Viime vuodet Turkissa pelannut ja pelikaudella 2018-19 välivuotta viettänyt Tapiolan Hongan kasvatti Anton Odabasi, 23, ilmoittaa päättävänsä koripallouransa henkilökohtaisista syistä. Suomen juniorimaajoukkueiden huippuihin lukeutunut 206-senttinen Odabasi pelasi uransa aikana Suomessa ja Turkissa.
Eilen A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuvalle Tshekille hanttiin pistänyt Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi tänään selkeästi tshekkiläisille 36-75 (23-36).
Suomen Koripalloliiton entistä puheenjohtajaa Antti Zittingiä ehdotetaan FIBA:n hallitukseen. Valituksi tullessaan Zitting olisi kautta aikain ensimmäinen suomalainen FIBA:n maailmanlaajuisen organisaation hallituksessa. Valinnat tehdään FIBA:n kongressissa elokuun lopulla Kiinan MM-kisojen yhteydessä.
Viimeiset 14 kautta naisten Korisliigassa Lappeenrannan Catzia edustanut Lena Reshetko on solminut vuoden mittaisen sopimuksen hallitsevan Suomen mestarin PeKan kanssa.
Toiseen Korisliiga-kauteensa valmistautuva kaarinalaisseura on solminut kaksivuotisen sopimuksen edelliset neljä kautta Joensuun Kataja Basketia edustaneen Atte Pertun, 29, kanssa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sai alkulohkonsa päätökseen voittamalla Romanian 73-69 (34-35). Hermoja raastavasti Romania oli sitkeä vastus, mutta Suomen vapaaheittotyöskentely kalkkiviikoilla oli rautaa.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue avasi maajoukkuekesänsä Kisakallion Susi Training Centerissä Tshekkiä vastaan. Tshekki livisti nappasi johtoaseman toisella neljänneksellä ja karkasi 55-64 (31-34) -voittoon.
Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkue on tehnyt tulevan kauden ensimmäiset pelaajasopimukset, kun viime kauden runko jatkaa joukkueessa.
Kaksi erinomaista kautta Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelannut Salon Vilppaan kasvatti ja Susijengin takamies Roope Ahonen, 29, jatkaa kolmannelle kaudelleen Espanjassa. Ahosen uusi työnantaja on viime keväänä ACB-liigasta tipahtanut CB Breogán, joka hakee uutta nousua Espanjan pääsarjaan. Ahosen ja Breogánin välinen sopimus on 1+1-vuotinen.
Pakilan Visan 2005-2006 syntyneiden tyttöjen harjoitusringissä on yli 20 pelaajaa. Tämän ryhmän ”edustusjoukkue” osallistuu Robert Petersen Cupiin yhteisellä joukkueella Korson Kunnon 05-tyttöjen kanssa. Lisäksi molemmat seurat pelaavat omilla joukkueillaan Eteläisen alueen sarjoja.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Matosinhosissa Suomi joutui toteamaan loistavasti heittäneen Tshekin paremmakseen loppunumeroin 105-79 (55-47). Sudenpentujen pelit jatkuvat huomenna alkulohkon päätösottelussa Romaniaa vastaan.
Pelikaudelle 2019 – 2020 tehtävien tarkennusten tavoitteena on lisätä valmentajien mahdollisuuksia päivittää osaamistaan ympäri vuoden ja selkeyttää päivityksen aikataulua. Jatkossa päivitys tulee olla tehtynä tammikuun aikana.
B-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa kesän ensimmäiset pelinsä keskiviikkona ja torstaina Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomelle vieraaksi tulee Tshekki, joka on jo ehtinyt pelata miltei kymmenen valmistavaa maaottelua.
Viime kaudella sarjanousija Ura Basketia edustanut Eldar Skamo, 32, on tehnyt sopimuksen viime kaudella Korisliigassa pronssia saavuttaneen kotkalaisseuran kanssa.
PuHu Juniorit ry vahvistaa organisaatiotaan nimittämällä Mikko Larkaksen seuran urheilutoimenjohtajaksi.
FIBA ilmoitti maanantaisessa tiedotustilaisuudessaan valinneensa vuoden 2021 miesten EM-kisojen isäntämaiksi Saksan, Tshekin, Georgian ja Italian. Alkulohkovaiheen jälkeen Euroopan mestaruus ratkeaa Berliinissä. Naisten vuoden 2021 EM-kisoja emännöivät Ranska ja Espanja ja turnaus huipentuu Pariisiin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia