Suomi isännöi European Para Youth Games -kilpailuja Pajulahdessa parhaillaan. Monilajisessa kilpailutapahtumassa Euroopan parhaat nuoret paraurheilijat sekä nousevat tähdet ottavat toisistaan mittaa kahdeksassa eri lajissa.
Petteri Koposen, 31, debyyttikausi Bayern Münchenin riveissä päättyi pokaalin nostoon, kun Bayern München juhli toista peräkkäistä Saksan mestaruutta. Mestaruus oli Koposelle ensimmäinen kansallinen mestaruus kansainvälisillä kentillä.
Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.
Valmistavat maaottelunsa voittanut miesten haastajamaajoukkue kohtaa Kanadan Espoossa torstaina ja Salossa perjantaina. Tulevissa otteluissa tehdään historiaa, sillä Kanada vierailee maajoukkueella ensimmäistä kertaa Suomessa.
Viime vuodet Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersiä seurajoukkuetasolla valmentanut suomalais-kanadalainen Gordon Herbert, 60, toimii Kanadan apuvalmentajana Kiinassa käytävissä MM-kisoissa. Kisojen jälkeen Herbert nousee maan päävalmentajaksi.
Erinomaisen kauden Puolan liigan Hydrotruck Radomin kanssa pelannut Tapiolan Hongan kasvatti ja Susijengi-laituri Carl Lindbom, 27, on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen päättyneen kauden joukkueensa kanssa. Radom ilmoitti tahtovansa Lindbomin jatkoa jo ennen viime kauden päättymistä.
Merkittävää työtä edelliset kymmenen vuotta suomalaisen koripallon eteen tehnyt Antti Koskelainen jättää tehtävänsä nuorten olympiavalmentajana. Koskelaisen paikan ottaa monivuotinen maajoukkuevalmentaja Jukka Toijala, 47.
Tyttöjen pelaajapolulle halutaan tarjota mahdollisuus kilpailla myös aikuisten korkeimmalla sarjatasolla.
Torstaina pyörähtää käyntiin maajoukkuekesä jokaisen Suomen nuorisomaajoukkueen osalta, kun Sudenpennut isännöi Pohjoismaiden mestaruuskisoja Kisakallion Susi Training Centerissä. PM-kisat pelataan 27.6.-1.7. kolmella kentällä. Suomi kohtaa torstaina Tanskan, perjantaina Norjan, lauantaina Viron, sunnuntaina Ruotsin ja maanantaina Islannin.
Korisliigaan tulevaksi kaudeksi noussut Lahti Basketball on solminut jatkosopimuksen kaksimetrisen Otto Aallon kanssa.
Viime kaudella Lotta Vesiluoma viimeisteli naisten Korisliigassa noin 25 minuutin peliajalla keskimäärin 7,6 pistettä, 3,4 levypalloa ja 2,4 syöttöä ottelua kohden. Tuleva kausi on 21-vuotiaalle EBT-kasvattille uran neljäs naisten Korisliigassa.
Koripallomuseon toteuttama Koripalloliiton 80-vuotisjuhlajulistenäyttely on esillä Savonlinnassa Okl-liikuntahallilla 28.-30.6.
Uudenkaupungin Korihait on solminut vuoden mittaisen sopimuksen sentteri Henri Ventoniemen kanssa. Lisäksi laituri Elias Lahdensuun siirtyy Uuteenkaupunkiin yksivuotisella sopimuksella.
Espoo Basket Teamille on myönnetty ”villi kortti” naisten valtakunnalliseen 1.divisioonaan kaudelle 2019-2020. Näin ollen seuralla on tarjota vanhemmille tyttöjunioreille kaikki kilpakoripallon sarjaportaat sisältävä polku aina naisten Korisliigaan saakka.
Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.
Jatkokurssi on tarkoitettu peruskurssin suorittaneille erotuomareille. Jatkokurssin suoritettua tulee Alue-erotuomariksi (ALE) ja mahdollistaa tuomarina toimimisen naisten III-divisioonan, miesten IV-divisioonan ja alueen nuorten otteluissa sekä etenemisen kohti sarja- (SAE) ja liittoerotuomaria (LTE).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia