Olympiakomitea ja Sitra kutsuvat seuroja jakamaa arkisia ympäristöä huomioivia fiksuja käytänteitä. Fiksuin idea palkitaan ja kaikki ideoita jakaneet osallistuvat rahapalkinnon arvontaan.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisojen aloituspeli oli murskajainen, kun Sudenpennut löylytti Albaniaa 43-139 (31-68). 16-vuotiaat pojat taas hävisivät Ukrainalle.
BC Nokia järjestää viime vuoden tapaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2018 turnauksen Nokialla. Turnauksessa pelataan tänä vuonna myös pelejä myös Unified-sarjassa.
Korisliigan nousijajoukkue Ura Basket Kaarinasta on saanut riveihinsä kansainvälisen tason vahvistuksen, kun Susijengin nousevaan nuoreen kaartiin lukeutuva Visa-Basketin kasvatti Fiifi Aidoo, 22, liittyy joukkueeseen yksivuotisella sopimuksella. 189-senttinen Aidoo pelasi edelliset kaksi kautta Yhdysvaltain NCAA-liigaa Grand Canyonissa.
Korisliigan pelätyimpiin heittäjiin jo vuosikaudet lukeutunut ja Susijengin MM-karsintajoukkueeseen kuuluva Äänekosken Huiman kasvatti Antti Kanervo, 29, siirtyy Islannin pääsarjaan Stjarnanin riveihin. Kanervon vie Islantiin sääntömuutokset paikallisen liigan ulkomaalaiskiintiössä sekä Stjarnanin pyrkimys tavoitella Islannin mestaruutta.
19- ja 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.
Senioreiden SM-sarjoja pelataan naisissa ja miehissä yhteensä 14 eri sarjassa. Sarjoihin tulee ilmoittautua 1.9.2018 mennessä.
Joensuulaisen Kataja Basketin kokoonpano täydentyy sisäpelaajalla, kun joukkueeseen liittyy Namika Lahtea kaudella 2014-15 edustanut 31-vuotias ja 205-senttinen Ryan Wright.
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisat pyörähtävät käyntiin tänään torstaina 16.8. Montenegrossa. Avausottelussaan Sudenpennut saa vastaansa Albanian kello 20:30.
Lahti Basketball Juniorit on solminut valmentajasopimuksia vahvistamaan harjoitusryhmien ja joukkueiden valmennusta. Samalla seura pyrkii vahvistamaan sekä kilpa- että harrastepelaajan polkua.
Susijengin haastajamaajoukkue piti pitkään voiton avaimia käsissään Stankovic Cupin keskiviikkoisessa ottelussaan isäntäjoukkue Kiinaa vastaan. 7000-päisen kotiyleisönsä tukema Kiina pakotti kuitenkin ottelun jatkoajalle ja nappasi turnauksen toisen voittonsa luvuin 87-84 (32-28, 73-73).
Naisten Korisliigakauteen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen lähes 190-senttisen Sidney Cookin kanssa.
Susiladies selätti keskiviikon varhaisessa harjoitusmaaottelussa Viron loppunumeroin 49-59 (20-31) Paidessa.
Jari ”Jallu” Hautala, 50, aloittaa tehtävässään 15.8. Kouvojen nykyisen toiminnanjohtajan Eero Lehtisen siirtyessä Åbo Båtvarvin markkinointipäälliköksi. Koulutukseltaan Hautala on urheilumarkkinoinnin merkonomi.
Suomi-koriksen tulevaisuuden nimiin lukeutuvat HBA-Märskyn Awak Kuier ja Thomas Exaucia edustavat Suomea NBA:n ja FIBA:n järjestämällä Euroopan Basketball Without Borders -leirillä Serbian Belgradissa 15.-18. elokuuta.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa viimeisen ottelun Puolalle 71-77 (35-37).
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia