Naisten SM-sarjaa pelaava Äänekosken Huima saa kaudeksi 2011/12 riveihinsä mieluisen vahvistuksen, kun 183-senttinen, 31-vuotias Sanna Jämsen palaa joukkueeseen yhden kauden tauon jälkeen. Seura on myös kiinnittänyt ensimmäisen amerikkalaispelaajansa.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi ikäluokkansa EM-kisoissa Puolan Wroclawissa toisen perättäisen alkulohkotappionsa. Suomi johti ottelua Turkkia vastaan vielä toisen kymmenminuuttisen alussa, mutta hävisi suurinumeroisesti 57–87 (28–44).
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkueen taival ikäluokkansa A-divisioonan EM-kisoissa alkoi Serbialle kärsityllä tylyllä 49–101 (24–47)-tappiolla. Suomi pysytteli Serbian tuntumassa viisi minuuttia, mutta hävisi avausjakson lopun 0-11 ja joutui takaa-ajajan asemaan.
Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtasi B-divisioonan EM-kisojen jatkosarjassa torstai-iltana Israelin. Jännitysnäytelmäksi kehkeytyneessä ottelussa Israel haki viime hetken korillaan 65–64 (26–35)-voiton.
Suomen elokuun EM-karsintavastustajat Unkari ja Portugali avasivat maaottelukesänsä voitoilla. Unkari päihitti kotonaan Szombathelyssa Iranin 75–66 ja Portugali voitti puhtaalla pelillä Istanbulissa järjestetyn viiden maan turnauksen.
Ennakkolipunmyynti 15. ja 21. elokuuta pelattaviin miesten EM-karsintaotteluihin on vilkastumassa. Liput ovat käyneet kaupaksi tasaisen hyvällä menekillä koko kesän, ja parhaita paikkoja on enää rajoitetusti.
Suomen naisten koripallomaajoukkueelle on myönnetty paikka Kiinan Shenzhenissä 12.–23. elokuuta pelattaviin ”opiskelijoiden olympialaisiin”, universiadeihin. Joukkueen päävalmentajaksi on nimetty Ensio Helimäki, joka on kutsunut koolle 13 pelaajan ringin.
Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue ylti viime kesänä urotekoihin nousemalla Euroopan A-divisioonaan. Pekka Salmisen valmentamalla maajoukkueella on nyt takanaan intensiivinen valmistautumisjakso, ja joukkue on valmis haastamaan Euroopan huippumaat tasaväkiseen taisteluun.
Miesten maajoukkueen takamiesjaostoon kuuluva Tuomas Iisalo, 28, sai viime kaudella korvaamatonta kokemusta kansainvälisistä peleistä Espoon Hongan pelatessa VTB United -liigaa. Iisalo uskoo, että VTB:sta saamiensa kokemusten turvin hän on entistä valmiimpi pelaamaan rooliaan EM-kisoihin pyrkivässä ”susijengissä”.
Korisliigan Salon Vilppaan toinen amerikkalaiskiinnitys kaudelle 2011/12 on varmistunut. 201-senttinen, 26-vuotias Dwight Coleman kiinnitti Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäen huomion agenttitoimisto Court Siden kesäleirillä Las Vegasissa.
Suomen alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue juhli sunnuntaina ikäluokkansa Baltian mestaruutta kukistettuaan Baltic Cupin päätöspelissä Viron 58–60 (28–31). Suomi voitti turnauksen kaikki kolme otteluaan.
Suomen alle 18-vuotiaiden ja alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pelaavat viikonloppuna kovan tason kansainvälisiä otteluita Liettuassa. Alle 16-vuotiaat tytöt osallistuvat Baltic Cupiin Kaunasissa ja alle 18-vuotiaat tytöt kohtaavat Liettuan kahdesti.
Elokuussa Suomen ja Unkarin kanssa paikasta Liettuan EM-kisoihin kisaavan Portugalin maajoukkueen valmistautuminen EM-karsintakoitokseen on täydessä vauhdissa. Loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta, mutta kapteeni Miguel Mirandan mukaan ryhmä on saanut vastoinkäymisistä voimaa.
Korisliigan välieriin viime keväänä selvinnyt Uudenkaupungin Korihait on solminut ensi kauden kattavan sopimuksen luottopelaajansa Nigel Mooren kanssa. 195-senttinen amerikkalaislaituri urakoi Korihaille kaudella 2010/11 15,0 pistettä, 7,0 levypalloa, 2,4 syöttöä ja 1,9 riistoa ottelua kohden.
Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue haki viimeisessä EM-kisoja edeltävässä maaottelussaan 84–60 (39–25)-voiton Georgiasta ja 15-vuotiaat tytöt avasivat maaottelutaipaleensa jyräämällä Viron 97–14 (50–11). 18-vuotiaat pojat puolestaan pistivät ikäluokkansa huippuihin kuuluvan Ranskan ahtaalle Tikkurilassa.
Suomen alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkue (1991/92 syntyneet) lähtee tiistaina Sarajevoon tavoittelemaan paikkaa Euroopan A-divisioonasta päävalmentaja Ray Ailuksen opeilla. B-divisioonan EM-kisojen aattona Ailus painottaa nousutavoitteiden olevan suorassa yhteydessä perusasioiden hallinnan kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia