Nuorten EM-kisat tuottavat harva se vuosi yllätyksiä, ja niin myös tänä vuonna – Tampereen U18 EM-kotikisoihin mitalisuosikkien joukossa lähtenyt Espanja taistelee lauantaina Sudenpentuja vastaan paikastaan ensi kesän EM-kisoissa. Sudenpentujen valmennusjohtoon kuuluva Petri Virtanen näkee Espanjan haavoittuneeksi, mutta vaaralliseksi.
Susijengin kapteeni Sasu Salin, 33, siirtyy uudelle vaiheelle ammattilaisurallaan. Viimeiset kymmenen vuotta Espanjan pääsarjassa pelannut MaSu-Basketin kasvatti on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian hallitsevan mestarin, viime keväänä Eurocupissa kahdeksan parhaan joukkoon selvinneen U-BT Cluj-Napocan kanssa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloittaa A-divisioonan EM-kisaurakkansa Portugalin Matosinhosissa lauantaina 3.8.. Suomen kanssa samassa alkulohkossa ovat Israel, Luxemburg ja Ranska.
Sudenpentujen urakka EM-kotikisoissa alkoi riemukkaalla voitolla sittemmin EM-puolivälieriin edenneestä Liettuasta, mutta sen jälkeen voitot ovat olleet kortilla. Joukkueen kapteeni Elmeri Abbey, 18, toivoo Tampereelle saapuvan Delfin Basket -väen löytävän tiensä Hakametsään antamaan Sudenpennuille energiabuustin viikonlopun sijoitusotteluihin.
Tampereella pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa vietetään tänään perjantaina välipäivää, mutta lauantain 3.8. otteluaikataulut on vahvistettu. Sudenpentujen EM-kisaurakka jatkuu uusintaottelulla Espanjaa vastaan klo 16.00 Hakametsän 1-hallissa.
Mitalisuosikkina EM-kisoihin lähteneen Espanjan alavire syveni torstaina, kun Turkki löylytti sitä murskapistein 84–68 (50–29) U18 poikien EM-kisojen alemman jatkosarjan sijoitusottelussa. Lopputulos tarkoitti myös sitä, että Sudenpennut saa lauantaina revanssimahdollisuuden Espanjasta toiseksi viimeisessä sijoitusottelussaan.
Tampereen U18 EM-kotikisojen alemman jatkosarjan avausottelussaan Suomen Sudenpennut näytti toteuttavan konseptiaan aavistuksen Kreikkaa huolellisemmin, mutta Kreikka teki ryhtiliikkeen tauon jälkeen, otti tilansa, hyödynsi Sudenpentujen tekemät virheet ja käänsi ottelun (37–34) -voitokseen.
Neljännesvälierässä Serbialle taipunut Suomen Sudenpennut aloittaa urakkansa U18 EM-kotikisojen alemmassa loppusarjassa tänään torstaina klo 18.00 Kreikkaa vastaan. Ottelussa on panokset huipussaan, sillä sen voittaja varmistaa paikkansa ikäluokan EM-kisoissa myös ensi kesänä.
Suomen Sudenpennut huipentaa U18 poikien EM-kotikisat Tampereella sijoitusotteluihin, jotka alkavat torstaina klo 18.00 Kreikkaa vastaan. Torstain ottelun voittaja pelaa viikonloppuna kisojen sijoista 9.–12. Keskiviikon neljännesvälierien yllätyksistä vastasivat alkulohkossa kompastellut Liettua sekä Espanjan alempaan loppusarjaan lähettänyt Israel.
Tampereen Hakametsään oli kerääntynyt 1023 katsojaa todistamaan, kun Serbia pudotti Suomen ulos 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoissa kahdeksan parhaan joukosta. Sudenpennut hävisi 81-67 (37-26) ja pelaa täten sijoista 9-16. Kisojen kolme viimeistä joukkuetta putoavat ensi kesäksi B-divisioonaan, joten Sudenpennuilla on seuraavassa pelissä mahdollisuus varmistaa A-divisioonapaikka.
Suomen Sudenpentujen urakka U18 poikien EM-kisoissa Tampereen Hakametsässä sai unelma-alun Liettuaa vastaan, mutta seuraavissa otteluissa Espanja ja Slovenia näyttivät kaapin paikan. Sudenpentujen tehoykkönen Olavi Suutela uskoo, että tiistain välipäivän jälkeen joukkue kohtaa Serbian tuoreella jalalla ja energialla.
Suomen Sudenpennut ovat kohdanneet Tampereen U18-EM-kotikisoissa niin kahden vuoden takaiset 2006–07-syntyneiden ikäluokan EM-finalistit Espanjan ja Liettuan kuin kisojen parhaan heittojoukkueen Sloveniankin. Vastustajan taso pysyy hurjana, sillä keskiviikon neljännesvälierässä vastaan asettuu hallitseva U18-ikäluokan Euroopan mestari Serbia.
U18-poikien EM-kotikisoja isännöivillä Suomen Sudenpennuilla on keskiviikkona edessään maailmanluokan haaste, kun joukkue kohtaa EM-neljännesvälierässä ikäluokan hallitsevan Euroopan mestarin Serbian. Sudenpentujen tueksi rientää Valencian olympiakarsinnoissa kunnostautunut Susijengi, joka kohtaa myös faneja ottelun puoliajalla.
Sudenpentujen tappio Sloveniaa vastaan ja Liettuan trillerivoitto Espanjasta Tampereen U18 poikien EM-kisojen alkulohkon päätöspäivänä tiputtivat Suomen lopulta oman EM-alkulohkonsa neljännelle sijalle. Se tarkoittaa, että Suomi saa keskiviikon neljännesvälierässä vastaansa C-lohkon tappiottomana selvittäneen Serbian.
Tampereen Hakametsässä pelattavissa 18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomen alkulohkopelit tulivat päätökseen, kun Slovenia oli parempi loppulukemin 44-92 (23-46) 1375 katsojan edessä. Slovenia on kerännyt mainetta kisoissa joukkueena, joka ajaa erinomaisesti kohti koria. Sudenpentuja vastaan Slovenia yhdisti erikoisosaamisensa loistavaan heittopeliin, minkä myötä ero oli selkeä.
Erinomaisen Korisliiga-kevään Kataja Basketissa pelannut ja Susijengissä kesällä debytoinut kotkalaisen KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 23, on kirjoittanut ensimmäisen kansainvälisen ammattilaissopimuksensa. Tumba pelaa ensi kaudella Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle (LEB Oro) nousseessa CB Morónissa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia