Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue aloitti neljän joukkueen harjoitusturnauksen Ranskan Bourg-en-Bressessä tappiolla, kun Tshekki vei voiton 89-75 (48-43). Suomi kohtaa vielä viikonlopun aikana Liettuan ja Ranskan.
Kesän 3×3 SM-kiertueen ensimmäinen osakilpailu pelataan tulevana lauantaina 15.6. Helsingin ydinkeskustassa Helsingin keskuskirjasto Oodin edustalla alkaen klo 10.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Lipunmyynti otteluun on käynnistynyt.
Erotuomaritoiminta on ollut nousujohteisella tiellä viime vuodet, ja aktiivierotuomareiden määrä on kasvanut ennätystasolle. Otamme erotuomaritoiminnassa uuden askeleen matkallamme kohti tavoitettamme saattaa suomalainen erotuomaritoiminta maailmanluokan tasolle, Euroopan kärkimaiden joukkoon. Osana tätä tavoitetta haemme nyt ammattierotuomaria.
Susijengi Rising Starsin suorittaminen oli torstain maaottelussa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan pykälää parempaa kuin eilen, mutta harmittavat merkkausvirheet söivät nuorilta susilta saaliin. Päätösjakson puolenvälin pallonmenetykset kostautuivat ja Latvia kuittasi tasaisesta pelistä 70–62 (41–37) -voiton Riiassa.
Susijengin vieraaksi tiistaina 25.6. Espoo Metro Areenalla pelattavaan kesänavausmaaotteluun saapuva Uusi-Seelanti on nimennyt olympiakarsintaleiritysmiehistönsä. Mukana päävalmentaja Pero Cameronin joukossa on lähes koko viime kesän MM-kisaryhmä.
A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue matkustaa tänään torstaina 13.6. Ranskan Bourg-en-Bresseen, jossa Sudenpennut kohtaavat kovatasoissa turnauksessa viikonlopun aikana Tshekin, Liettuan ja Ranskan
Susijengin Rising Stars otti keskiviikkoiltana Riiassa mittaa Latvian haastajamaajoukkueesta suljetuin ovin pelatussa ottelussa. Hetkittäin lupaavia otteita väläytellyt Rising Stars käväisi toisen puoliajan alussa kymmenen pisteen johdossa, mutta sortui lopussa yliyrittämiseen ja taipui heittokätensä kuumaksi saaneelle Latvialle pistein 67-59 (32-31).
Vuoden 2022 EM-pronssiotteluun yltänyt Puola on nimennyt Valencian olympiakarsintaturnaukseen valmistautuvan miehistönsä. Mukana matkassa ovat kaikki toissa vuoden mitalipelijoukkueen avainmiehet Mateusz Ponitkasta A.J. Slaughteriin, ja uutta sukupolvea edustaa San Antonio Spursin energiapakkaus Jeremy Sochan.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen pitkäaikaisen luottopelaajan Timo Heinosen kanssa. 1026 Korisliiga-ottelun kokemuksella varustettu 42-vuotias laituri on edustanut joukkuetta jo kaudesta 2015-16 asti.
Tampereen Hakametsässä pelattava U18 EuroBasket 2024 -turnaus tuo yhteen ikäluokan huippumaat taistelemaan Euroopan mestaruudesta 27.7.–4.8.2024.
Susijengin valmennusjohto on valinnut kaksitoista pelaajaa Susijengi Rising Stars -joukkueeseen, joka kohtaa Latvian haastajamaajoukkueen keskiviikkona ja torstaina pelattavissa maaotteluissa.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Ennakkomyynti 6. pelaajille kesän otteluun käynnistyy keskiviikkona 12.6.
Susijengin valmennusjohtoon liittyneen Danny Janssonin, 44, ensimmäinen viikko uudessa pestissään kului miesten Open Gym -leirityksen vastuuvalmentajana. Tällä viikolla Jansson luotsaa vuorostaan Susijengi Rising Stars -ryhmän tuplamaaotteluun Latviaa vastaan. Open Gymissä näkemänsä perusteella Jansson povaa Susijengille valoisaa tulevaa.
Bolognan apuvalmentajana toimiva Lassi Tuovi pääsi tuulettamaan Italian liigassa finaalivoittoa. Ranskassa Paris Basketball on puolestaan tukalassa tilanteessa.
Ranskassa ja Italiassa finaalit on saatu käyntiin. Vierasjoukkueet ovat olleet ensimmäisissä otteluissa vahvoilla.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia