Koripallopronssit viime keväänä Kotkaan vienyt KTP otti keskiviikkona ensimmäisen voiton Joensuu Areenassa pelatusta Sparliiga-pelistä. Joensuun Kataja hävisi uuden peliareenansa avausottelun 88-96 (47-44). Muita joukkueita myöhemmin vasta keskiviikkokierroksella sarjakautensa aloittanut KTP käänsi pelin edukseen kolmannella jaksolla.
Äänekosken Huiman miesten SM-joukkue on vahvistanut korinaluskalustoaan Bastian Kordyakalla. 208-senttinen ja 22-vuotias saksalaisnuorukainen on Huiman toinen EU-pelaaja. Aiemmin Huima pestasi belgialaisen Fely Bwatun.
Karsintojen kautta paikkansa SM-Koriksessa säilyttänyt Äänekosken Huima on sopinut viiden pelaajan jatkosta ensi kaudella. Jatkajien joukossa ovat mm. joukkueen runkopelaajiin lukeutuneet Toni Ilmonen, Timo Naukkarinen ja Tero Rantaniva.
Porvoolaista Tarmoa edustava Petri Uronen heitti eilisessä SM-ottelussa Lappeenrannan NMKY:ä vastaan kolme vapaaheittoa, joista viimeinen livahti ohi. Näin katkesi Urosen vapariputki. Hän ennätti pistää 41 peräkkäistä vapaaheittoa sisään.
Miesten SM-Koriksen äänekoskelaisjoukkue Huima on pestannut miehistöönsä kaksi vahvistusta. Uudet miehet Huima-paidassa ovat amerikkalainen yleispelaaja Andrew Wormsley ja englantilainen korinalusjärkäle Stephen Barnes.
Äänekosken Huiman miesten ja naisten SM-joukkueiden rungot alkavat muotoutua. Seura on solminut molempien joukkueiden valmentajasopimukset, jonka lisäksi Huimalla on miesten joukkueeseen yhdeksän ja naisten joukkueeseen kahdeksan pelaajasopimusta.
Tamperelaista Pyrbasketia edustava William McFarlan oli keskiviikkona päättyneen SM-runkosarjan korilinko. Hän voitti korikuninkuuden 25,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvollaan. Pistetilaston ykkössija meni tuttuun osoitteeseen, sillä Pyrbasketin amerikkalaisvahvistus keikkui kärkipaikalla jo neljättä kertaa peräkkäin.
Keskiviikon SM-kierroksella kaksi ”konkaria” saavutti tasaluvut pelatuissa SM-runkosarjan otteluissa. Joensuulaista Katajaa edustava Juho Terho pelasi 300. ja Äänekosken Huiman Toni Ilmonen 200. pelinsä. Sekä Terhon että Ilmosen kohdalla juhlaottelut päättyivät voittoon.
Kutkuttava viides SM-finaali, 40 minuuttia korkeatasoista koripalloa, viimeisen minuutin ratkaisu, upeat puitteet ja 5.450 täysin rinnoin mukana elänyttä katsojaa. Enempää ei olisi voinut kukaan toivoa koriskauden päätökseltä, joka lopulta oli toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden ottaneen Hongan riemujuhlaa.
Alppimaan miehet eivät jättäneet Suomen vierailullaan epäselväksi kumpi oli parempi koripallojoukkue lauantaina Kouvolan Jäähallissa. Sveitsi otti vaisusti pelannanneesta Suomesta selätysvoiton lukemin 73-60 ja jätti Suomen odottamaan edelleen avausvoittoaan EM-karsinnoissa.
Suomen koripallomiehet avasivat EM-karsintaruljanssinsa niukalla 68-70-vierastappiolla Irlannille Dublinissa myöhään keskiviikkoiltana. Irlannin voiton sinetöi Damien Sealy, joka upotti summerin soidessa heittonsa korisukan läpi.
Suomen koripallomaajoukkue pystyi pitämään isäntiään ahtaalla Tshekin Mlada Boleslavissa keskiviikko-iltana vain puoliaikaan saakka. Tauolle mentiin Tshekin johtaessa pisteellä (40-39). Toisella puolikkaalla selkeästi vieraitaan isompi tshekkiläissommitelma jyräsi vastustamattomasti 100-70-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkueen Tshekin matka käynnistyi tappiollisissa merkeissä. Kotiyleisönsä edessä Usti nad Labemissa pelannut Tshekki oli tyly isäntä ja vei voiton Suomesta lukemin 67-55 joukkueiden ensimmäisessä harjoitusmaaottelussa.
Miesten maajoukkue päätti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut tiukkaan voittoon isäntämaa Islannista. Suomen voittopisteet merkitään historian kirjoihin 75-70 (42-34). Voitollaan Suomi sijoittui kisoissa toiseksi.
Suomi ei antanut Islannin nuorista kootulle B-maajoukkueelle mahdollisuutta toiseen yllätykseen peräkkäin. Torstaina Islannin varsinaisen maajoukkueen voittaneet nuorukaiset saivat taipua Suomelle 82-57.
Ruotsi onnistui kaatamaan Suomen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa torstaina niukasti lukemin 66-60. Samalla Ruotsi otti tukevan otteen Skandinavian herruudesta. Vain ruotsalaisten täydellinen uinahdus voi viedä mestaruuden heiltä.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia