Susijengin kapteeni, 37-vuotissyntymäpäiviään viettävä Hanno Möttölä loukkasi polvensa maanantain Kreikka-ottelussa. Polvi tutkittiin välittömästi ottelun jälkeen, ja tutkimuksissa polvesta todettiin sivusiteen repeämä.
Kun Slovenian EM-kisojen kaikki alkulohko-ottelut on pelattu, ainoana tappiottomana joukkueena jatkoon etenee D-lohkon illansuun ottelussa Ruotsin kaatanut Italia. Muina lohkovoittajina jatkoon selvisivät Ranska, Serbia ja Espanja.
Henkeäsalpaava trilleri, vuosisadan klassikko – Suomen Susijengi nousi mahdottomasta paikasta kahden jatkoajan jälkeen 86–83 (31–30, 67–67, 75–75)-voittoon olympiapronssimitalisti Venäjästä. Susijengin kolmas voitto neljästä ottelusta varmisti, että Suomen pelit jatkavat ensi viikolla Ljubljanassa Euroopan 12 parhaan koripallomaan joukossa.
Vuoden 2013 EM-kisojen alkulohko D:n ottelut huipentuvat Susijengin osalta maanantaina, kun Suomi kohtaa Euroopan ehdottomiin eliittijoukkueisiin lukeutuvan Kreikan. Italia varmisti lohkovoittonsa sunnuntain voitollaan Kreikkaa vastaan, joten Suomi ja Kreikka ratkovat keskenään D-lohkon kakkos- ja kolmossijat.
Neljän pelatun ottelun jälkeen Slovenian EM-kisoissa on jäljellä vain yksi tappioton joukkue: Koperissa Kreikkaa löylyttänyt Italia. Tony Parkerin Ranska päätti A-lohkossa Ukrainan voittokulun ja C-lohkon iltaottelussa Celjessä Kroatia hiljensi slovenialaisfanit jatkoaikavoitollaan.
Neljän kisapäivän jälkeen tappiottomien joukkueiden määrä on vähentynyt neljään. Ukrainan lisäksi puhtaalla pelillä jatkavat Suomen voittaneen Italian sekä kisaisäntä Slovenian lisäksi Kreikka, joka pariloi Turkin D-lohkon iltaottelussa pistein 61–84 (35–41).
Susijengin seuraavana haasteena Slovenian EM-kisoissa vastaan nousee viime vuosien kestomenestyjä Venäjä, joka on kyntänyt D-alkulohkossa häviämällä kolme ensimmäistä otteluaan. Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala varoittelee kuitenkin vähättelemästä Venäjää – sunnuntaina vastaan asettuu ärsytetty ryhmä, joka taistelee selkä seinää vasten jatkopaikasta.
Kahdella voitolla EM-kisansa aloittanut Suomen Susijengi pelasi suurella sydämellä ja raatoi polvet ruvella, mutta ei löytänyt ”kotiyleisönsä” edessä pelannutta Italiaa vastaan toisella puoliajalla hyökkäysvireen häivää. Italia puristeli Susijengin pallonkäsittelijöiden ja heittäjien tilan pois, masensi Suomen korilleajajat blokeillaan ja jatkaa lohkon kärjessä 62–44 (31–26)-voitollaan.
”Malmin roskisdyykkari” Sasu Salinin, 22, ura Susijengissä alkoi kuin varkain kesällä 2010 maajoukkueen tuskaillessa loukkaantumissumassa. Kolme vuotta ja lähes 50 maaottelua myöhemmin Salin kuuluu EM-jatkosarjapaikkaa metsästävän Susijengin iskunyrkkiin ja on yhä se pelaaja, joka pääsee herkimmin vastustajan pään sisään.
Naisten koripallon pääsarja pelataan tulevalla kaudella Naisten Korisliigan nimellä. Naisten Korisliigassa pelaa yhdeksän joukkuetta, sillä viime kaudella SM-sarjaa pelannut BC Nokia luopuu pääsarjapaikastaan.
Saksan Crailsheimin harjoitusturnaukseen matkaava Kouvolan Kouvot on saanut riveihinsä kaksi uutta amerikkalaispelaajaa. 206-senttinen sentteri Delvon Johnson ja 185-senttinen takamies Frankie Sullivan ovat Kouvojen tuoreimmat värväykset. JaQuon Parker ei puolestaan vakuuttanut Kouvojen valmennusjohtoa.
Viimeisenä kahtena keväänä Suomen mestaruutta juhlinut ja alkavalla kaudella Eurocupia pelaava loimaalainen Nilan Bisons värväsi neljännen amerikkalaispelaajansa kaudelle 2013/14. Bisonsin tuorein pelaaja on 210-senttinen korinaluspelaaja Ralph Sampson III.
Liettua katkaisi naapurimaansa Latvian voittoputken hakemalla huippufyysisestä ottelusta 59–67 (31–39)-voiton. Kisojen ensimmäiseksi kolmen voiton joukkueeksi nousi yllättäjä-Ukraina, joka nujersi Saksan 83–88 (30–39).
Kahdella voitolla EM-kisojen D-lohkon kärkisijaa yhdessä Kreikan kanssa hallitsevat Suomi ja Italia virittelevät välipäivän jälkeen varsinaista lauantai-illan huumaa. Lähes 2000 suomalaisfania ja yli 3000 italialaisfania täyttävät Bonifika Areenan titaanien taistelussa, josta puhtaalla pelillä selviää vain yksi joukkue.
Perjantaina välipäivää EM-kisojen alkulohko D:ssa viettävä Susijengi on napsinut kaksi voittoa yhtä monessa ottelussa. Turnauksen avausottelussa Susien hampaisiin jäi EM-hopeamitalisti Turkki, torstaina NBA-miestensä vahvistama Ruotsi. Avainroolissa molemmissa otteluissa on uurastanut Susijengin ”linkkuveitsi”, Shawn ”Huff Daddy” Huff.
Iso paha susi tuli ja puri Ruotsia Slovenian EM-kisojen alkulohko D:n toisena kisapäivänä. Shawn Huffin ja Tuukka Kotin saatua Ruotsin NBA-miehet Jonas Jerebkon ja Jeff Taylorin solmuun ponnahti Suomi täysin omalle kiertoradalleen ja nautiskeli länsinaapuristaan komean 81–60 (48–31)-voiton fanikatsomon osoittaessa suosiotaan seisaaltaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia