


Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli karata Latvialta jo oman Baltic Sea Cup -avausottelunsa alkumetreillä, mutta tipahti kuskin paikalta ensimmäisen jakson viimeisillä minuuteilla ja roikkui kotijoukkueen kyydissä aina kolmannen jakson loppuun asti.
Neljäs jakso olikin suomalaisnäytöstä, kun Mikko Larkaksen suojatit onnistuivat nostamaan intensiteetin mieleisekseen ja saamaan Latvian hyökkäyksen kuriin. Latvia ei tehnyt pisteen pistettä viimeiseen runsaaseen kolmeen minuuttiin, ja Anni Jämsä ja Armi Anttila veivät ratkaisevilla koreillaan Suomen 55–58 (29–30)-voittoon.
– Rummutimme vaikeillakin hetkillä koko ajan sitä, että tämä homma kääntyy vielä meille. Latvia pysyi lopussa mukana tosi kovilla koreilla, mutta peli oli täysin hallinnassamme. Koko joukkueen voitto, ilakoi päävalmentaja Mikko Larkas.
Suomen tehokkain oli Anni Jämsä (14/2), joka upotti kovia koreja silloin, kun Suomella oli kaikkein vaikeimmat hetket hyökkäyspäässä. Myös Ida Myllyoja (9/5) ilahdutti päävalmentajaa vahvalla esityksellään.
16-vuotiaat pojat jatkoaikavoittoon Suvannon kolmosella
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen Baltic Sea Cup -avaus sujui myös voitokkaasti, kun Latvia kaatui jatkoajalla pistein 71–75 (32–40, 65–65).
Suomen sankarina juhlittiin Matias Suvantoa, joka jäädytti Latvian vain 13 sekuntia ennen jatkoajan loppua tuomalla sinivalkoiset kovalla kolmosellaan pisteen takaa 71–73-johtoon. Latvia ei onnistunut enää viimeisessä hyökkäyksessään korinteossa, ja Jesse Haapanen pääsi nakkaamaan Suomelle neljän pisteen voiton vapaaheittoviivalta.
– Hyvin pelattu susihyökkäys. Meille tuli hyviä leikkauksia ja pallo liikkui sivurajalta sivurajalle. Pääsimme korille, syötimme ulos, annoimme ylimääräisen syötön ja Matias pääsi heittämään ansaitun korin hyvästä paikasta, summasi päävalmentaja Jyri Lohikoski Suomen viimeisen hyökkäyksen.
– Erinomainen ensimmäinen ikäluokkamaaottelu. Pääsimme heti pelaamaan pelin, jossa oli tunnelmaa, tunnelma ja jatkoaikaa. Alussa olimme intensiteetiltämme selkeästi kaveria edellä, mutta Latvia pääsi peliin mukaan tekemällä muutamia helppoja koreja ajamalla puolustuksemme keskelle ja hakemalla hyökkäyslevypalloja. Ottelun loppu oli selviytymistaistelua, ja selviydyimme mainiosti, Lohikoski arvioi.
Suomen tehokkaimmat olivat kypsästi peliä johtanut Lassi Nikkarinen (12/2/3 riistoa), puolustuksessa kunnostautunut Jesse Haapanen (7/5) sekä Riku Laine (11/9/3 riistoa), Lauri Markkanen (10/1) ja Karri Kallio (8/8).
16-vuotiailla tytöillä viimeistelyvaikeuksia
Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue käynnisti Baltic Sea Cup -turnauksensa kaatumalla Latviaa vastaan pistein 45–60 (23–29).
Suomi aloitti ottelun hyvällä jalalla ja johti ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen pisteissä 13–18. Seuraavan 20 minuutin aikana Suomi sai kuitenkin aikaiseksi vaivaiset kymmenen pistettä ja Latvia karkasi vastaavasti yli kymmenen pisteen johtoon. Suomen puolustuspään intensiteetti säilyi koko toisen puoliajan korkeana, mutta Latviaa Susi-tytöt eivät enää saaneet kiinni.
– Pelasimme aika ison osan matsista omalla parhaalla puolustustasollamme, eikä kaveri oikein saanut silloin mitään aikaa. Korin tekeminen tällä tasolla on kuitenkin ihan eri juttu kuin kotimaan sarjoissa, emmekä oikein pystyneet hyökkäyspäässä toteuttamaan sitä, mitä olemme harjoitelleet, joukkueen päävalmentaja Jussi Räikkä tiivisti.
16-vuotiaiden tyttöjen parhaat olivat erinomaisesti latvialaisten kovuuteen korin alla vastannut Marianne Kalin (3/12) sekä molemmissa päissä aktiivinen Sandra Karsten (10/5/5 riistoa).
18-vuotiaat pojat tippuivat kolmannen jakson alussa
Suomen ja Latvian 18-vuotiaiden poikien välisessä maaottelussa nähtiin roppakaupalla vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Voittajaksi selvisi Latvia, joka vei kolmannen jakson alun pistein 19-0 ja viimeisteli koko ottelun nimiinsä 87–80 (35–44).
– Olemme vähän muuttaneet pelitapaamme hyökkäyspäässä; kokeilemme yhden sisämiehen peliä ja luomme siten tilaa kaarelle. Menimme aktiivisesti kohti koria ja vauhtia piisasi, päävalmentaja Ray Ailus kertasi.
– Haluamme kasvattaa korkean intensiteettitason molemmissa päissä kenttää, ja siksi olimme yliaktiivisia myös puolustuspäässä esimerkiksi träppäämällä paljon. Latvia sai siinä kolmannen jakson alussa muutamia kolmosia sisään, ja siinä vaiheessa ottelu ratkesi, jatkoi Ailus.
Suomen paras pistemies oli Oskar Michelsen (16/3), joka pussitti kaikki neljä kolmostaan ensimmäisellä puoliajalla. Kaksinumeroisille pisteille pääsivät myös Samuli Nieminen (14/6), Henri Niemistö (12/4) sekä Ailuksen kehut kerännyt Miikka Mikkonen (12/3).
Latvia – Suomi 55–58 (14–21, 29–30, 45–47), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna 3.1.2013
Suomi: Anni Jämsä 14/2, Ida Myllyoja 9/5, Vilma Purhonen 7/1, Armi Anttila 5/5, Ulriikka Latvala 4/4, Anniina Äijänen 4/4, Evianna Sipilä 4/2, Jenni Rantanen 4/1, Elina Koskimies 3/2, Ninni Salmi 2/3/5 riistoa, Emilia Helle 2/1, Riikka Kujala 0/0.
Latvia – Suomi 71–75 (15–25, 32–40, 51–55, 65–65), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna 3.1.2013
Suomi: Lassi Nikkarinen 12/2/3 riistoa, Riku Laine 11/9/3 riistoa, Lauri Markkanen 10/1, Karri Kallio 8/8, Jesse Haapanen 7/5, Ville Leikas 7/3, Edon Maxhuni 5/2, Matias Oksa 4/4, Aatu Kivimäki 4/3, Matias Suvanto 3/4, Jani Tuoriniemi 3/1, Miikka Nieminen 1/0.
Latvia – Suomi 60–45 (13–18, 29–23, 39–28), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Tallinna 3.1.2013
Suomi: Sandra Karsten 10/5/5 riistoa, Riina Kärkkäinen 8/4, Nina Augustin 8/1/3 riistoa, Lotta Eräkangas 5/2, Veera Pirttinen 4/2, Marianne Kalin 3/12, Heta Äijänen 2/4, Maria Besselink 2/3, Selina Dockery 2/2/3 riistoa, Christel Vialen 1/1, Sini Mäkelä 0/3, Tessa Virtanen 0/1.
Latvia – Suomi 87–80 (19–22, 35–44, 59–55), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Tallinna 3.1.2013
Suomi: Oskar Michelsen 16/3, Samuli Nieminen 14/6, Henri Niemistö 12/4, Miikka Mikkonen 12/3, Shawn Hopkins 7/3, Henri Ventoniemi 5/1, Tuomas Hirvonen 4/2/6 syöttöä, Aapeli Alanen 4/1, Ville Hänninen 2/3, Juho-Matti Henttonen 2/1, Jere Valtonen 2/0, Joonas Tahvanainen 0/2.
