Katukoris rantautuu Lappeenrannan Satamatorille. Tule mukaan kesän vauhdikkaimpaan koristapahtumaan!
Karhu Basket murskasi KTP:n välieräavauksessa. Kotijoukkue on juhlinut voittoa Kauhajoella jo 16 kertaa peräkkäin.
Jussi Syrjänen on palkattu ToPoon johtamaan edustusjoukkueiden toimintaa ja osaksi sekä miesten että naisten valmennustiimejä. Lisäksi hän osallistuu seuran junioritoiminnan kehittämiseen.
Miesten 1. divisioona A:ssa pelaava Turun Kristika on kiinnittänyt tärkeät jatkosopimukset ensi kaudeksi, kun Mikael Aalto ja Joona Tuomala jatkavat joukkueessa.
14-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Suomen mestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Lohjan Kisakalliossa. Ikäluokan lopputurnaus starttaa huomenna perjantaina ja huipentuu sunnuntain mitalipeleihin.
Neljän USA:n yliopistossa vietetyn kauden jälkeen Anniina Äijänen, 23, otti viime kesänä ensimmäisen askeleen ammattilaisena, kun hän pelasi menneen kauden Espanjan liigassa Sedis Basquetin joukkueessa. Kausi oli joukkueelle menestyksekäs, sillä se selvitti tiensä aina välieriin saakka ja samalla Äijänen sai vyölleen arvokasta kokemusta tulevaisuutta ajatellen.
26. Hyvinkään Katukoristapahtuma kerää jälleen korisväen Hyvinkäälle kesäkuussa
Unelmien liikuntapäivänä perjantaina 10.5. sekä lauantaina 11.5. Myyrmäen urheilupuistossa järjestetään Lasten ja nuorten olympialaiset. Vantaan Pirkka Street Basket -tapahtuma on osana tätä tapahtumaa.
Petteri Koposen Bayern München varmisti Saksan Bundesliigan runkosarjan voiton jo kolme kierrosta ennen loppua.
Välieräsarjat alkavat torstaina Salossa ja Kauhajoella. Loppuottelupaikka vaatii neljä voittoa.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 27 pelaajaa 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen valintaleirille, joka pidetään Kisakallion Susi Training Centerissä 23.-26.5.
Haluatko panostaa harjoitteluun, itsesi kehittämiseen ja koripallossa kilpailemiseen?
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 40 pelaajaa 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen valintaleirille, joka pidetään Kisakallion Susi Training Centerissä 23.-26.5.
Littoisten monitoimitalolla järjestetään kaksi huippuhienoa korisleiriä kesäkuussa. Ura Basketin kasvattien Matti Nuutisen ja Emir Sulejmanovicin nimikkoleirit tarjoavat Turun alueen junnuille hienon mahdollisuuden opiskella lajia kansallisten ja kansainvälisten huippuosaajien alaisuudessa.
Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan jälleen Kisakalliossa Lohjalla, 27.6.-1.7.2019. Tutustu otteluohjelmaan ja hae mukaan vapaaehtoiseksi.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 29 pelaajaa 18-vuotiaiden poikien valintaleirille, joka pidetään Kisakallion Susi Training Centerissä 23.-26.5. Toukokuun leiriltä valitaan 14-16 pelaajaa kesän maajoukkuerinkiin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia