Koripalloa seuraaville Stenin suvun tarina koripalloparketeilla on varmasti tuttu: isä Tapio Sten on yksi Suomi-koriksen legendoja, Juha Sten on tullut tutuksi periksiantamattomana pallorosvona Susijengiä myöten ja Tiina Sten on yksi maamme meritoituneimpia naiskoripalloilijoita. Sisarussarjan nuorimpana on Minna Sten, jonka koripalloura ei ole aina ollut itsestäänselvyys.
– Vanhemmat on koittanut saada minut ja Tiinan ihan kaikkiin muihin harrastuksiin aina satubaleteista pianonsoittoon. Kyllä sitä tuli muitakin urheilulajeja koitettua, mutta ne eivät iskeneet. Koriskaan ei iskenyt ihan nuorena, Sten kertoo.
– Sairastelin paljon nuorempana, peruskunto oli huono ja harrastelin korista pari kertaa viikossa. Ensimmäinen tavoitteellinen kesä oli vuosi ennen lukiota, kun aloin ajatella, että hakisiko urheilulukioon. Tiina pelasi jo siinä vaiheessa Turun Riennon edustuksessa ja treenasin yhden kesän heidän kanssaan.
– Kun olin lukioikäinen, niin Riento oli harjoitusturnauksessa, jossa oli ollut ongelmia puolustuslevypallojen kanssa. Päävalmentaja Ray Ailus oli pelien jälkeen todennut, että maanantain treeneissä täytyy olla yksi, joka saa edes yhden levypallon. Itselle kutsu tuli ihan puskista ja pääsin vielä aika paljon pelaamaankin. Olin nykyistä 10 senttiä lyhyempi ja en osannut juosta, 190-senttinen Sten hymyilee.
Kutsu Naisten Korisliigaan tuli sattuman kautta, mutta Sten vastasi: tulokaskaudellaan 2003/2004 Sten pelasi keskimäärin vajaat 22 minuuttia tehtaillen 5,0 pistettä, 4,9 levypalloa ja 0,8 torjuntaa ottelua kohden.
– ”Reiska” (Ailus) osasi käyttää minua. Tehtävänä oli puolustaa vastustajan parhaimpia isoja pelaajia. Siinä pääsi pelaamaan Heli Roukanojaa ja Laaksosen siskoksia (Jenni ja Niina) vastaan. Puolustuksessa olin hyvä luonnostaan jo aika nuorena. Siitä tuli ensimmäisen kerran mieleen, että tämä koripallo voi olla hyvä juttu.
NCAA:n kautta takaisin Naisten Korisliigaan…
Kahden Riennossa ja yhden Forssan Alussa vietetyn kauden jälkeen Sten lähti kokeilemaan siipiään rapakon taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjaan NCAA:han. Kahden Long Island-Brooklynissä vietetyn kauden jälkeen edessä oli paluumatka kotimaahan.
– Siinä kokemuksessa oli paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. En ollut ihan loppuun asti miettinyt, että minkälaista se tulee olemaan. Jos olisin ollut viisi tai kuusi vuotta vanhempi, niin olisin selvinnyt. Olin nuorempana niin epävarma, että jos tuli yksikin epäonnistuminen, niin game over.
– Jälkeenpäin olen myös todella tyytyväinen, että se jäi kesken. Jos olisin ollut pidempään, niin en välttämättä enää pelaisi korista.
Paluu Suomeen tarkoitti samalla paluuta Naisten Korisliigaan. Ensimmäiseksi osoitteeksi osoittautui Catz Lappeenrantaan, jossa Sten voitti toistaiseksi ainoan SM-kultansa. Catzissä Sten viihtyi kaksi kautta, jonka jälkeen hän siirtyi kaudeksi tuttuun Forssan Alkuun ja siitä eteenpäin HoNsUun, kunnes tie vei takaisin Alkuun. Jyväskylän HoNsU-ajoista Sten painottaa, että silloisen HoNsUn päävalmentaja Tuomas Ojan kanssa vietetyt lukuisat harjoitustunnit kantoivat hedelmää.
– Aiemmin olen ollut oikeastaan pelkkä puolustuspelaaja, mutta HoNsUssa joukkue rakennettiin ympärilleni ja oli pakko ottaa enemmän vastuuta. Tuomaksen kanssa vietettiin aika monta tuntia punttisalilla vahvistamassa jalkoja. Silloin pistin paljon duunia sisään.
– Sinä aikana tuli hyökkäyspäähän enemmän varmuutta ja jalkoihin kertyneen voiman kautta pystyi postamaan. Heittäminen on taas tuntunut aina luontevalta. Jenkeissä tuli heitettyä jokaisen treenin jälkeen 400 heittoa palautuskoneen avulla. Siitä on kertynyt niin vahva pohja, että se on auttanut tulevilla vuosilla.
… ja lopulta Eurooppaan ammattilaiseksi
Naisten Korisliigassa kertyneestä menestyksestä huolimatta Sten ei missään vaiheessa pelannut ammatikseen, vaan opiskeli tai teki töitä pelaamisen ohella. Kahden FoA-vuoden ja alati parantuneiden maajoukkueotteiden myötä Sten ansaitsi sopimuksen kuluvalle kaudelle Saksan Bundesliigassa pelaavan BG 89 Hurricanesiin. Kahden kuukauden jälkeen ammattilaisurheilijan raju arki tuli selväksi, kun Hurricanesin johto oli yhteydessä Stenin agenttiin mahdollisesta joukkueen vaihdosta.
– Menin Saksaan tosi innoissani. Valmentaja oli valinnut minut ensimmäisenä, kun kokosi joukkuetta, mutta aika nopeasti huomasi, että joukkueessa ei ole välttämättä kaikkein fiksuin pelitapa ja muuta sähläystä. Itse en pelannut kauhean hyvin myöskään. Valmentaja oli tyytyväinen puolustuspeliin, mutta manageri ja muut totesivat, että tilastot eivät ole tarpeeksi hyvät ja minun täytyy lähteä.
Uusi pelipaikka löytyi kuitenkin vajaassa viikossa. Ranskalainen Avenir Basket oli etsinyt sentteriä kauden ensimmäisessä ottelussaan loukkaantuneelle sentterilleen jo tovin. Avenir etsi isoa pelaajaa, joka on eurooppalainen, hyvä puolustuspelaaja ja osaa heittää. Ikään kuin Avenir Basket olisi odottanut, että juuri Sten vapautuu markkinoille.
– Täällä asiat on todella hyvin. Rooli on sopiva minulle ja saan puolustaa vähän isompia möhkäleitä. Seuraavan ottelun iltapuhde on 196 senttiä ja 120 kiloa, Sten naureskelee.
– Hyökkäyspäässä pääsen pelaamaan high postissa ja heittämään pick and popeista. Minulla kävi mielettömän hyvä tuuri, että päädyin tähän joukkueeseen ja tähän organisaatioon.
Avenir pitää tällä hetkellä Ranskan LF2:n kärkisijaa 16 voitolla ja kahdella tappiolla. Kovatasoisessa Ranskan kakkossarjassa Sten on pelannut keksimäärin reilut 21 minuuttia, heittänyt 7,5 pistettä, kahminut 3,0 levypalloa ja torjunut 1,6 kertaa ottelua kohden.
Töitä ja kärsivällisyyttä
Koripalloilijana Sten on myöhään kehittynyt. Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueessa Sten ei pelannut peliäkään, 18-vuotiaissa vain 18, mutta turkulainen mursi lopulta tiensä sinivalkoisiin 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kautta – aina Naarassusiin saakka. Ammattilaisurakin urkesi vasta 29-vuotiaana.
– Naisten maajoukkueessakin olen vasta nyt sellaisessa roolissa, että sillä on jotain merkitystä, 75 naisten maaottelua pelannut Sten huomauttaa.
Sanotaan, että pitkät pelaajat ovat parhaimmillaan vasta 30-vuotiaana. Stenin kohdalla se näyttää olevan täyttä faktaa. Nuorille tulevaisuudenlupauksille Sten vinkkaakin kahta teesiä: töitä ja kärsivällisyyttä.
– Sillä, jos ei valita ensimmäisiin maajoukkueisiin tai All Star -leireille, ei ole mitään väliä. Varsinkin pitkillä pelaajilla kehitys tulee myöhään, kun kroppaan on vaikea tottua. Jossain vaiheessa ne ensimmäiset onnistumiset tulee, kun vain jaksaa tehdä työtä. Se ei riitä, että on joukkuetreeneissä. Erityisesti kesällä pitää tehdä duunia, jos haluaa oikeasti kehittyä.
Lisätietoja: Minna Sten