Viisi edellistä Suomen mestaruutta voittaneet Bisons Loimaa ja Tampereen Pyrintö aloittavat tänään kultamitalijahtinsa, kun kumpikin joukkue aloittaa kauden 2014/2015 kotikentällään. Kevään hopeamitalisti joensuulainen Kataja Basket taas nuorentui huomattavasti kesän aikana ja tavoitteet ovat muuttuneet maltillisemmin kehittymiseen.
Susijengin Petteri Koposen meriittilistalle kirjattiin myöhään sunnuntai-iltana huima saavutus Espanjan MM-kisojen päätyttyä USA:n murskavoittoon Serbiasta finaaliottelussa. Koponen vei nimiinsä MM-kisojen syöttökuninkuuden 5,8 namupassillaan ottelua kohden ja jätti varjoonsa mm. Espanjan Ricky Rubion, Ukrainan Pooh Jeterin ja hopeajoukkue Serbian Milos Teodosicin.
Susijengin luottopelaajat nousivat kohinalla kaikkien aikojen piste- ja ottelutilastoissa Suomen osalta eilen päättyneiden MM-kisojen aikana. Hanno Möttölä kohosi pistetilastossa neljänneksi ohi Risto Lignellin ja Tuukka Kotti nousi jo 15 ottelun päähän Jouko Heikkisestä pelattujen otteluiden listalla.
Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.
Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.
Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.
Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.
Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pelaava Susijengi pysyi hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n kyydissä kuutisen minuuttia täyteen ammutun Bilbao Areenan todistaessa. Saatuaan nopean vastahyökkäyspelinsä kulkemaan USA painoi kaasun pohjaan ja imi toisella neljänneksellä energian ja itseluottamuksen Suomen pelistä. USA kuittasi voiton pistein 114–54 (60–18).
Historiansa ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Suomen Susijengi on ottanut suunnakseen Bilbaon. MM-kenraaliharjoituksessaan viime lauantaina Ranskan kohdannut Susijengi aloittaa kisaurakkansa lauantaina 30. elokuuta myöhäisillan ottelussa hallitsevaa maailmanmestaria USA:aa vastaan.
Susijengi oli lähellä lähettää shokkiaaltoja ympäri koripalloilevan maailman lauantai-iltana. Suomi johti Strasbourgissa hallitsevaa Euroopan mestari Ranskaa neljä minuuttia ennen loppua kymmenellä pisteellä. Ranska vei kuitenkin kokeneemman kaartinsa uroteoilla viimeiset minuutit 17-2 ja pakeni Susijengin leuoista voittoon lukemin 74–69 (42–33).
Susijengin kokenut kaarti nousi perjantaina kohinalla ylöspäin kaikkien aikojen pelattujen maaotteluiden listalla. Uusille pykälille ylsivät niin Tuukka Kotti, Hanno Möttölä kuin Kimmo Muurinenkin.
Terävästi puolustanut ja kokoylivoimaansa hyödyntänyt Australia sai lisäpontta kolmanteen Suomi-kohtaamiseensa parin viikon sisään, kun Susijengi onnistui upottamaan ensimmäisestä 18 kolmen pisteen heittoyrityksestään vain yhden. Susijengin korintekotuska jatkui ottelun loppuun ja Australia nautiskeli Strasbourgissa nimiinsä 80–57 (40–24)-revanssivoiton.
Espanjan MM-kisojen alkuun on enää puolitoista viikkoa aikaa, ja Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt Ranskan Strasbourgissa pelattaviin MM-kenraaleihin lähtevän 12 pelaajan miehistönsä. Ilman haavereita sama tusina matkustaa myös ensi viikolla MM-kisoihin. Joukkueen supistuminen tusinaan tapahtui yllätyskäänteen myötä suunniteltua aiemmin.
MM-kisoihin valmistautuva Susijengi onnistui viidennellä yrittämällä avaamaan kesän 2014 voittotilinsä kaatamalla Helsingin Jäähallin hikilöylyissä Australian jatkoajan jälkeen 87–81 (39–28, 72–72). Jäähallin 6,221-päinen kotiyleisö näki kentällä taistelevan ja tinkimättömän Susijengin, kotivoittoon päättyneen trillerin sekä Petteri Koposen väkevän paluun.
Viime kesän EM-kisoissa hopealle sijoittunut koripallon mahtimaa Liettua kaatoi Susijengin toisen kerran viikon sisään hakemalla kotikentällään Klaipedassa 83–66 (40–39)-voiton. Ennakkoluulottomasti pelannut Susijengi johti peliä vielä kolmannen jakson puolenvälin tuntumassa, kunnes Liettua sai paikkapuolustuksellaan susien käpälät tervaan.
Suomen Susijengi lähetti myllykirjeen ensi tiistain kotimaaotteluvastustajalleen Australialle karkaamalla perjantaina ”kahden viisikon pelissä” parhaimmillaan 16 pisteen johtoasemaan kokenutta arvokisakävijää vastaan. Australia vei 95–100 (47–44)-voiton heittokilpailusta, jonka pääosaan nousivat 18 pistettä pommittanut Antero Lehto ja paluun kentille tehnyt Tuukka Kotti.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia