Kouvot on kiinnittänyt toiseksi ulkomaalaisvahvistuksekseen 196-senttisen Derrick Barden Jr:n. Viime kaudella Kristika Turkua edustanut Tomi Lommi siirtyy kouvolalaisjoukkueeseen. Kaksikon tavoin Kalle Kalin on tehnyt seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Hallitseva MM-, EM- ja olympiahopeamitalisti Serbia on keräämässä kuun lopussa alkaviin Kiinan MM-kisoihin todellista jättiläisten joukkuetta. Päävalmentaja Sasha Djordevicin ryhmä pelasi ensimmäisen harjoitusottelunsa sunnuntaina, jolloin se kaatoi Serbian liigaa pelaavan Borac Cacakin pistein 66-97 (37-58).
Susijengissä kaksi kesää sitten debytoinut, aiemmin Suomea 20-vuotiaissa miehissä ja universiadeissa edustanut 206-senttinen ja 26-vuotias Alex Murphy on solminut yksivuotisen sopimuksen Espanjan kakkosliigaa pelaavan San Sebastian Gipuzkoa Basketin kanssa.
Loimaan Korikonkareiden 21.-22.9.2019 järjestämään Mieleinen Basketiin haetaan nyt innokkaita tuomareita viheltämään mikro-, mini ja U14-ikäisten korisotteluita.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.
Tapiolan Hongan ja Espoon kaupungin isännöimiin MM-kisoihin osallistui yli 230 joukkuetta 42 maasta. Suomalaisjoukkueista seitsemän ylsi kolmen parhaan joukkoon, kruununa naisten 30+-sarjan maailmanmestaruuden voittanut Ruusunnuput.
Espoo Basket Teamin naisten Korisliiga-joukkue on hankkinut toiseksi vahvistukseksi australialaisen 188-senttisen Carly Boagin.
BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen 22-vuotiaan Kalin Fisherin kanssa. Takakentällä viihtyvä Fisher siirtyy Nokialle suoraan Hamptonin yliopistosta.
Mikro-, mini- ja U14-ikäisten syysturnaus Mieleinen Basket järjestetään 21.-22.9.2019 Loimaalla.
Susijengin sunnuntai-illan maaottelussa Liettuan Klaipedassa kirmasi kentälle kokonainen tukku nuoria pelaajia, joista peräti neljä pelasi ensimmäiset minuuttinsa miesten maajoukkuetasolla. Joukkoon lukeutui viime kauden Arizona Statessa pelannut Euran Veivin kasvatti Elias Valtonen, 20, joka on ottanut maajoukkuekesästä kaiken irti.
Uudenkaupungin Korihaiden takamiesosasto vahvistuu kahdella yhdysvaltalaispelaajalla. Seura on solminut yksivuotiset sopimukset Casey Bensonin ja Anton Cookin kanssa.
Edelliskauden Espanjassa pelannut Anissa Pounds, 26, jatkaa ammattilaisuraansa ulkomailla. KTP-kasvatin tulevan kauden osoite on Saksan 2. Bundesliigan MSP Rheinstars Bergische Loewen.
Viime kaudella pronssille sijoittunut kotkalaisjoukkue kiinnitti ensimmäiseksi ulkomaalaispelaajaksi 201-senttisen Joel Wrightin.
Nuorella miehistöllä maaottelumatkalle matkustanut Susijengi aiheutti hetkittäin harmaita hiuksia Kiinan MM-kisoihin valmistautuvalle Liettualle Klaipedan illassa. Rutinoitunut, NBA- ja Euroliiga-pelaajia vilisevä Liettua onnistui kuitenkin vieraidensa pyristelyistä huolimatta karauttamaan kolmannen jakson alun kiskaisunsa turvin 80-60 (41-31) -voittoon.
Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.
18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia