Voitettuaan divarin mestaruuden keväällä 2011 Loimaan Korikonkarit pisti tuulemaan. Nilan Bisonsiksi nimensä vaihtanut joukkue haavi riveihinsä tukun maajoukkuepelaajia ja ensiluokkaisia ulkomaalaisvahvistuksia. Keväällä 2012 Loimaalla tuuleteltiin Suomen mestaruutta vasta toisena nousijajoukkueena kautta Korisliigan historian.
Korihait on perinteikäs uusikaupunkilainen koripalloseura, joka liikuttaa lajin parissa kaikenikäisiä ihmisiä. Korihaiden juniorijoukkueisiin haetaan uusia valmentajia niin vastuu- kuin apuvalmentajiksi kaudelle 2020-21.
Shawn Hopkins, 24, on BC Nokian atleettinen laituri ja Korisliiga-kauden 2019/20 vuoden tulokas, jonka juuret ovat vahvasti Nokialla. Ei ole yllätys, että Hopkinsin uran merkittävimpiin valmentajiin kuuluvat nokialainen valmentajaikoni Kimmo Olli sekä kahteen otteeseen Nokialla vaikuttanut Ville Tuominen.
Suomen Koripalloliiton hallitus on päättänyt kaikkien tulevan pelikauden sarjamaksujen jaksottamisesta helpottaakseen seurojen tilannetta koronapandemian keskellä.
Edelliset kaksi kautta LoKoKo Bisonsia edustanut Karvonen tekee paluun lahtelaisseuraan kahden vuoden tauon jälkeen.
Perinteinen Unelmien liikuntapäivä saa koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna uuden muodon: se toteutuu kodeissa ja somessa. Päivä tarjoaa seuroille mahdollisuuden aktivoida jäseniään ja tutustuttaa uusia ihmisiä lajin pariin.
Tampereen Pyrinnön Korisliiga-joukkue ja Panu Peltokangas, 27, ovat tehneet kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Studio 6 -keskusteluohjelma tuo suomalaisen koripallon huippuvieraat ruudullesi ja antaa sinulle tilaisuuden esittää kysymyksiä koristähdille. Keskiviikkona 6.5. ohjelmassa on vieraana yli vuosikymmenen ajan eurooppalaisia huippujoukkueita edustanut Susijengi-stara Sasu Salin.
Koko korisperheen kotibileissä tarjolla haastatteluja, korisviihdettä, tietovisailuja ja kuulumisia Susijengin pelaajilta.
Lahti Basketball Juniorit perustaa U19 tyttöjen kilparyhmän ensi kaudelle. Tarkoituksena on saada alueen parhaat tyttöpelaajat harjoittelemaan ja pelaamaan yhdessä, sekä tavoittelemaan U19 tytöissä valtakunnallista sarjapaikkaa.
Lappeenrannan Catz palasi kultakantaan yhden välikauden jälkeen keväällä 2012 pyyhittyään mielestään edelliskevään tappionsa Peli-Karhuille. Vaikka Catzin kausi oli riemumarssia voitosta voittoon, sinnikäs haastaja Äänekosken Huima oli laittaa luun kissojen kurkkuun viisimatsiseksi venyneessä finaalisarjassa.
Keskisen alueen aluehallitus on palkinnut kuluneen kauden ansiotuneita.
Viime kaudella Korihaita edustanut Ventoniemi ja lahtelaisseura ovat solmineet 2+1-mittaisen sopimuksen.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion ja Varalan urheiluopistoissa. Hakuaikaa on kesäkuun 30. päivään saakka.
Lajipäällikkö ja valmentaja Henrik Pulkkinen korostaa, että HNMKY palvelee sekä satunnaista harrastajaa että menestyksekästä uraa tavoittelevaa koripalloilijaa.
Korisliigan kärkiseuroihin viime vuosina noussut Salon Vilpas on solminut päävalmentajasopimuksen kokeneen Sami Toiviaisen kanssa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia