Neljä viimeistä vuotta Xavierin yliopistossa viettänyt Taru Tuukkanen teki perjantai-iltana suomalaista koripallo- ja urheiluhistoriaa. Naisten NBA-joukkue New York Liberty varasi Tuukkasen neljännellä varauskierroksella numerolla 57.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus on Helsingissä 18.4. pitämässään kokouksessa tiukentanut koripallosarjojen ulkomaalaiskiintiöitä. Miesten ja naisten mestaruussarjoissa palataan yhden pelikauden jälkeen vanhaan käytäntöön.
Reetta Piipari jatkaa vahvoja pudotuspeliesityksiään Yhdysvaltain yliopistokoripallossa. Suomalaispelintekijä onnistui kolmessa peräkkäisessä kolmen pisteen heitossaan, joiden avulla Xavier karkasi Clemsonilta 77-62-voittoon. Näin Xavier eteni jo 16 parhaimman joukkoon.
Niukasti välierien ulkopuolelle jääneen Pussihukkien Heli Roukanoja antoi vahvan näytön henkilökohtaisesta osaamisestaan naisten SM-runkosarjassa. Roukanoja sijoittui peräti kuudessa eri tilastokategoriassa kymmenen parhaimman joukkoon. Tapiolan Hongan Minna Myllylä puolestaan teki ennennäkömättömän tempun valtaamalla heittotarkkuuksien kaikki kärkisijat.
Taru Tuukkanen ja Reetta Piipari olivat avainhahmoja, kun Xavier nappasi toisen peräkkäisen Atlantic 10 -konferenssiturnauksen mestaruuden. Sekä Tuukkanen että Piipari valittiin turnauksen All Star -viisikkoon.
Jasmin Hukicin ja Damir Mrsicin johtama Bosnia-Hertsegovina hautasi Suomen maajoukkueen toiveet pääsystä syksyn EM-kisoihin. Hurmion löytäneet bosnialaiset löivät Suomen Sarajevon illassa 102-87 ja ottivat tukevan otteen omista EM-kisalipuistaan.
Neljän konservatiivisessa Salt Lake Cityssä vietetyn vuoden jälkeen Hanno Möttölä on nopeasti sopeutunut elämän arkeen Atlantassa. Yhdessä kihlattunsa Ulla Leinikan kanssa Suomen ensimmäinen NBA-ammattilainen kertoo vihtyvänsä mainiosti uudessa kotikaupungissaan.
Suomi ei antanut Islannin nuorista kootulle B-maajoukkueelle mahdollisuutta toiseen yllätykseen peräkkäin. Torstaina Islannin varsinaisen maajoukkueen voittaneet nuorukaiset saivat taipua Suomelle 82-57.
NBA:n varaustilaisuudessa torstai-yönä Hanno Möttölän nimi kuultiin hieman yllättäen vasta toisella kierroksella, kun Atlanta Hawks varasi suomalaislaiturin 40. vuorollaan. Vaikka Möttölän varaus venyikin Draftin jälkimmäiselle puoliskolle vastoin yleisiä uskomuksia, oli NBA Draftin suuri yllätys ei-yhdysvaltalaisten pelaajien laaja maihinnousu.
Miesten SM-Koriksessa kahden viimeisen kauden parhaana pelaajana palkittu Teemu Rannikko on kutsuttu NBA-joukkue New York Knicksin testeihin. Vasta 19-vuotias Rannikko matkaa Atlantin taakse jo tänään ja edessään hänellä on kaksipäiväinen harjoitusrupeama New Yorkissa.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).
Suomen aikaa varhain maanantai-aamuna Yhdysvaltain yliopistokoripallon valintakomitea julkisti päätöksensä sekä miesten että naisten mestaruusturnauksien osallistujista. Suomalaispelaajista Hanno Möttölä, Antti Nikkilä, Taru Tuukkanen, Reetta Piipari ja Elina Pasola ovat joukkueineen mukana mestaruusjahdissa.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen sentteri Heli Roukanoja on solminut vuoden mittaisen sopimuksen Venäjän mestaruussarjassa pelaavan Basketball Club Volnan kanssa.
Suomen miesten Universiadi-joukkue oli myöhään torstai-iltana vaikean tehtävän edessä. Sen oli voitettava turnauksen ennakkosuosikkeihin kuuluva Brasilia päästäkseen kamppailemaan sijoituksesta kahdeksan parhaimman joukossa.
60-vuotista taivaltaan vuonna 1999 juhliva Suomen Koripalloliitto palkitsee tänään koripallokauden 1998-99 ansioituneimmat pelaajat, valmentajat, tuomarit ja toimitsijat. Kauden parhaat saavat palkintonsa perjantaina 21.5. Suomen Liikunta ja Urheilu -toimitalon juhlasalissa pidettävässä Koripalloliiton kauden päättäjäistilaisuudessa.
Lea Hakala nosti henkilökohtaisella panoksellaan naisten maajoukkueen Viron kansainvälisen turnauksen voittoon. Ratkaisuottelussa Venäjän mestaruussarjajoukkue Sport Club Volnaa vastaan Hakala tehtaili 29 pistettä 28 minuutissa ja siivitti Suomen ohi venäläisten lukemin 75-86.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia