Ensimmäisessä ottelussa Viro osoittautui Suomen pojille liian kovaksi purtavaksi. Avausmaaottelun jännitys näkyi pelaajien otteissa helppoina pallonmenetyksinä sekä tilannekovuuden puutteena molemmissa päissä. Viro korjasi kamppailusta helpohkon 75-50 (41-24) voiton. Suomalaisittain positiivista oli, että kaikki kymmenen Suomen pelaajaa pääsivät heti ensimmäisessä maaottelussaan pisteiden makuun. Suomen parhaimmistoa oli Tapiolan Hongan VilleMatti Kopio, joka heitti 11 pistettä ja napsi pienelle miehelle kovat kuusi levypalloa päälle.
Yhden nukutun yön jälkeen Suomi esitteli kuuluisaa sisuaan ja asteli halliin uudella ilmeellä. Toisen ottelun alkutahdit saneli kuitenkin jälleen Viro. Joukkueet siirtyivät tauolle Viron johtaessa 42-29. Kolmannen jakson jälkeen Viro sinnitteli yhä 12 pisteen johdossa. Viimeiselle kymmenminuuttiselle Suomi tuli kuitenkin taistelutahtoa uhkuen ja aloitti terävästi vieden jakson alun nimiinsä 10-0. Kirivaiheen arkkitehteinä häärivät VilleMatti Kopio, BC Nokian Henri Jokinen ja Järvenpään JKS:n Jesse Viita, jonka kolmen pisteen heitto nosti Suomen kolmen pisteen päähän Virosta. Loppuhetkillä Suomi käväisi jo kahden pisteen johtoasemassa, mutta Viro onnistui tasoittamaan ottelun. Jatkoajalle siirryttiin lukemissa 71-71.
Jatkoajalla Suomi osoitti kylmähermoisuutensa ja taistelutahtonsa. Viro käväisi kertaalleen pisteen johtoasemassa, mutta Suomi onnistui pitämään pelinsä kasassa vieden jatkoajan lukemin 10-5 ja koko ottelun riemukkaasti 80-76. ToPo:n Joel Heinikoski oli jatkoajalla käydyn voittotaistelun ilmentymä heittäen kaikki kolme pelitilanneheittoaan sisään.
”Ensimmäisen maaottelun jännitys on karissut pois”
– Tärkeä ja opettavainen reissu moniltakin osin. Ensimmäisen maaottelun jännitys on nyt näiltä pojilta karissut pois. Kansainvälisen ottelun vaatimustaso on myös muodostunut selkeämmäksi mielikuvaksi jokaiselle, luonnehti otteluisssa päävalmentajana toiminut Antti Koskelainen.
– Ensimmäisessä ottelussa hävisimme liian helposti 1-vs-1-tilanteita sekä pallottomissa että pallollisissa tilanteissa. Toiseen otteluun pojat pystyivät nostamaan tämän koripallon kulmakiviosaamisen taitoa ja onnekkaasti aikaa tähän oli riittävästi, kertoi Koskelainen viitaten Suomen viime hetkien kiriin ja nousuun.
– Kaiken kaikkiaan pojat esiintyivät Haapsalussa hienosti erittäin hyvätasoista vastustajaa vastaan. Tämä antaa uskoa ryhmän tulevaisuutta ajatellen, kiitteli Koskelainen lopuksi.
Viro oli pelannut ennen Suomi-otteluita jo seitsemän maaottelua. Aiemmin kesällä Viro kilpaili Serbian Belgradissa nuorten olympiafestivaaleilla kohdaten siellä mm. Israelin, Montenegron ja Espanjan 15-vuotiaiden maajoukkueet.
Viro – Suomi 75 – 50 (41 – 24), 15-vuotiaiden maaottelu, Haapsalu, Viro 9.8.2007
VilleMatti Kopio 11/4, Aleksi Koskinen 4/3, Konsta Huovinen 7/3, Joel Heinikoski 6/2, Robin Åkerberg 3/1, Henri Jokinen 4/4, Zacharias Eerikinharju 6/1, Daniel Dolenc 2/2, Robin Nordman 2/7, Jesse Perttunen 5/5.
Viro – Suomi 76 – 80 (71 – 71, 42 – 29), 15-vuotiaiden maaottelu, Haapsalu, Viro 10.8.2007
Mikko Jämsä 1/0, Jesse Viita 6/2, Joel Heinikoski 20/4, VilleMatti Kopio 9/2, Markus Saaristo 8/1, Lauri Kuuluvainen 12/7, Henri Jokinen 19/7, Julius Dolk 0/1, Daniel Dolenc 2/3, Robin Nordman 3/7, Jesse Perttunen.
Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/alle_15-vuotiaat_pojat/