Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait on jatkanut päävalmentaja Jyri Lehtosen sopimusta kevääseen 2011 saakka. Lehtonen on toiminut Korihait-luotsina vuoden 2007 tammikuusta, jolloin hän ilmoitti mittavan pelaajauran päättymisestä.
Kolmatta peräkkäistä Suomen mestaruutta tavoitteleva Espoon Honka on hankkinut riveihinsä kovan luokan vahvistuksen. Maajoukkuemies Tuukka Kotti, 27, siirtyy Honkaan loppukauden kattavalla sopimuksella Ranskan kakkosliigassa pelaavasta Brestistä.
Naisten koripallon SM-runkosarja saatiin lauantaina päätökseen. Jo aiemmin suoran välieräpaikkansa varmistaneen Catz Lappeenrannan seuraksi kiilasi Espoo Team, joka lauantaina murjoi Peli-Karhuista 88-67-kotivoiton. Naisten puolivälierät käynnistyvät torstaina 26.2.
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann on parhaillaan Yhdysvalloissa katsastamassa suomalaispelaajien edesottamuksia. Erityisesti Gerald Lee Juniorin ja upean debyyttikesän maajoukkuepaidassa pelanneen Mikko Koiviston tekemiset ovat päävalmentajan arvioivan silmän alla, kun hän pohtii kokoonpanoaan ensi elokuun EM-karsintoihin Italiaan ja Ranskaa vastaan.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen ykköspelintekijä, KTP:n kasvatti, 174-senttinen ja 29-vuotias Reetta Piipari pukee päälleen Catzin peliasun sunnuntain SM-sarjaottelussa Peli-Karhuja vastaan. Piipari siirtyy Lappeenrantaan Espanjan liigasta.
Korisliigassa toisena oleva Namika Lahti on hankkinut uudeksi ulkomaalaispelaajakseen amerikkalaisen Adrian Henningin. Viime kaudella 204-senttinen Henning lukeutui Korisliigan parhaimmistoon pelattuaan Lappeenrannan NMKY:n riveissä.
Koripallon hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan kapteeni Jukka Matinen, 30, palaa kolmen kuukauden tauon jälkeen liigakentille. Selkäänsä kuntouttaneen 203-senttisen maajoukkuemiehen paluu osuu lauantaina Tapiolan Urheiluhallissa pelattavaan kotiotteluun Namika Lahtea vastaan.
Suomen naisten koripallomaajoukkue pelaa kisalipuista myös vuoden 2011 EM-lopputurnaukseen. Suomen paikalle A-divisioonassa saatiin maanantaina varmistus, kun Romania voitti Iso-Britannian 71-66. Omassa päätösottelussaan Suomi otti karsintojen neljännen peräkkäisen voittonsa pöllyttämällä Bosnia-Hertsegovinaa tuloksella 95-57 (47-31).
Naisten koripallomaajoukkueella on unelma. Joukkue haluaa ottaa maanantaina Lahdessa pelattavassa EM-karsintojen päätöspelissään neljännen peräkkäisen voittonsa. Päävalmentaja Tommi Koskinen suojatteineen haluaa myös varmistuksen A-divisioonapaikalleen. Sen kohtaloa suomalaiset joutuivat kuitenkin jännittämään erikseen.
Kaksi edellistä EM-karsintaotteluaan vieraskentällä voittanut Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan haasteen edessä perjantaina, kun Lahden Urheilutalon parketille astelee tappioitta tähän asti jyrännyt Romania. Suomen päävalmentaja Tommi Koskinen uskoo suojattiensa olevan valmiimpia voittotaistoon kuin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa.
Espoon Honka otti keskiviikkona Korisliigan pääkaupunkiseudun paikallispelissä kotivoiton ToPosta 62-59 (27-28) -tuloksella. Näin Honka pääsi kuittaamaan helsinkiläisille lokakuussa kärsimänsä tappion.
Espoon Hongan valmentajana jo toista henkilökohtaista mestaruustriplaansa tavoitteleva Mihailo Pavicevic on piiskannut Espoon Hongan neljään voittoon viidessä viime ottelussa. Uuteen nousuun on hallitsevan mestarin ollut puhaltamassa joukkueen tuorein jäsen, ToPosta siirtynyt Elias Kajander.
Suomen maajoukkueen takamies, italialaista Virtus Bolognaa edustava Petteri Koponen jatkoi pystiputkeaan Suomen Urheilugaalassa. Vuoden 2007 nuoreksi urheilijaksi valittu arvostettiin Suomen Urheilutoimittajain valinnoissa vuoden 2008 parhaaksi koripalloilijaksi.
Korisliigan nousijajoukkue Forssan Koripoikien asetelmat eivät ole kadehtivat, kun se kohtaa lauantaina kotikentällään hallitsevan Suomen mestarin Espoon Hongan. FoKoPo lähtee peliin neljän ottelun tappioputkessa ja ilman 203-senttistä sentteriään Uka Agbaita, joka jätti Forssan taakseen perjantaina.
Korisliigassa pelaava Tampereen Pyrintö on ottanut kokoonpanoonsa uuden pelaajan, Howard Frierin. 32-vuotias Frier on konkaritakamies, joka pitää majaa monivuotisessa pelikaupungissaan Tallinnassa.
Aloitusviisikon vakionimeksi italialaisjoukkue Virtus Bolognassa noussut Petteri Koponen ei kavahtanut lisävastuuta, kun joukkueen tähtipelintekijä Earl Boykins oli sivussa. 20-vuotias Koponen heitti EuroChallenge-ottelussa Tartto Rockia vastaan uudeksi ennätyksekseen 13 pistettä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia