Suomen koripallomaajoukkue pelaa koripallon EM-kisoissa ensimmäisen kerran 16 vuoteen. Nelonen Pro esittää kaikki Suomen ottelut suorina lähetyksinä. Kaikkiaan Nelonen Pro näyttää Liettuassa 31.8. käynnistyvästä EM-lopputurnauksesta yli 40 ottelua.
Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.
Suomen koripallomaajoukkueen varmistettua paikkansa EM-kisoihin, on ”susijengin” seuraava tavoite olla karsintojen ykkönen. Voitto kotiottelusta Unkaria vastaan silottaisi tietä tavoitteen saavuttamiseksi. Helsingin Jäähallissa sunnuntaina klo 19 käynnistyvään otteluun on lunastettu ennakkoon noin 6000 pääsylippua. Luvassa on läksiäisjuhla Suomelle, jota odottaa vieraspeli Portugalissa 24.8. ja matka Liettuassa 31.8. käynnistyviin EM-kisoihin.
Portugalin maajoukkue varmisti myöhään torstai-iltana sekä oman että Suomen maajoukkueen selviytymisen Liettuan EM-lopputurnaukseen päihittämällä EM-karsintojen vierasottelussa Szolnokissa Unkarin. Sunnuntaina katkeran tappion Suomelle kärsinyt Portugali kääntää nyt katseensa ensi viikon keskiviikkona pelattavaan kotiotteluun Suomea vastaan.
Helsingin Jäähallille kerääntyi torstai-iltapäivänä runsaasti lajiväkeä EM-karsintojen kunniaksi järjestettyjen koripallomessujen merkeissä. Värikäs messutapahtuma huipentui EM-kisapaikkansa torstai-iltana varmistaneen miesten maajoukkueen avoimiin harjoituksiin ja fanitapaamiseen. Maajoukkueen edustajien sanoma oli sunnuntaiseen Unkari-otteluun saapuville: ”Lisää meteliä!”.
Suomen koripallomaajoukkueen paikka EM-lopputurnauksessa on varmistunut. EM-kisaliput ”susijengille” kirjoitti Portugali, joka venyi Unkarissa torstai-iltana 66-57-vierasvoittoon. EM-kisapaikka on Suomelle ensimmäinen 16 vuoteen.
Kun Sasu Salin nostettiin vuosi sitten miesten maajoukkueen pelaavaan kokoonpanoon, MaSu-Basketin kasvatti latoi kolmen pisteen kaaren takaa heittonsa säkkiin yli 60% tarkkuudella, mutta yskähteli puolustuspäässä. Tänä kesänä Salinin heitto ei ole kulkenut viime kesän malliin, mutta hänestä on kasvanut yhdessä kaudessa maajoukkueen eturivin puolustuspelaaja.
Ennakkolipunmyynti Suomen koripallomaajoukkueen viimeiseen EM-karsintojen kotiotteluun Unkaria vastaan on jatkunut vilkkaana. Torstai-aamuna jo 5500 katsojaa oli lunastanut pääsylippunsa sunnuntaina 21.8. klo 19 Helsingin Jäähallissa pelattavaan otteluun, jonka voittamalla Suomi etenee varmasti Liettuassa järjestettävään EM-lopputurnaukseen.
Suomen koripallomaajoukkueen maanantainen voitto Portugalista vauhditti ensi sunnuntaina (21.8.) Helsingin Jäähallissa pelattavan toisen EM-karsintojen kotiottelun lipunmyyntiä. Tiistai-iltapäivänä lippuja oli lunastettu yli 4500. Koripalloliitto avasi kiihtyneen ennakkolipunmyynnin johdosta myyntiin kaikki Jäähallin katsomolohkot.
Suomalaisella koripalloväellä on mahdollisuus tutustua lähietäisyydeltä EM-kisapaikkaa jahtaavaan Suomen miesten maajoukkueeseen Helsingin Jäähallissa torstaina 18.8. järjestettävien koripallomessujen merkeissä. Avoimien harjoitusten päätteeksi yleisöllä on mahdollisuus mm. jututtaa pelaajia ja tutustua korispeleihin, -vaatteisiin ja -varusteisiin.
EM-karsintojen avausottelu Unkarissa oli Tuukka Kotille hankala, mutta maanantaina Kotti esiintyi korinalustoilla isännän mentaliteetilla Suomen hakiessa Portugalista 68–56 (31–22)-kotivoiton. Kun Suomen kaukoheitto ei pudonnut, Kotti pyysi palloa sisälle ja turhautti portugalilaissentterit ketteryydellään.
Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen urakka ikäluokkansa B-divisioonan EM-kisoissa päättyi Latvialle kärsittyyn pronssiottelutappioon pistein 64–71 (43–40). 18-vuotiaat tytöt voittivat kesän aikana pelaamastaan 20 ottelusta 16.
Miesten maajoukkueen veteraanilaituri Kimmo Muurinen, 30, antoi haastattelun FIBA Euroopan toimittajalle rankaistuaan Unkaria 12 pisteellä Suomen hakiessa EM-karsintojen avausvoittonsa. Alkavalla viikolla kaksi kotiottelua pelaava ”susijengi” on Muurisen mukaan unelmatilanteessa.
Miesten EM-karsinnoissa on maanantaina aistittavissa hienoista ratkaisun makua, kun karsintalohkon tappiottomat joukkueet Suomi ja Portugali iskevät yhteen Helsingin Jäähallilla klo 19:00 alkavassa ottelussa. Karsintojen avausottelussa Unkarin yllättänyt Portugali uskoo jatkavansa voittoputkeaan myös Helsingissä.
Teemu Rannikko sovitteli Suomen miesten maajoukkueen pelipaidan ensimmäisen kerran ylleen 99 maaottelua ja melkein 14 vuotta sitten. Kun Suomi kohtaa vuoden 2011 EM-karsintojen kotiavauksessaan maanantaina Portugalin, sadannen maaottelunsa pelaavalla Rannikolla on mahdollisuus ottaa jättiharppaus kohti uransa ensimmäisiä EM-kisoja.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia