Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue palasi lauantaina kotiin Serbiasta, missä joukkue haastoi kahdesti ikäluokkansa hallitsevan Euroopan mestarin. 20-vuotiaiden pelinrakentajavitjaan lukeutuva Lassi Nikkarinen, 19, uskoo joukkueensa intensiivisen, juoksevan ja heittävän pelityylin aiheuttavan päänvaivaa monille EM-kisojen ennakkosuosikeista.
Porvoon Tarmon kasvatti ja Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen laituri Samuli Nieminen, 20, sai viime kesänä kutsun Susijengin rinkiin alaraajavammastaan kuntoutuessaan ja pysyi ringissä pitkälle alkusyksyyn. Nieminen kertoo viime kesän olleen silmiä avaava kokemus ja nyt hän odottaa uransa viimeisiä nuorten EM-kisoja kasvavan innostuksen vallassa.
EM-kotikisoihin valmistautuvan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen luottolaituri Joonas Tahvanainen, 20, upotti 19 pistettä kesän ensimmäisessä maaottelussa Valko-Venäjää vastaan. Tahvanaisen mukaan keskinäinen luottamus, erinomainen joukkuehenki ja yhtenäinen pelitapa ovat maajoukkueen vahvuuksia historiallisissa kotikisoissa.
Suomen 17-vuotiaat pojat aloittavat historiallisen MM-kisataipaleensa huomenna Espanjan Zaragozassa, kun Suomi kohtaa torstain aamupelissä Kiinan. Suomen ykköstykki Elias Valtonen kertoo FIBA:n haastattelussa, että Suomella on mahdollisuudet mennä pitkälle ”kaaoskoripallolla”.
Suomen ansioituneimpiin koripalloerotuomareihin kuuluva espoolaislähtöinen Janne Muurinen, 48, on päättänyt erotuomariuransa. Syksyllä 1987 pääsarjadebyyttinsä tehneen Muurisen 29-vuotinen pääsarjaura päättyi Korisliigan kevään 2016 finaalien viidenteen osaotteluun, jossa Kouvot kukisti Tampereen Pyrinnön kotonaan varmistaen Suomen mestaruuden.
Kouvolan Kouvot on miesten Korisliigan kauden 2015/2016 mestari. Kouvolalaisen koripalloilun lippulaiva tarjosi menneen kauden aikana kannattajilleen ikimuistoisia hetkiä parketilla ja unohtumattomia tunteita katsomossa. Kouvoille mestaruus oli seurahistorian neljäs ja ensimmäinen sitten kauden 2003/2004. Tuossa joukkueessa pelasi myös nykyinen Kouvot-kapteeni Ville Kaunisto.
Tampereen Pyrintö on Korisliigan finaalisarjassa Kouvolan Kouvoja vastaan neljän ottelun jälkeen 3-1 –takamatkalla otteluvoitoissa. Ailahtelevasti esiintyneet tamperelaiset eivät ole onnistuneet näyttämään parasta osaamistaan kuin ajoittain, mutta Pyrinnön kapteeni Antero Lehto tietää, että joukkue pystyy paljon nähtyä parempaan.
Korisliigan kauden 2015/2016 finaaleissa kohtaavat Kouvolan Kouvot ja Tampereen Pyrintö. Runkosarjassa sijalle kolme sijoittunut Kouvot saa sarjaan kotiedun runkosarjan nelosta Pyrintöä vastaan. Kotiedun turvin ennakkosuosikkina finaaleihin lähtevän Kouvojen takakentän johtaja Kyle Shiloh on valmis taisteluun mestaruudesta. Viimeistä kertaa pelaajaurallaan.
Korisliigan kauden 2015/2016 finaaleissa kohtaavat Kouvolan Kouvot ja Tampereen Pyrintö. Runkosarjassa sijalle kolme sijoittunut Kouvot saa sarjaan kotiedun runkosarjan nelosta Pyrintöä vastaan. Pyrintö, sekä tamperelaisten väsymätön takakentän työjuhta Ville Pekkola ovat kuitenkin valmiita ryöväämään tuon edun itselleen.
Lappeenrannan Catz nappasi seurahistorian kuudennen Naisten Korisliiga -mestaruutensa kaatamalla Hyvinkään Pontevan otteluvoitoin 3-0. Kuudesta mestaruudesta viimeiset viisi peräkkäistä ”Kissalauman” mestariksi on luotsannut Mika Haakana.
Tampereen Pyrinnön vahvan kevätvireen taustalla on ollut yksilöiden hitsautuminen hienolla tavalla joukkueeksi, mutta myös niiden yksilöiden jatkuva tason nosto joukkueen sisällä. Yksi näistä kevätauringon alla pelaamisensa tasoa nostaneista pelaajista on 196-senttinen, 33-vuotias laituri Ricky Minard.
Kouvolan Kouvojen pudotuspelitaival on ollut jo nyt ikimuistoinen. Salon Vilppaan kaataminen puolivälierien viidennen ottelun trillerissä nousi yhdeksi kaikkien aikojen comeback-voitoista, eikä joukkueen tahti näytä hiipuneen välierävaiheeseen siirtyessä. Tämän kaiken keskellä parrasvaloihin on noussut 207-senttinen laituri Alexander Madsen.
Sarjanousija BC Nokia vastasi koripallokauden suurimmasta yllätyksestä, kun se tiputti hallitsevan mestarin ja runkosarjan selvän ykkösen Joensuun Katajan viemällä puolivälieräsarjan nimiinsä voitoin 3-1. Joukkueen taisteluasenteen ilmentymä Henri Hirvikoski tietää, että joukkue on edelleen altavastaajan asemassa, mutta missään nimessä BC Nokia ei lähde välieriin nöyristelemään.
Joensuun Katajan Teemu Rannikko päätti Korisliigan kauden 2015/2016 runkosarjan liki käsittämättömiin 15,0 pisteen ja 10,2 koriin johtaneen syötön pelikohtaisilla keskiarvoilla, pokaten joulukuusta lähtien kolme perättäistä kuukauden pelaaja -palkintoa. Samalla hallitseva mestari Kataja sinetöi runkosarjan voiton jo viikkoja ennen pudotuspelien alkua. Missä kunnossa Taikuri Rannikko ja Kataja ovat pudotuspelien kynnyksellä?
Suomen nuoriin valmentajalupauksiin kuuluva Danny Jansson, 36, kutsuttiin viime viikolla valmentajaksi Jordan Brand Classic -leirille Zagrebiin. Menneenä viikonloppuna pidetylle leirille kutsutaan vuosittain 40 Euroopan huippulahjakkuutta, joita valmentaa Kroatian maajoukkuevalmentajien ja NBA-koutsien lisäksi kutsuttuja valmentajia läpi Euroopan.
Suomen naisten maajoukkue kohtaa huomenna lauantaina 20.2. kello 14:00 Ruotsin Töölön Kisahallissa pelattavassa EM-karsintaottelussa. Suomen valmistavan Viro-maaottelun tähti Vilma Kesänen on odottaa innolla pelaamista rakasta länsinaapuria vastaan täyden Kisahallin edessä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia