Kuukausi sitten Pohjoismaiden mestaruutta juhlinut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa valmistautumistaan B-divisioonan EM-kisoihin leireilemällä Liettuassa. Perjantai-iltana Suomi taipui Liettualle niukasti 54–58 (28–28) ottelussa, jota joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen kuvaili arvokkaaksi opiksi.
Naisten EM-karsinta-avauksessa Luxemburgia 27 pisteellä ja 12 levypallolla kurittanut Taru Tuukkanen on uransa aikana pelannut lähes kaikilla mahdollisilla kentillä ja areenoilla. ”Naarassusien” luottosentteri tähtää tällä hetkellä Suomea EM-kisaparketeille ensimmäisen kerran 25 vuoteen.
Suomen Koripalloliiton hallitus käsitteli keskiviikkona pitämässään kokouksessa Korisliiga-joukkueiden liigalisenssihakemukset. Helsinkiläinen Torpan Pojat jäi käsittelyssä ilman liigalisenssiä. Sen sijaan liigalisenssin saivat 11 muuta Korisliigan sarjapaikan urheilullisin perustein saavuttanutta seuraa. Lisäksi liittohallitus päätti nostaa Korisliigaan kolmena viime kautena divisioonafinaaleissa esiintyneen Lapuan Korikobrat.
Suomen naisten keskiviikkoinen EM-karsinta-avaus sujui täsmälleen käsikirjoituksen mukaisesti. Energisempi ja taitavampi Suomi prässäsi ja painosti piskuisen Luxemburgin elintilan olemattomiin ja vyörytti Taru Tuukkasen huippupelin tahdittamana Tikkurilan Valtti Areenan siirtoparketilla 114–54 (62–30)-rökälevoiton vieraistaan.
Suomen korisnaiset aloittavat EM-urakkansa keskiviikon kotiottelulla Luxemburgia vastaan Vantaalla. Karsintalohkon E joukkueista Latvia ja Italia ottivat jo tiistaina varaslähdön karsintarupeamaan. Latvialaiset antoivat näytteen korinalusvoimastaan vieden kohtaamisen nimiinsä 71-52 (29-31).
Kolmena edelliskautena miesten divisioonafinaaleihin selviytynyt Lapuan Korikobrat on tehnyt ensimmäisiä sopimuksia tulevalle kaudelle. Pelaajapuolella Kauhajoen Karhun liigajoukkueesta siirtyvä Aleksi Huuskonen, 24, vahvistaa joukkuetta. Korikobrien valmentajana jatkaa Ville Turja.
Korisliigan hopeajoukkue Joensuun Kataja ja KTP-kasvatti Juho Lehtoranta, 23, ovat tehneet kauden 2012-13 kattavan sopimuksen. KTP-Basketista Joensuuhun siirtyvän Lehtorannan sopimus sisältää option kaudesta 2013-14.
Peräti viisikollinen Suomen nuorten maajoukkueista tuttuja naispelaajia suuntaa ensi syksyksi valtameren taakse. Janniina Koivunen, Ellen Nurmi, Annika Holopainen, Sophie Weckström sekä Evita Iiskola debytoivat kaudella 2012-13 USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa. Holopainen ja Iiskola kuuluvat EM-karsintoihin valmistautuvaan naisten maajoukkueeseen.
Suomen naisten koripallomaajoukkue lähtee ensi keskiviikkona käynnistyviin EM-karsintoihin voitto allaan. Suomi voitti aaltoillen kulkeneen EM-karsintakenraalinsa Viroa vastaan perjantaina Vantaalla niukasti 63-61 (37-35).
Suomen koripallomaajoukkueen ja tulevien EM-karsintojen virallisen kannustuskappaleen musiikkivideo on julkaistu. ”Susijengi 2.0” –nimeä kantavan kappaleen videolla vilisee Suomi-koriksen legendaosastoa. Artistien lisäksi videolla vilahtaa mm. Anssi Rauramo, Lea Hakala, Terhi Airas sekä Sakari Pehkonen.
Forssan Alku käynnisti ensi kauden joukkueensa kokoamisen naisten SM-sarjaan solmimalla jatkosopimukset luottopelureidensa Juta Jahilon ja Henna Koposen kanssa.
Suomen naisten maajoukkue pääsee tositoimiin EM-karsinta-avauksessaan alle viikon kuluttua. Perjantaina Tikkurilan Urheilutalolla on vuorossa karsintojen kenraaliharjoitus, jonka merkeissä kovakuntoiset ”naarassudet” käyvät Viron kimppuun jo klo 17 alkavassa ottelussa.
Naisten tuplamestarin Catz Lappeenrannan tulevan kauden ensimmäinen uusi pelaaja on Ulriikka Nuolikoski, joka liittyy kissalaumaan yksivuotisella sopimuksella. 19-vuotias Nuolikoski voitti kuluneella kaudella A-tyttöjen SM-sarjan piste- ja levypallotilaston tullen valituksi sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Korisliigassa pelaava Kouvot on vahvistanut rivejään toisella amerikkalaispelaajalla. Joukkueen uusi sisäpelaaja on tasan kaksimetrinen Dallis Joyner, 22. Voimakasrakenteinen, peräti 125-kiloinen Joyner pelasi viime kauden kotimaassaan isojen yliopistojen NCAA I divisioonaa Stony Brookin riveissä.
Suomen Koripallon Pelaajayhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu tulevaksi kaudeksi I divisioonan Tapiolan Honkaan siirtyvä maajoukkuetakamies Tuomas Iisalo, 29. Loviisalaislähtöisen Iisalon mukaan Pelaajayhdistys on aktivoitunut kiitettävästi viime vuosien aikana.
Pitkään ja hartaasti odotettu Suomen koripallomaajoukkueen uusi kannustuskappale ”Susijengi 2.0” on julkaistu kuunneltavaksi Spotify-musiikkipalvelussa. Itselleen kappaleen voi lunastaa iTunes-palvelusta. Perjantaina 8.6. julkaistaan kappaleen virallinen musiikkivideo.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia