Suomen naisten koripallomaajoukkue kärsi lauantai-iltana Puolassa 58-67-tappion EM-karsinnassa. Häviön myötä haihtuivat ilmaan joukkueen teoreettisetkin mahdollisuudet selviytyä EM-lopputurnaukseen. Sen sijaan katseet ovat nyt käännetty B-divisioonaan johtavien putoamiskarsintojen välttämiseen. Karsinnat Suomi välttää voittamalla Slovenian Vantaan Energia Areenalla ensi lauantaina (15.9.) vähintään 17 pisteellä.
Naisten maajoukkueen EM-karsinta ei jatkunut suunnitelmien mukaan keskiviikkoillan kohtaamisessa Sloveniaa vastaan. Suomi pyristeli vielä avausjakson mukana, mutta saanut peliään kulkemaan enää sen jälkeen totutulla tavalla. Slovenia kuittasi tyrmäysvoiton lukemin 72-56.
Naisten koripallomaajoukkue jatkaa EM-jatkokarsintojaan keskiviikkona 5.9. Konjicessa. Suomi kohtaa lohkon toisessa ottelussaan viime viikonloppuna 54-95-rökäletappion vieraissa Puolalle kärsineen Slovenian. Naiset hakevat EM-karsintojen avausvoittoa luottavaisin mielin.
Naisten koripallomaajoukkueen ensimmäinen EM-karsintaottelu päättyi kirvelevään tappioon Puolasta lukemin 68-63. Viime EM-kisojen kuutonen ratkaisi ottelun viimeisillä minuuteilla tähtipelaajansa Agnieszka Bibrzyckan johdolla. Suomi ei onnistunut pitämään johtoasemaansa neljännellä jaksolla Puolan rankaistessa jokaisesta virheestä.
Naisten koripallomaajoukkue on valmistautunut huolellisesti EM-jatkokarsintoihin, jotka käynnistyvät Suomen osalta keskiviikkona Vantaan Energia Areenalla pelattavalla kotiottelulla Puolaa vastaan. Maajoukkueen peräsimeen kesäkuussa hypännyt espanjalaisluotsi Domingo Diaz näkee suojattiensa matkanneen pitkälle ensimmäisistä yhteisistä harjoituksista.
Naisten maajoukkue viimeisteli EM-karsintakuntoaan Vantaan Energia Areenalla ottamalla komean voiton harjoitusmaaottelussa Viroa vastaan lukemin 91-58 (56-31). Suomi tyrmäsi vierailijat heti avausjaksolla, eikä Viro käynyt enää kertaakaan johdossa ottelun aikana. Joukkueet kohtaavat uudelleen torstaina klo 16:30.
Naisten maajoukkue viimeistelee EM-karsintakuntonsa keskiviikkona 22.8. klo 19:00 ja torstaina 23.8. klo 16:30 pelattavilla maaotteluilla Viroa vastaan. Koris.net tapasi maajoukkueen levypallospesialistin Niina Laaksosen ja tiedusteli joukkueen ennakkotunnelmia. Laaksosen mukaan Suomi on valmiina yllättämään EM-karsinnoissa kaikki.
EM-jatkokarsinnat 29.8. aloittava naisten maajoukkue saa vielä viime hetkillä vahvistuksia kokoonpanoonsa. Maija Lähteen joutuessa suuntaamaan takaisin Saint Mary’sin yliopistoon, ottaa hänen paikkansa ensi kaudella Helsingin NMKY:tä edustava Jenni Laaksonen.
Naisten koripallomaajoukkue päätti loistavasti sujuneen turnauksensa tappioon ennakkoon kovinta joukkuetta Romaniaa vastaan. Turnauksen viimeinen ottelu päättyi lukemin 69-56 (33-36).
Naisten koripallomaajoukkue jatkoi Sofiassa pelattavaa neljän maan turnausta iloisissa merkeissä voittamalla kotijoukkue Bulgarian lukemin 71-58. Voitollaan naiset varmistivat koko turnauksen ykkössijan. Huomenna Suomi kohtaa EM-kisoihin selviytyneen Romanian.
Naisten koripallomaajoukkue aloitti neljän maan turnauksen Sofiassa voitolla Sloveniasta lukemin 85-73 (48-38). EM-karsinnoissa samassa lohkossa pelaavien joukkueiden kamppailusta muodostui piilokoripallo-ottelu molempien joukkueiden pimittäessä osan kuvioistaan tulevalta karsintavastustajalta.
Naisten koripallomaajoukkue oli lähellä järjestää yllätyksen Baltic Sea Cupin päätöspäivänä, kun se kohtasi ”finaalissa” EM-kisojen kuutosen Latvian. Suomi johti aina kolmannen jakson lopulle, mutta taipui lopulta lukemin 68-81 (37-30).
Perjantaina Viron lyönyt naisten maajoukkue veti pidemmän korren myös Ruotsia vastaan. Suomi kaatoi länsinaapurit Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Cupin toisessa ottelussaan lukemin 81-64 (42-29). Kentän hahmo oli 29 pisteellä ruotsalaisia rankaissut Taru Tuukkanen.
Suomen naisten koripallomaajoukkue taisteli tuoreelle espanjalaisluotsilleen Domingo Diazille voiton yhteiselon ensimmäisessä maaottelussa. Diazin käskyttämä Suomi kaatoi Baltic Sea Cupin avauspelissään perjantaina Tallinnassa Viron lukemin 93-72 (49-36).
Reilun kuukauden uuden espanjalaisvalmentajansa Domingo Diazin komennossa ollut naisten koripallomaajoukkue saa tulikasteensa tulevana viikonloppuna. Maajoukkue suuntaa perjantaina Tallinnaan, jossa se kohtaa Baltic Sea Cup –turnauksessa Latvian, Ruotsin ja Viron.
Naisten maajoukkueen kantavat voimat Taru Tuukkanen, Reetta Piipari sekä Heta Korpivaara ovat solmineet ensi kautta koskevat sopimukset Espanjan pääsarjassa pelaavan Gran Canarian kanssa. Joukkue osallistuu ensi kaudella myös FIBA Euroopan cupiin.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia