Suomen maajoukkue koki torstaina toisen tappionsa kotiturnauksessaan Tampereella kovasta taistelustaan huolimatta. Viro pääsi niskan päälle heti alussa ja piti johtoasemansa loppuun saakka. Suomen tappio virolaisille Sokos Hotel Tournamentissa kirjattiin täpötäyden Pyynikin Palloiluhallin edessä lukemin 83-89 (42-48).
Suomen miesten koripallomaajoukkue tarjosi ääriään myöten täynnä olleille Pyynikin Palloiluhallin lehtereille hienon taistelun, kun Sokos Hotel Tournament käynnistyi keskiviikkona Tampereella. Oltuaan puoliajalla peräti 27 pisteen takaa-ajoasemassa Suomi nousi viimeisillä minuuteilla yleisön suureksi riemuksi taistelemaan jopa voitosta.
Syyskuun EM-kisoihin valmistautuva Latvia romutti Suomen koripallomaajoukkueen toiveet historian ensimmäisestä Baltic Sea Cup –voitosta. Suomen nuori maajoukkue oli puolen tunnin pelin jälkeen kolmen pisteen päässä vastuksestaan, mutta päätösjaksolla ero repsahti ja Latvia rynni 95-76-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkue sai lauantaina vastaansa kiukkuisen Ruotsin. Perjantaina Tukholmassa Suomen toimesta nöyryytetyt ruotsalaiset tulivat Baltic Sea Cupin avausotteluun revanssimielellä. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Suomi otti toisen peräkkäisen voittonsa tulevista EM-kisaisännistä ja pelaa näin osaturnauksen voitosta sunnuntaina Latviaa vastaan.
Suomen koripallomaajoukkue avasi Ruotsin turneensa perjantaina hienolla tavalla. Tukholmassa pelatussa harjoitusmaaottelussa tuleva EM-kisaisäntä Ruotsi sai tuta Suomen nuoren joukkueen puolustusinnon ja taipui kotiyleisönsä edessä nöyryyttävin lukemin 100-82 (51-26).
Tuukka Kotin edustaman Providencen taival päättyi Big East –konferenssin mestaruusturnauksessa aikaisin perjantaina Suomen aikaa. USA:n viidenneksi kovimmaksi yliopistojoukkueeksi rankattu Pittsburgh väänsi 67-59-voiton Providencesta oltuaan tappiolla vielä viisi minuuttia ennen loppusummeria.
Neljä suomalaista koripalloilijaa päättää kevään aikana nelivuotisen rupeamansa Yhdysvaltojen yliopistoissa. ”Suomalaissenioreista” Valparaison Antti Nikkilä sekä Middle Tennessee Staten Mia Parviainen ja Paula Penttilä pelasivat viikonloppuna uriensa viimeiset kotiottelut. Kolmikko jätti kotiyleisölleen voitokkaat jäähyväiset.
Sillä aikaa kun Suomen maajoukkue pelasi Tallinnassa Baltic Sea Cupia, ahersi maan ykköspelintekijä Teemu Rannikko Italian liigassa. Ja hyvin ahersikin. Lauantai-iltana Rannikon edustama Euro Roseto kaatoi vieraissa Triesten 90-81. Rannikko jatkoi varmoja otteitaan ja heitti 14 pistettä.
Suomen koripallomaajoukkueen yhteinen kesäharjoittelu käynnistyy ensi viikolla, 10.-11. päivinä kesäkuuta, Helsingissä järjestettävällä leirillä. Maajoukkueen kesäharjoitteluun on kutsuttu 21 pelaajaa, joilla on edessään kesä-elokuun välisenä aikana 30 harjoitus- ja pelipäivää.
Alppimaan miehet eivät jättäneet Suomen vierailullaan epäselväksi kumpi oli parempi koripallojoukkue lauantaina Kouvolan Jäähallissa. Sveitsi otti vaisusti pelannanneesta Suomesta selätysvoiton lukemin 73-60 ja jätti Suomen odottamaan edelleen avausvoittoaan EM-karsinnoissa.
Suomen koripallomiehet avasivat EM-karsintaruljanssinsa niukalla 68-70-vierastappiolla Irlannille Dublinissa myöhään keskiviikkoiltana. Irlannin voiton sinetöi Damien Sealy, joka upotti summerin soidessa heittonsa korisukan läpi.
Suomen koripallomaajoukkue pystyi pitämään isäntiään ahtaalla Tshekin Mlada Boleslavissa keskiviikko-iltana vain puoliaikaan saakka. Tauolle mentiin Tshekin johtaessa pisteellä (40-39). Toisella puolikkaalla selkeästi vieraitaan isompi tshekkiläissommitelma jyräsi vastustamattomasti 100-70-voittoon.
Suomen koripallomaajoukkueen Tshekin matka käynnistyi tappiollisissa merkeissä. Kotiyleisönsä edessä Usti nad Labemissa pelannut Tshekki oli tyly isäntä ja vei voiton Suomesta lukemin 67-55 joukkueiden ensimmäisessä harjoitusmaaottelussa.
Suomen maajoukkueessa kuluneella kaudella läpimurron tehnyt Tuukka Kotti, 20, siirtyy Yhdysvaltoihin ja Providencen yliopistoon. Forssan Koripoikien kasvatti Kotti on saanut Providenceen neljän vuoden mittaisen stipendin.
Salon Vilpas ryhdistäytyi toisessa SM-pronssiottelussa hävittyään ensimmäisen osaottelun 44 pisteellä. Salolaisten 92-86-vierasvoitto ei kuitenkaan vienyt pronssisia mitaleita Namika Lahdelta, jonka kautta komisti myös joulukuussa voitettu Suomen Cup -mestaruus.
Miesten maajoukkue päätti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut tiukkaan voittoon isäntämaa Islannista. Suomen voittopisteet merkitään historian kirjoihin 75-70 (42-34). Voitollaan Suomi sijoittui kisoissa toiseksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia