SM-Koriksessa tällä hetkellä sijalla kolme majaileva KTP esittelee keskiviikkona Namika Lahtea vastaan uuden vahvistuksen. 204-senttinen Roderick Smith korvaa kotkalaisten kokoonpanossa kamerunilaisen Charles Mangan, jonka esitykset jäivät vaisuiksi.
Suomen Koripalloliitto on valinnut SM-Koriksen joulukuun Viking-pelaajaksi porvoolaisen Tarmon amerikkalaisvahvistuksen Gyasi Cline-Heardin. Naisten puolella kuukauden pelaajan tittelin vei nimiinsä Panttereiden liettualaisvahvistus Aneta Kausaite.
Alppimaan miehet eivät jättäneet Suomen vierailullaan epäselväksi kumpi oli parempi koripallojoukkue lauantaina Kouvolan Jäähallissa. Sveitsi otti vaisusti pelannanneesta Suomesta selätysvoiton lukemin 73-60 ja jätti Suomen odottamaan edelleen avausvoittoaan EM-karsinnoissa.
Suomen koripallomiehet avasivat EM-karsintaruljanssinsa niukalla 68-70-vierastappiolla Irlannille Dublinissa myöhään keskiviikkoiltana. Irlannin voiton sinetöi Damien Sealy, joka upotti summerin soidessa heittonsa korisukan läpi.
Suomen koripallomaajoukkue pystyi pitämään isäntiään ahtaalla Tshekin Mlada Boleslavissa keskiviikko-iltana vain puoliaikaan saakka. Tauolle mentiin Tshekin johtaessa pisteellä (40-39). Toisella puolikkaalla selkeästi vieraitaan isompi tshekkiläissommitelma jyräsi vastustamattomasti 100-70-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkueen Tshekin matka käynnistyi tappiollisissa merkeissä. Kotiyleisönsä edessä Usti nad Labemissa pelannut Tshekki oli tyly isäntä ja vei voiton Suomesta lukemin 67-55 joukkueiden ensimmäisessä harjoitusmaaottelussa.
Salon Vilpas ryhdistäytyi toisessa SM-pronssiottelussa hävittyään ensimmäisen osaottelun 44 pisteellä. Salolaisten 92-86-vierasvoitto ei kuitenkaan vienyt pronssisia mitaleita Namika Lahdelta, jonka kautta komisti myös joulukuussa voitettu Suomen Cup -mestaruus.
Suomen Koripalloliitto on valinnut Namika Lahden Ryan Bondin SM-Koriksen huhtikuun pelaajaksi. Bond, 26, oli läpi pudotuspelien tasaisen varma ja yksi Lahden avainpelaajista, kun seura nappasi historiansa ensimmäisen mestaruuden.
Honka oli jo ensimmäisessä SM-Koriksen pronssiottelussa hankkinut itselleen 27 pisteen johtoaseman. Piiloset ei pystynyt toisessa pronssikamppailussa missään vaiheessa uhkaamaan espoolaisten viidensiä peräkkäisiä mitaleita.
Vasta 19-vuotias Piiloset-takamies Teemu Rannikko paranteli jo kolmannen kerran peräkkäin SM-Koriksen kaikkien aikojen parasta kausikeskiarvoa koriinjohtaneissa syötöissä. Rannikko raapustutti aikakirjoihin uusiksi lukemiksi huikeat 9,22 ”namupassia” ottelua kohden.
Suomen Koripalloliitto on valinnut Namika Lahden amerikkalaislaituri Marcus Grantin miesten SM-Koriksen maaliskuun pelaajaksi. Grant johdatti joukkueensa loppukuusta neljään peräkkäiseen voittoon, joilla Lahti nappasi runkosarjan kolmannen sijan.
Suomen Koripalloliitto on valinnut karkkilalaisen Team Componentan Harry Harrisonin SM-Koriksen helmikuun pelaajaksi. 26-vuotias Harrison johdatti joukkueensa kuukauden aikana viiteen voittoon kuudessa ottelussa.
Suomen Koripalloliitto on valinnut tamperelaisen Pyrbasketin laiturin Damon Williamsin SM-Koriksen tammikuun pelaajaksi. 26-vuotias Williams johdatti joukkueensa kuukauden aikana neljään voittoon kuudessa ottelussa.
Piilosetin 19-vuotias takamies Teemu Rannikko pisti pystyyn täydellisen show´n miesten Suomen Cupin loppuottelussa. 38 pisteellään ja 13 syötöllään Rannikko toi ensimmäisen Cup-voiton Turkuun 17 vuoteen.
Suomen Koripalloliitto on valinnut turkulaisen Piilosetin syöttövirtuoosin Teemu Rannikon SM-Koriksen marraskuun pelaajaksi. Rannikon johdolla Piiloset voitti ennen maaottelutaukoa kaikki kolme mestaruussarjan otteluaan.
Kouvot käänsi viime sekunneilla huikean neljännen SM-loppuottelun tarjoaman jännitysnäytelmän nimiinsä ja varmisti 75-72-voitollaan kauden 1999 Suomen mestaruuden itselleen otteluvoitoin 3-1. Joulukuussa Kouvot voitti jo Suomen Cupin mestaruuden.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia