


Suomen 18-vuotiaiden poikien nousujohteiset otteet jatkoivat Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, kun joukkue haki Viro-voittonsa kylkiäisiksi näyttävän 85–73 (39–27)-voiton Ruotsista. Suomi hankkiutui jo avausjaksolla kymmenen pisteen tuntumaan, eikä Ruotsi toennut Suomen vahvasta alusta lainkaan ottelun aikana.
– Toinen hyvä ottelu peräjälkeen. Joukkuepuolustuksemme oli jälleen kerran hyvää. Kahden viimeisen pelin aikana saimme suojeltua koria niin kuin näin kookkaalla joukkueella pitääkin tehdä, arvioi 18-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Joonas Iisalo ottelua.
Suomen tehomiehenä hääri KTP:n takamies Joonas Lehtoranta (22/3/3 riistoa), joka oli ruotsalaispuolustukselle pitelemätön. Lisäksi Julius Rajala (14/9/4 blokkia) jatkoi vahvoja otteitaan ja Karkkilan Miikka Luosmaa (10/4) sai vahvan puolustuspelinsä lisäksi hyökkäyksensä kulkemaan. Lehtoranta oli Suomen paras pistemies 18,0 pisteen keskiarvollaan.
– Kokemuksena Baltic Sea Cup oli oikein hyvä. Takanamme on ollut vain kahdeksan harjoituskertaa ennen turnausta, mutta silti pystyimme toteuttamaan pelikonseptiamme sovitulla tavalla, Iisalo summasi.
Myös 18-vuotiaat tytöt voitokkaita
Toiseen peräkkäisvoittoon ylsi myös Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka löi turnauksen päätösottelussa Ruotsin 56–44 (29–24). Suomi osoitti iskukykynsä erityisesti viimeisellä kymmenminuuttisella, jonka aikana Ruotsi sai aikaiseksi vain seitsemän pistettä – eikä ainuttakaan pelitilannekoria.
– Sinänsä ihan normaali ”kolmas ottelu kolmannessa päivässä”. Jalat eivät oikein liikkuneet kummallakaan joukkueella, mutta puolustuksemme pysyi 40 minuutin ajan riittävän hyvin kasassa voiton takaamiseksi. Puolustuksen kannalta oikeastaan ainoa rokottamisen arvoinen asia koko ottelussa oli Ruotsin hyökkäyslevypallopelaaminen, mietti 18-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Mikko Tupamäki Baltic Sea Cupin tauottua.
Hyökkäyspäässä Suomen johtohahmo oli loisto-ottelun pelannut Noora Järvikangas (19/6/3 syöttöä). Järvikankaan lisäksi kaksinumeroiset pistelukemat saalisti Kaisa Kuisma (10/3). Turnauksen kolmesta ottelustaan Suomi voitti kaksi.
– Joka ottelussa paransimme tekemistämme hiukan etenkin puolustuspäässä. Näin lyhyessä turnauksessa hyökkäyksestä on turha odottaa isoja asioita, mutta saimme riittävästi osviittaa siitä, mitä meidän on tehtävä jatkossa. Puolustus on kuitenkin jo hyvällä mallilla, Tupamäki kiitteli.
16-vuotiailla tytöillä hiljainen alku
Baltic Sea Cupin kahdella perättäisvoitolla aloittanut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi turnauksen päätöspäivän ottelunsa Ruotsia vastaan. Ruotsin voittolukemat olivat 48–59 (16–32).
Suomella oli aamuottelun alussa suuria vaikeuksia päästä pelirytmiin kiinni, ja Ruotsi ehti karata toisella jaksolla jo 19 pisteen johtoon. Suomi heräsi hiljalleen ja pääsi hyvällä puolustuksellaan yhdeksään pisteeseen, mutta lähemmäksi eväät eivät tällä kertaa riittäneet.
– Emme olleet alussa lainkaan valmiita ottelun vaatimalle fyysiselle tasolle. Saimme kuitenkin vaadittavalla tavalla rivit kasaan toisella puoliskolla, jonka puolustukseen voimme olla ihan tyytyväisiä, mietti 16-vuotiaiden tyttöjen päävalmentaja Antti Koskelainen BSBC:n päätösottelua.
Tilastojen valossa Suomen tehokkaimmat Ruotsia vastaan olivat Olivia Moskari (12/6) ja Emilia Helle (11/2). Turnauksen kolmesta ottelusta Suomelle tarrautui mukaan kaksi voittoa.
– Baltic Sea Cup on aina paikallaan. Tässä vaiheessa kautta on hyvä lähteä tarkastamaan, missä meidän koripallomme menee suhteessa lähimpiin naapurimaihin. Niin joukkueemme kuin pelaajien yksilöllisen kehityksen kannalta on olennaista nähdä, miten asiat tehdään Ruotsissa, Virossa ja Latviassa, tiivisti Koskelainen.
16-vuotiailta pojilta loppui virta
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue päätti Baltic Sea Cupin kärsimällä torstaina Ruotsia vastaan suurinumeroisen tappion 46–72 (14–31). Ruotsi johti jo ensimmäisen jakson jälkeen 19-6, eikä Suomi saanut otetta pelitapahtumista missään vaiheessa ottelun aikana.
– Virta loppui. Niin kentällä kuin vaihtopenkilläkin oli väsyneitä miehiä, ja jalat olivat jossain ihan muualla kuin kentällä. Matsi oli alusta asti selviytymistaistelu, ja vaikka saimme ihan hyviä heittopaikkoja, heitot näyttivät siltä, että niistä ei voi pallo mennä koriin, harmitteli 16-vuotiaiden poikien apuvalmentaja Ville Tuominen.
Suomen tehokkain oli tuttuun tapaan Henri Niemistö (12/5). Joukkue hävisi turnauksen kolme otteluaan, mutta Tuominen näki pilvessä hopeareunuksen.
– Turnaus herätti paljon ajatuksia ja kesää ajatellen valmennusjohto teki arvokkaita havaintoja siitä, ketä voimme peluuttaa ja millä pelipaikalla. Peruskonseptimme toimi ajoittain hyvin ja takamiestemme otteet olivat ilahduttavia, mutta tekemistä piisaa, Tuominen summasi.
Suomi – Ruotsi 85–73 (19–10, 39–27, 60–52), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2012
Suomi: Joonas Lehtoranta 22/3/3 riistoa, Julius Rajala 14/9/4 blokkia, Miikka Luosmaa 10/4, Niko Mattila 8/3/3 syöttöä, Oskar Michelsen 8/3/3 riistoa, Henri Ventoniemi 6/5, Mikael Kauhanen 6/3, Mika Nuolivirta 6/2/2 blokkia, Joni Herrala 4/0, Ville Hänninen 1/2, Orlando Taylor 0/3, Anton Odabasi 0/0. Päävalmentaja Ray Ailus.
Ruotsi: Johan Löfberg 17/5/3 riistoa, Filip Kovacek 14/2/5 syöttöä.
Suomi – Ruotsi 56–44 (15-9, 29–24, 42–37), 18-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2012
Suomi: Noora Järvikangas 19/6/3 syöttöä, Kaisa Kuisma 10/3, Jasmine Dolivo 7/3, Anni Kärkkäinen 5/6, Elisa Runsas 5/6, Evianna Sipilä 4/1, Anniina Äijänen 3/2, Veera Kesänen 2/2, Noora Korhonen 1/3, Armi Anttila 0/2, Emmi Leino 0/0, Camilla Grönberg 0/0. Päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Suomi – Ruotsi 48–59 (4-14, 16–32, 31–43), 16-vuotiaiden tyttöjen maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2102
Suomi: Olivia Moskari 12/6, Emilia Helle 11/2, Veera Välimaa 7/4, Tuuli Menna 4/4, Maria Hiekkamäki 4/1, Lotta Eräkangas 3/0, Nina Augustin 2/6/5 riistoa, Iina Salmenkivi 2/5, Elise Kleimola 2/2, Elina Koskimies 1/1/3 riistoa, Taru Pekkala 0/1, Ninni Salmi. Päävalmentaja Antti Koskelainen.
Ruotsi: Amanda Tivenius 11/7, Ellen Åstrom 10/8/4 syöttöä.
Suomi – Ruotsi 46–72 (6-19, 14–31, 23–47), 16-vuotiaiden poikien maaottelu, Baltic Sea Cup, Tallinna (Viro) 5.1.2012
Suomi: Henri Niemistö 12/5, Akseli Hartikainen 6/4, Thomas van Santen 6/3, Elias Eerikinharju 4/2/3 syöttöä, Juho-Matti Henttonen 4/2, Tuomas Hirvonen 3/1, Arttu Saarijärvi 3/1, Leo Machana 2/3/5 riistoa, Samuli Nieminen 2/1, Fiifi Aidoo 0/4/3 riistoa, Okko Järvi 0/1, Ville Leikas 0/0. Päävalmentaja Pekka Salminen.
Ruotsi: William Skagius 21/8, Erik Johansson 10/8/3 syöttöä/4 riistoa.
