Naisten koripallomaajoukkueen karsintarupeama vuoden 2005 EM-lopputurnauksen paikasta käynnistyy keskiviikkona (8.9.) vieraissa Bulgariaa vastaan. Suomen ennakkoasetelmat ovat karsintoihin selvät – joukkue lähtee yllätys mielessään haastamaan kovia meriittejä keränneitä kilpakumppaneitaan.
Koripallon pelisääntöihin tehtiin kansainvälisen koripalloliiton toimesta pieniä muutoksia ja tarkennuksia kaudelle 2004-05. Uusi Koripallon viralliset pelisäännöt –kirja on käännetty suomeksi ja myynnissä entistä yksinkertaisemmassa muodossa. Saatavana on myös Suomen Koripalloliiton Säännöt ja määräykset 2004-05 –kirjanen.
Miesten maajoukkueen valmistautuminen syyskuun EM-karsintoihin jatkuu Kouvolassa ja Lappeenrannassa 26.-27.8. pelattavilla Ruotsi-maaotteluilla. Otteluissa Suomi pyrkii paitsi nujertamaan arkkivihollisensa myös hiomaan yhteispeliään kuntoon. Päävalmentaja Henrik Dettmann listaa petrauskohteiksi mm. puolustuspelin ja kenttäroolituksen löytymisen.
Lokakuun toisena viikonloppuna (9.-10.10.) käynnistyvän miesten SM-Koriksen otteluohjelma on julkaistu. SM-Koriksen 13 joukkuetta pelaa kolminkertaisen runkosarjan. Kullekin joukkueelle otteluita tulee 36 ja kaikkiaan maaliskuun loppupuolelle kestävässä runkosarjassa pelataan 235 ottelua.
Koripallosta kiinnostuneita hemmotellaan tänä syksynä toden teolla. Kun miesten maajoukkue on pelannut ensimmäiset EM-karsintaottelunsa syyskuun puolivälissä, tuo kansainvälinen Opel Cup –turnaus nähtäväksi kotijoukkue Espoon Hongan lisäksi kolme eurooppalaista huippujoukkuetta. Suomalaista koripallosyksyä lämmittävät Helsingin Jäähallissa 22.-23.9. pelattavassa turnauksessa Hanno Möttölän ja Teemu Rannikon edustama italialainen Scavolini Pesaro, Jukka Matisen saksalaisseura Opel Skyliners sekä Arvidas Saboniksen liettulainen…
Vuonna 1988 syntyneiden eli 16-vuotiaiden poikien maajoukkue on valittu Brightonissa 6.-15.8. pelattaviin EM-kisoihin ja niitä edeltäviin viimeistelytapahtumiin. Ennen EM-kisamatkaansa maajoukkue osallistuu turnaukseen Portugalissa ja pelaa kaksi Viro-maaottelua Helsingissä 31.7.-1.8.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue matkaa ensimmäisenä suomalaisryhmänä uudistuneisiin EM-kisoihin, kun joukkue osallistuu B-divisioonan EM-kilpailuihin Viron Rakveressa 30.7.-8.8.2004. Maajoukkue kisoihin on nimetty.
Miesten Euroliigassa pelaa kaudella 2004-05 varmuudella kaksi suomalaista, kun mukaan on kelpuutettu Teemu Rannikon tähdittämä italialaisjoukkue Scavolini Pesaro ja Jukka Matisen edustama Saksan mestari Frankfurt Skyliners. Tulevan kauden lohkoarvonnat suoritettiin sunnuntaina Moskovassa. Sekä Scavolini Pesarolla että Skylinersilla on edessään huippukovat savotat.
Miesten koripallomaajoukkueen valmistautumisohjelma syyskuussa pelattaviin EM-karsintoihin on valmistunut. Maajoukkue pelaa ennen EM-karsintojen alkua 12 maaottelua, joista seitsemän järjestetään eri puolilla Suomea. Maaottelukoripalloa pääsee elo- ja syyskuun aikana seuraamaan Espoossa, Helsingissä, Kouvolassa, Lahdessa, Lappeenrannassa ja Tampereella.
Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelästä oli kuluneella SM-kaudella tulla ensimmäinen suomalainen korikuningas yli 20 vuoteen. Korikuninkuus livahti ohi suun, mutta hän voitti IS-tähtikilpailun ja perjantaina Riihelä palkittiin SM-Koriksen vuoden pelaajana 2003-04. Naisten puolella vuoden pelaajan tittelin nappasi ensimmäistä kertaa urallaan Susanna Rinta, joka oli voittamassa helsinkiläisjoukkue Panttereille sen neljättä Suomen mestaruutta viiden vuoden sisällä.
Neljä Suomen nuorten maajoukkuetta matkaa ensi viikolla avoimiin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Ruotsiin, jotka pelataan Solnassa 20.-23.5. Sekä 17- että 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet PM-jahtiin on nimetty. Tyttöjen joukkueet valitaan ensi viikonvaihteessa pidettäviltä leireiltä.
Miesten ja naisten maajoukkueet pelaavat ensi syyskuussa viisi EM-karsintojen otteluaan Suomen kamaralla. Pelipaikat kyseisille otteluilla on valittu. Suomen Koripalloliitto on myös solminut EM-karsintoja koskevan televisiointisopimuksen YLE:n kanssa, joka takaa kattavan näkyvyyden Suomi-koriksen lippulaivoille.
Pelikauden 2004-05 nuorten SM-sarjojen aikataulutus on valmistunut. Aikataulutukseen on tehty pieniä muutoksia saadun palautteen perusteella. Jo aiemmin on päätetty, että nuorten SM-sarjoissa sarjajärjestelmät pysyvät ennallaan kausilla 2004-05 ja 2005-06.
Miesten SM-kausi päättyi maanantaina Kouvojen riemukkaisiin mestaruusjuhliin. Ilonaihetta toi kaikille joukkueille yleisön kasvanut mielenkiintoa SM-koripalloa kohtaan. Jo runkosarja antoi viitteitä yleisökasvusta ja pudotuspelit vain pönkittivät sitä. SM-Koriksessa syntyi uusi katsojaennätys.
Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä pitämässään kokouksessa päättänyt miesten ja naisten SM-sarjojen uusista ulkomaalaiskiintiöistä. Miesten SM-Koriksessa sallitaan pelikaudella 2004-05 kaksi ja naisten SM-sarjassa yksi EU- ja ETA-alueiden ulkopuolinen vahvistus. Samat säädökset koskevat myös Suomen Cup –kilpailuita.
Namika Lahti teki seuraa miesten SM-finaaleissa Kouvoille voittamalla ratkaisevassa välierässä KTP Basketin 96-75. Lahti siirtyy finaalivaiheessa isommille areenoille, Lahden Jäähalliin. Runkosarjan kakkossijansa myötä Lahdella on finaaleissa kotietu, jonka puolustamisen se aloittaa maanantaina 5.4. ensimmäisessä finaalissa, joka alkaa aiemmin ilmoitetuista ajoista poiketen klo 20.00.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia