Suomen 20-vuotiaat miehet avasivat pelillisen valmistautumisensa heinäkuussa pelattaviin B-divisioonan EM-kilpailuihin. Suomalaisnuoret saivat heti kättelyssä tililleen huippuottelun, kun vastaan asettui MM-kisoissakin viime vuonna esiintynyt Qatarin miesten maajoukkue.
Nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat saatiin päätökseen sunnuntaina Ruotsin Solnassa. Suomen 18-vuotiaat tytöt saavuttivat kisoista hopeaa. Sekä 16-vuotiaiden poikien että tyttöjen tuliaisina oli puolestaan pronssiset PM-mitalit.
Nuorten PM-kilpailut huipentuvat sunnuntaina pelattaviin mitalipeleihin. Finaaleissa nähdään suomalaisväriä 18-vuotiaiden tyttöjen ikäluokassa. Suomen 18-vuotiaat pojat sekä 16-vuotiaat tytöt ja pojat päätyivät pronssiotteluihin.
Suomen 16-vuotiaat pojat avasivat voittotilinsä Ruotsin Solnassa pelattavissa PM-kisoissa, kun se kuritti Norjaa lukemin 91-65. Myös 16-vuotiaille tytöille kirjattiin murskavoitto (76-29) Norjasta. Muuten vilkas PM-kisapäivä ei ollut suomalaisten, sillä maajoukkueet kärsivät myös neljä tappiota.
Nuorten PM-kilpailut etenivät Ruotsin Solnassa torstaina Suomen 18-vuotiaiden osalta voitokkaasti. Pojat hankkivat takamiesten vahvan panoksen avulla 84-69-voiton Norjasta. Tytöt puolestaan kaatoivat niukasti Islannin 68-63. Sekä 16-vuotiaat pojat että tytöt joutuivat myöntämään Tanskan paremmakseen.
Nuorten maajoukkuepelaaja Roope Ahonen siirtyy Salon Vilppaasta ToPoon ja Helsinkiin viiden vuoden mittaisella sopimuksella mallia 2+3. Vasta 16-vuotias Ahonen on lupaava pelinrakentaja, joka siirron myötä pääsee entistä kovempien haasteiden pariin.
Ensimmäinen puolisko miesten I divisioonaa on takana. Niin tylsä sarja ei ainakaan ole, että kevätkierroksen pelaaminen olisi turhaa. Vaikka jenkkipäätöksen pelättiin kasvattavan tasoeroja, on pelko osoittanut turhaksi.
Koripallon miesten I divisioonakautta on takana neljänneksen verran, ja sarjan kärjessä keikkuvat joukkueet, joita sinne ennen kauden alkua veikkailtiinkin. Piikkipaikalla oleva Turun NMKY ei kuulunut aivan kuumimpien suosikkien joukkoon, Forssan Koripojat kylläkin. Tuleva viikonloppu tarjoileekin divarin ystäville varsinaisia herkkupaloja.
Suomen Koripalloliiton tekemä päätös ulkomaalaiskiintiöiden poistamisesta on viime viikkojen aikana synnyttänyt laajasti julkista keskustelua. Osin keskustelua on käyty omien ennakkoluulojen vankeina kokonaisuutta näkemättä. Koripalloliitto haluaa omalta osaltaan vielä taustoittaa päätöksen syntyä ja näkemyksiään vaikutuksista antamalla seuraavan julkilausuman.
Salon Vilpas on saanut nuoreen divisioonakauteen valmistautuvaan joukkueeseensa roimasti kokemusta. Vilpas on solminut sopimukset Jani Hiltusen, 27, ja Ilpo Jalosen, 32, kanssa. Hiltunen siirtyy Saloon Korisliigan Kouvoista. Jalonen puolestaan jatkaa puolestaan Vilpas-paidassa.
Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät B-divisioonan EM-turnauksen päätöspäivänä tappion Bosnia-Hertsegovinalle sijoitusottelussaan. Bosnia-Hertsegovina veti pidemmän korren loppuluvuin 89-76 ja nappasi kisojen viidennen sijan.
Suomi kamppailee sijoista 5-6 Tallinnassa pelattavan 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-turnauksen päätöspäivänä sunnuntaina. Lauantain sijoituspelissään Suomi selätti Puolan lukemin 60-48. Voitossa oli Suomelle revanssin makua, sillä vielä alkusarjassa Puola tarjoili Suomelle sen ainoan tappion.
Suomi joutuu tyytymään pelaamaan sijoista 5-8 Tallinnassa pelattavassa 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisoissa. Torstaina päättyneen ylemmän jatkosarjan viimeisessä ottelussaan Suomi oli pakkovoiton edessä Georgiaa vastaan, mutta uskomattomasta loppukiristä huolimatta Suomi joutui taipumaan lukemin 60-64.
Suomen 16-vuotiaat pojat kärsivät toisessa ylemmän jatkosarjan ottelussaan B-divisioonan EM-kisoissa katkeralta maistuneen tappion Englannille lukemin 63-64. Selviytyäkseen turnauksen välieriin on Suomen voitettava torstaina Georgia.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnisti ylemmän jatkosarjan B-divisioonan EM-turnauksessa parhaalla mahdollisella tavalla. Suomalaisnuoret pelasivat päättäväisesti ja selättivät oman alkulohkonsa voittaneen Tshekin lukemin 84-74.
Suomi ryhdistäytyi hienolla tavalla 16-vuotiaiden B-divisioonan EM-turnauksessa. Alkulohkon viimeisessä ottelussaan Suomi kaatoi Irlannin lukemin 77-56. Kun tilillä oli jo voitto Slovakiasta, taistelee Suomi jatkossa sijoista 1-8 ja siten kahdesta jaossa olevasta nousupaikasta A-divisioonaan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia