Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista miehen kokoonpanon perjantai-illan otteluun Latviaa vastaan. Tampereen Nokia Areenan parketilla kuluvan kesän ensimmäisen ottelunsa susipaidassa pelaavat Olivier Nkamhoua ja Severi Kaukiainen.
Susijengi pääsee perjantaina maailmanluokan haasteen eteen, kun viime kesän MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut Latvia saapuu Tampereen Nokia Areenalle olympiakarsintojen kenraaliharjoitukseen. Hanno Möttölän mukaan Latvialla on etunaan taitavien yksilöiden lisäksi kollektiivisen, kurinalaisen joukkuepelin kulttuuri.
Susijengin vastustajaksi perjantain olympiakarsintakenraaliin Tampereen Nokia Areenalle saapuva Latvia karkasi kotikentällään Riiassa Egyptiltä pistein 84–63 (40–36). Susijengin Valencian turnauksen lohkovastustajat Bahama ja Puola joutuivat puolestaan taipumaan tappioihin.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti Pohjoismaiden mestaruuskisansa Södertäljessä voittamalla Tanskan. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Riiassa pelatussa maaottelussa Latvian.
Alle kaksi viikkoa sitten seurajoukkuekautensa Ranskan liigan hopeamitaliin päättänyt Mikael Jantunen, 24, oli kentän ylivoimaisesti paras pelaaja Susijengin päihittäessä Uuden-Seelannin Sasu Salinin haamukorilla. Hiljalleen maailmanluokan pelaajaksi kasvanut Wartti Basketin kasvatti korostaa olympiakarsintojen lähestyessä intensiteetin ja joukkuepelin merkitystä.
Viime kesän olympiaesikarsintaturnauksessa selvää jälkeä tehnyt Bahama on nimennyt viiden NBA-pelaajan johtaman, 19 miehen olympiakarsintaleirityskokoonpanon. Mukana ovat mm. kesän 2018 NBA-draftin ykkösvaraus Deandre Ayton, vuoden 2010 MM-kultamitalisti Eric Gordon ja kahdeksan kautta NBA:ssa pelannut Buddy Hield.
Koko ottelun ajan pelitilanneheittojensa kanssa tuskaillut susikapteeni Sasu Salin osui tiistai-iltana tärkeimmällä mahdollisella hetkellä. Sekuntien käydessä vähiin Sasu nappasi Jacob Grandisonin nappisyötön käsiinsä, kääntyi 180 astetta ja upotti summerin soidessa pari metriä viivan takaa kolmosen, jolla Susijengi kuittasi 73-70 (38-35) -voiton Uudesta-Seelannista.
Ensimmäisen ottelunsa Susijengin paidassa tänään tiistai-iltana Espoo Metro Areenalla pelaavat Thomas Tumba, 23, ja Miikka Muurinen, 17, ovat vakuuttaneet valmennusjohdon ja joukkuetoverit energiallaan ja urheilullisuudellaan. Kumpikin debytanteista lähestyy illan ottelua korkealla itseluottamuksella.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue ottaa varaslähdön nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoihin, kun Sudenpennut aloittaa PM-turnauksensa huomenna Södertäljessä.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista pelaajan miehistön otteluun Uutta-Seelantia vastaan. Miesten maaotteludebytantteja nähdään tiistai-iltana Espoo Metro Areenalla kaksi: kotkalainen Peli-Karhujen kasvatti Thomas Tumba, 23, ja Järvenpään Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 17.
Viimeisen kahden kauden aikana kannuksia juniorivalmentajana Adidas Next Generation -kutsuturnauksessa ja HBA-Märskyn valmennusjohdossa ansainnut Susijengi-legenda Petteri Koponen, 36, liittyy NBA-joukkue San Antonio Spursin kesäliigajoukkueen valmennusryhmään.
Susijengin ja Uuden-Seelannin edellisestä kohtaamisesta on vierähtänyt jo vuosikymmen, mutta kokeneen arvokisakävijän yhteispelin päärakennusaineet ovat pysyneet vuosien saatossa samana. Uusi-Seelanti pelaa yhdessä, puolustaa joukkueena, heittää kaukaa tarkasti ja tahtoo juosta kenttää aina kuin mahdollista.
Susijengi saa ensi perjantaina olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan Tampereen Nokia Areenalle vastustajaksi Latvian, joka sijoittui viime kesän MM-kisoissa viidenneksi. Latvia on nimennyt alkaneeseen maajoukkuekesään 17-henkisen miehistön.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti toistamiseen Puolan Gniewinossa pelatussa maaottelussa. Tällä kertaa Sudenpentujen urakka meni ylitöiksi, kun Puola kaatui jatkoajan jälkeen 91-99 (44-38, 82-82).
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia