Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue aloittaa B-divisioonan EM-kilpailut torstaina 6.8. Pohjois-Makedonian Skopjessa. Sudenpennut pelaa alkulohkossa Bulgarian, Luxemburgin, Ruotsin, Norjan sekä Bosnia ja Hertsegovinan kanssa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Saksan EM-kisojen neljännesvälierässä vakuuttavasti 73–56 ja etenivät Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon.
Susiladies matkustaa tänään Tukholmaan kesän toiseen miniturnaukseen. Suomi kohtaa Liettuan torstaina 6.8. klo 17.30 Suomen aikaa Fryshusetissa ja perjantaina 7.8. klo 19.00 Ruotsin Kistamässanissa.
MM-karsinnoissa kolmen voiton putkessa viilettävä Ruotsi on nimennyt miehistönsä elokuun lopun MM-jatkokarsintaikkunaan. Ruotsi kohtaa Susijengin torstaina 27.8. Helsingin Veikkaus Areenalla nimivahvalla miehistöllä, jota johtavat joukkueen pelin sielu, pelinrakentaja Ludvig Håkanson ja Miami Heatin laituri Pelle Larsson.
Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Islannin Nordic Open -turnauksen toisessa ottelussaan 76–71.
Haaste tarjoaa seuroille valmiin konseptin innostaa mukaan uusia pelaajia ja syventää yhteistyötä koulujen kanssa.
Suomen 18-vuotiaat tytöt päättivät EM-kisojen alkulohkovaiheen vakuuttavaan 88–78-voittoon järjestäjämaa Ruotsista.
Suomen 15-vuotiaat tytöt voittivat Tanskan Nordic Open -turnauksen avausottelussa lukemin 63–46.
Suomen 15-vuotiaat pojat voittivat Tanskan Nordic Open -turnauksen avausottelussa lukemin 83–44.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kohtaavat 3.-6.8. Lohjan Kisakalliossa Tanskan, Islannin ja Latvian. Turnaus on ikäluokan ensimmäinen sinivalkoisissa väreissä ja lähtölaukaus Sudenpolulle.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet kohtaavat 3.-6.8. Lohjan Kisakalliossa Tanskan, Islannin ja Latvian. Turnaus on ikäluokan ensimmäinen sinivalkoisissa väreissä ja lähtölaukaus Sudenpolulle.
Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat Romanian maaottelussa 82–75. Ottelut Romaniaa vastaan olivat viimeiset ennen ensiviikolla alkavia B-divisioonan EM-kilpailuja.
Suomen 18-vuotiaat pojat päättivät B-divisioonan EM-kisat voitokkaasti kaatamalla Bosnia ja Hertsegovinan 82–66.
Suomen 18-vuotiaat tytöt ottivat ensimmäisen voittonsa EM-kisoissa kaatamalla Italian vakuuttavan esityksen päätteeksi 78–66.
Viime keväänä miesten divari B:n arvokkaimmaksi pelaajaksi nimetty ja Susijengin leiritysvahvuuteen viimeiset kaksi kesää kuulunut Aaron Ekwere, 198 cm ja 19 vuotta, on valinnut joukkueensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa. Tampereen Pyrinnön kasvatin uusi seura on The Citadel.
Edelliset kaksi kautta Korisliigaa pelaavaa Kouvoja edustanut Joona Heinonen, 188 cm ja 22 vuotta, jatkaa uraansa Virossa. Pitkään myös Espanjassa pelanneen Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi seura on Viron-Latvian yhteisliigaa pelaava KK Pärnu.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia