Susijengin lähtölaskenta helmikuun 2019 ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan on alkanut. Asetelma on kutkuttava, sillä MM-jatkokarsintalohko K:n kolmannesta ja viimeisestä kisapaikasta kisaavat rinta rinnan Susijengi ja Venäjä. ”Malmin roskidyykkari” Sasu Salin, 27, odottaa helmikuun karsinnoista kutkuttavaa jatkoa Susijengin tarinalle.
Koriksen ystävät voivat viettää pakkaspäiviä viihtyisästi vastaanottimien äärellä, kun VeikkausTV välittää suomalaisten otteita kansainvälisiltä kentiltä peräti 12 ottelun verran tällä viikolla.
Tule mukaan varmistamaan koripalloyhteisön myönteisen kehityksen jatkuminen ja strategian edellyttämä seuraava kehitysloikka.
Viikonlopun suomalaisonnistujiin Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa kuului Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, joka säkitti 13 pistettä Long Beach Staten tappio-ottelussa.
Hofstran Marianne Kalin ylsi naisten NCAA-parketeilla kauden ensimmäiseen tupla-tuplaansa joukkueen napatessa konferenssissaan tärkeän avausvoiton. Nina Augustin tehoili Robert Morrisin paidassa 14 pistettä johdattaen joukkueensa seitsemänteen peräkkäiseen voittoon.
NBA:n itäisen konferenssin heikoimpien joukkueiden kamppailussa Cleveland Cavaliers veti pidemmän korren Lauri Markkasen Chicago Bullsista 104-101. ”Finnisher” keräsi tupla-tuplan 21 pistettä ja 15 levypalloa.
Petteri Koposen Bayern München teki vahvaa jälkeä tällä viikolla päättäen viikkonsa kahteen kovaan vierasvoittoon. Erik Murphy vaihtaa maisemaa, kun hän purki yhteisymmärryksessä sopimuksen Frankfurtin kanssa.
Pelintekijä Jalek Felton väläytteli jälleen potentiaaliaan.
Sofia Pelander ja Norrköping kulkevat vahvassa myötätuulessa tällä hetkellä, kun Norrköping kaatoi Ruotsin liigassa tappioitta olleen Luleån vieraskentällä ja kasvatti voittoputkensa viiden ottelun mittaiseksi. Espanjan liigassa Anniina Äijäsen Sedis Basquet juhli niin ikään kovaa päänahkaa.
Seagulls kaatoi Ura Basketin Vantaan Energia Areenalla.
Catz nappasi kovan päänahan vieraskentällä voittamalla sarjan kakkosena majailevat Peli-Karhut. Voiton nappasivat kierroksella myös Kouvottaret sekä Forssan Alku, jonka johdosta joukkueet jatkavat edelleen tasapisteissä sarjassa. EBT puolestaan varmisteli sarjan kolmostilaansa Torpan Poikien kustannuksella vieraissa.
NBA:ssa Chicago Bulls hävisi toisen peräkkäisen ottelunsa, kun Bulls taipui kotikentällään Lou Williamsin johdattamalle Los Angeles Clippersille 106-101. Lauri Markkanen tehtaili 13 pistettä ja yhdeksän levypalloa.
Seagullsista Kotkaan siirtynyt Jalen Jackson on osoittautumassa loistavaksi hankinnaksi.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö on määrännyt erotuomari LaTrice Littlelle kahden viikon toimintakiellon.
Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.
Sofia Pelander, 26, pelaa vahvaa kautta Ruotsin liigan Norrköping Dolphinsin riveissä. Kolmasti tällä kaudella kierroksen tähdistöjoukkueeseen valittu Pelander nauttii pelaamisesta, kun pelit kulkevat ja voittoja tulee.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia