelitempon.
EM-kisoihin valmistautuvan Susijengin ensimmäinen virallinen leiriviikko on takana. Susi Training Centerissä, Kisakallion Urheiluopistolla järjestetyn leirin aikana maajoukkue sai kuulla uuden kapteeninsa nimen. Susijengin uusi kapteeni on 31-vuotias Shawn Huff, joka otti vastaan tehtävän, joka kuului viimeisen 15 vuoden ajan yksinoikeudella Hanno Möttölälle.
Neljänteen peräkkäiseen arvoturnaukseen valmistautuvan Suomen koripallomaajoukkueen eli Susijengin EM-ehdokkaat on julkaistu. Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt Susijengi-vahvuuteen 20 pelaajaa. Susijengi aloittaa virallisen leirityksensä heinäkuun 20. päivänä Susi Training Centerissä, Kisakallion Urheiluopistolla.
Saksan Bundesliigan ”suomalaisjoukkueet” olivat jälleen tositoimissa tiistaina Bundesliigan puolivälierien toisessa osaottelussa. Gordon Herbertin ja Mikko Koiviston edustama Frankfurt Skyliners myllytti Bayern Münchenin nurin pistein 93–67 (37–32), kun taas Shawn Huff laukoi 17 pistettä Ludwigsburgille Bambergia vastaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia