Miesten koripallomaajoukkue pisti Belgian tiukoille keskiviikko-iltana, kun maat kohtasivat Hasseltissa. Suomi nousi hienosti kymmenen pisteen tappioasemasta päätösjaksolla johtoon, mutta väsähti loppuhetkillä ja hävisi ottelun lukemin 72-78.
Suomen miesten maajoukkue varmisti Tampereella pelattavan Baltic Sea Cupin ykkössijan voitollaan Ruotsista. Saksan mestari Jukka Matinen huudatti tuhatpäistä yleisöä 19 pisteen edestä. Voiton avain oli jälleen kolmannen jakson kova puolustus.
Suomen miesten maajoukkue jatkoi hyviä otteitaan Tampereella järjestetyssä Baltic Sea Cupissa voittamalla turnauksen päätösottelussa Latvian 96 – 77 (50-43). Näin Suomi jatkoi turnausten voittokulkua ottaen toisen perättäisen turnausvoiton.
Suomen miesten maajoukkue avasi Tampereella pelattavan Baltic Sea Cupin 81-73 (39-37) voitolla Virosta. Henrik Dettmannin valmentama Suomen maajoukkue ratkaisi tasaisen kamppailun edukseen toisen puoliajan kovalla puolustuspelillä.
Suomen ja Ruotsin miesten maajoukkueet pelasivat torstaina virallisen maaottelun, jossa Ruotsi vääntäytyi päätösneljänneksellä ohi ja voitti kahdeksan pisteen turvin. Perjantaina joukkueet ottivat toistamiseen toisistaan mittaa – tällä kertaa epävirallisessa harjoitusottelussa. Suomi käänsi asetelmat päälaelleen ja voitti lukemin 73-66.
Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä tositoimiin torstai-iltana, kun se kohtasi Södertäljessä Ruotsin. Viime hetken sairastumisten vuoksi varsin pienellä kokoonpanolla otteluun joutunut Suomi heilutti tahtipuikkoa puolen tunnin ajan, kunnes isännät rynnivät ohi ja voittoon päätösjaksolla.
Kahtena viime vuonna pelaajien keskuudessa kiitosta niittänyt maajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu saa jatkoa tulevanakin kesänä. Heinäkuun puolivälissä maajoukkue kuitenkin aloittaa jo intensiivisemmän valmistautumisensa syyskuun EM-karsintoihin. Maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt maajoukkueen kesäharjoitteluryhmään 28 pelaajaa.
Suomalaislaituri Tuukka Kotin kolmas yliopistokausi Providencessa päättyi yllätystappioon. Pacific päätti Providencen matkan NCAA-mestaruusturnauksessa heti ensimmäisellä kierroksella. Pacific voitti lukemin 66-58. Artur Surovin edustama Saint Joseph’s sen sijaan palasi voittojen tielle ja eteni NCAA-turnauksen 32 parhaan joukkoon.
Tuukka Kotin yliopistojoukkue Providence joutui myöntämään Pittsburghin paremmakseen varhain keskiviikko-aamuna Suomen aikaa. Yhdysvalloissa kuudenneksi rankattu Pittsburgh voitti Providencen vieraissa luvuin 88-61. Tappio katkaisi Providencen kuuden ottelun mittaiseksi venyneen voittoputken.
Yliopistokoripallossa runkosarjat alkavat lähestymään loppujaan. Tuukka Kotin edustama Providence on hyvässä tikissä kauden ratkaisuotteluiden kynnyksellä. Ranking-listoilla jo sijalle 13 kiihdyttänyt Providence voitti varhain keskiviikko-aamuna Suomen aikaa Notre Damen vieraissa. Voitto oli Providencelle viides peräkkäinen kivikovassa Big East –konferenssissa.
Tuukka Kotin Providence näyttää olevan parhaimmillaan aina, kun vastaan asettuu yliopistokoripallon kärkijoukkueisiin lukeutuvia sikermiä. Tuoreimman yllätysvoittonsa Providence hankki hallitsevan mestarin Syracusen kustannuksella. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä USA:sta.
Yhdysvalloissa yliopistokoripallokausi on pyörähtänyt käyntiin. Suomesta korkeimmalla sarjatasolla, NCAA:n I divisioonassa, pelaa kaudella 2003-04 seitsemän mies- ja kuusi naispelaaja. Kauden avausotteluiden pirteä miesyllättäjä oli Esa Mäki-Tulokas, joka pääsi heti uransa ensimmäisessä ottelussa Long Islandin aloitusviisikkoon.
Nuorella ryhmällä Tshekissä vieraileva Suomen maajoukkue kompastui torstaina juniorimaiseen asenteeseensa Nymburgin kansainvälisessä turnauksessa. Tshekin Universiadijoukkue rymisteli 85-70-voiton Suomesta, joka pelasi kesän heikoimman ottelunsa.
Suomen nuori miesten maajoukkue hävisi avausottelunsa Tshekin matkallaan myöhään tiistai-iltana. Viime viikon kotiturnauksesta totuttuun tyyliin Suomi jäi vastustajastaan jälkeen, ja nousi lopussa hurjalla kirillään tavoittelemaan voittoa. Tshekki piti kuitenkin pintansa ja vei maaotteluvoiton lukemin 98-87.
Juuri Tampereella pelattua Sokos Hotel Tournamentia isännöinyt Suomen koripallomaajoukkue matkaa maanantaina Tshekkeihin. Nymburgissa Suomi ottaa mittaa isäntämaan lisäksi Libanonin maajoukkueesta sekä amerikkalaisesta yliopistojoukkueesta.
Kolmantena päivänä peräkkäin loppuunmyyty Pyynikin Palloiluhalli sai todistaa perjantaina Suomen joukkueen uudelleensyntymisen. Kahdessa ensimmäisessä pelissään Sokos Hotel Tournamentissa väkinäisesti esiintynyt Suomi haastoi tasapäisesti MM-kolmosta Saksaa 30 minuutin ajan. Rutinoitunut Saksa korjasi kuitenkin lopulta potin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia