Suomen miesten maajoukkue pääsi ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä tositoimiin torstai-iltana, kun se kohtasi Södertäljessä Ruotsin. Viime hetken sairastumisten vuoksi varsin pienellä kokoonpanolla otteluun joutunut Suomi heilutti tahtipuikkoa puolen tunnin ajan, kunnes isännät rynnivät ohi ja voittoon päätösjaksolla.
Vuosi sitten SM-Koriksen vuoden pelaajana palkittu Petri Virtanen, 23, on tehnyt sopimuksen porvoolaisen Tarmon kanssa. Virtanen siirtyy Tarmoon ruotsalaisjoukkue Solnasta, jota hän edusti kevätkauden.
Pekka Salmisen luotsaama ja Petri Virtasen edustama Solna Vikings ei voinut paremmalleen mitään viidennessä ja ratkaisevassa Basketliganin välierässä. Luulajassa 4.041-päisen kotiyleisönsä edessä pelannut Plannja Basket rynni voittoon lukemin 101-75 ja finaaleihin otteluvoitoin 3-2.
Suomalaislaituri Hanno Möttölän edustama Skipper Bologna otti riehakkaan 76-75-voiton keskiviikko-iltana turkkilaisesta Efes Pilsenistä Euroliigan jatkosarjassa. Gianluca Basile upotti kolmosen sisään bolognalaisyleisön riemuksi vain kaksi sekuntia ennen loppua. Bologna olisi kolmen pisteen voitolla varmistanut jo paikan Euroliigan Final Fourissa. Nyt sen täytyy venyä vierasvoittoon ranskalaisesta Pau-Orthezista jatkosarjan päätöskierroksella ensi viikolla.
Suomalaislaituri Hanno Möttölän edustaman Skipper Bolognan hyvä vire jatkuu. Sunnuntai-iltana Bologna kaatoi vieraskentällä Italian liigaa johtavan Benetton Trevison lukemin 93-89. Ratkaisu jouduttiin hakemaan kärkiottelussa jatkoajalta. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Luulajan ylpeys Plannja Basket on matkalla Ruotsin Basketliganin finaaleihin. Plannja kaatoi perjantai-iltana toistamiseen välieräsarjassaan suomalaisvalmentaja Pekka Salmisen luotsaaman ja Petri Virtasen edustaman Solna Vikingsin. Solna pelaa sunnuntaina selkä seinää vasten Luulajassa.
Plannja Basketin ja Solna Vikingsin välinen Basketliganin välieräsarja lähti käyntiin tiistai-iltana Luulajasta. Yli 3.600-päisen kotiyleisönsä edessä pelannut Plannja karkasi jo alkutaipaleella ja otti 1-0-johdon 93-70-voitollaan. Pekka Salmisen valmentama ja Petri Virtasen edustama Solna oli ottelussa aseeton.
Suomalaisjätti Antti Nikkilästä leivottiin sunnuntai-iltana Kreikan cup –voittaja. 210-senttisen Nikkilän edustama Aris Thessaloniki kiri finaalin loppuhetkillä ohi vastustajansa Olympiakosin ja juhlat pääsivät käyntiin. Ariksen voittopisteet merkataan historiankirjoihin 73-70.
Suomen kokenut koripalloammattilainen Martti Kuisma, 33, on siirtynyt Ruotsin pääsarjaan. Kuisman uusi työnantaja on Basketliganin pudotuspeleihin valmistautuva Ockelbo Basket. Kuisman on määrä tehdä debyyttinsä Ockelbon väreissä jo tiistaina.
Kansainvälisen koripalloliiton ykköskilpailu FIBA Euroopan liiga on edennyt pudotuspelivaiheeseen. Suomalaisen Hongan kanssa samassa alkulohkossa pelannut Antti Nikkilän kreikkalaisseura Aris Thessaloniki avasi pudotuspelit kaatamalla Anwil Wloclawekin Puolassa 96-85. Nikkilä hankki joukkueelleen 21 minuutissa seitsemän levypalloa.
Hanno Möttölän Skipper Bologna selvisi säikähdyksellä sunnuntaisesta vierailustaan Sisiliaan. Italian liigaa johtava Bologna kiri loppumetreillä ohi Sicilia Messinan, joka lukeutuu sarjan häntäpään joukkueisiin. Möttölä esiintyi voittopelissä tehokkaasti upottaen 17 pistettä. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.
Suomalaispelintekijä Petri Virtanen on siirtynyt Virosta Ruotsin mestaruutta puolustavan Solna Vikingsin vahvuuteen. Virtasen siirto tapahtui nopealla aikataululla ja hän ennätti tehdä Solna-debyyttinsä jo keskiviikkona, kun paikallisottelussa oli vastassa Södertälje Kings. Vain yksissä Solnan heittoharjoituksissa ennen peliä mukana ollut Virtanen siivitti heti kolmosillaan uuden joukkueensa voittoon.
Viron liigassa pelaavan ja suomalaistakamies Petri Virtasen edustaman A. Le Coqin ilmapiiri on viime viikot ollut sekava. Joukkue on taloudellisissa vaikeuksissa, mutta pelikentällä kaikki toimii. Lauantaina A. Le Coq läksytti Piritaa lukemin 104-64 Virtasen nakuttaessa voittajille 18 pistettä.
Suomen koripallomaajoukkue avasi voitokkaasti Latviassa pelattavan Baltic Sea Cup –turnauksen lauantaina. Suomi otti historiansa yhdeksännen voiton Virosta kaatamalla naapurit toisen puoliajan rutistuksellaan, nuorten kovien panoksien siivittämänä ja lukemin 79-77.
Suomen koripallomaajoukkue saa mieluisan yllätysvahvistuksen Baltic Sea Cupin kokoonpanoonsa. Espanjan kakkosliigassa pelaava Jyri Lehtonen on saanut seuraltaan Melillalta luvan ja lisävapaata, joka mahdollistaa miehen esiintymisen Suomi-paidassa Riikassa, Latviassa käytävässä Baltic Sea Cupissa joulukuun 27.-28. päivinä.
Suomen miesten koripallomaajoukkue osallistuu joulukuun 27.-28. päivinä Baltic Sea Cup –turnaukseen Latvian Riikassa. Vuodenvaihteessa postinsa jättävä päävalmentaja Ari Tammivaara on valinnut Baltic Cup –joukkueen, jossa on mukana kolme ensikertalaista.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia