Saatuaan puolen vuorokauden verran kadoksissa olleet matkalaukkunsa Fribourgiin pääsi Susijengi toden teolla valmistautumaan sunnuntai-illan tärkeään EM-karsintaotteluun Sveitsiä vastaan. Joukkueen takakentän energiapakkaukset Sasu Salin ja Edon Maxhuni korostivat huolellisuuden ja aggressiivisuuden merkitystä illan ottelussa.
Sunnuntai-iltana Fribourgissa vastakkain iskevät Susijengi ja Sveitsi ovat nimenneet miehistönsä helmikuun EM-karsintaikkunan keskinäiseen otteluunsa.
HBA voitti ToPon ja nappasi tärkeät pisteet kamppailussa pudotuspelipaikoista. Illan muita voittajia olivat FoA, Kouvottaret, PeKa ja EBT.
Jo toinen suomalainen Susijengi-pelaaja on ylittämäisillään 200 pelatun miesten A-maaottelun rajan. Torstain maaottelu Serbiaa vastaan oli helsinkiläisen ToPo:n kasvatille ja Susijengin kapteenille Shawn Huffille, 35, jo uran 199. A-maaottelu. Ohessa Huffin muistoja pitkän maaottelutaipaleen alkuvuosilta tähän päivään asti.
Susijengin pelipäivänä 20.2. julkastun RIBARIN teemana ovat mm. maajoukkueet ja EM-kisat.
Vaikka Sveitsiä ei perinteisesti tunneta koripallovaltana, joukkue näytti vaarallisuutensa viime kesänä nujertamalla kovatasoisen Islannin EM-esikarsinnoissa. Sama tahti jatkui torstaina, kun Sveitsi oli yllättää Georgian vierasottelussa Tbilisissä. Susijengin apuvalmentaja Hanno Möttölä luonnehtii kovia yksilöitä ja periksiantamattomuutta Sveitsin suurimmiksi vahvuuksiksi.
Peruskurssi on erotuomarikoulutuksen ensimmäinen kurssi ja se on kestoltaan n. 6 tuntia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet tulevat toimimaan Nuorisoerotuomareina (NUE) alueen virallisissa nuorten sarjaotteluissa.
Susijengi matkustaa tänään perjantaina Sveitsiin kolmentoista pelaajan vahvuisella miehistöllä. EM-karsintansa eilen tappiolla Serbiaa vastaan aloittanut Susijengi kohtaa sunnuntai-iltana lohkon toisen voitottoman joukkueen Sveitsin Fribourgissa.
Koripalloliitto perusti elokuussa 2019 Lasten urheilu -työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida, miten lasten koripallon kilpailutoimintaa voitaisiin toteuttaa nykyistä paremmin. Työryhmä pyytää seuroja tutustumaan aiheeseen liittyviin dokumentteihin sekä vastaamaan kyselyyn.
Viime vuodet Susijengin apuvalmentajana toiminut Jukka Toijala nappasi avausvoittonsa Viron maajoukkueen päävalmentajana, kun Viro peittosi Pohjois-Makedonian Skopjessa 72-81 (23-47). Susijengin lohkossa Sveitsi pakotti Georgian vieraskentällä jatkoajalle ennen kuin Georgia kohosi kolmosillaan 96-88 (42-29, 79-79)-voittoon.
Naisten NCAA:ssa alkuviikon onnistujiin lukeutuivat kivenkovaa Louisvilleä vastaan 11 pistettä pussittanut Lotta-Maj Lahtinen sekä 10 pistettä säkittänyt Marika Korpinen. Nina Augustin ja Venla Varis jatkavat vakuuttavaa voittokulkua omissa konferensseissaan.
Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanainen jatkaa vahvoja otteitaan tulokaskautenaan. Tahvanainen säkitti tusinallisen pisteitä, kun Bradley venytti voittoputkensa neljään.
Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.
Naisten Korisliigassa pelaava EBT on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen Inga Orekhovan kanssa. 30-vuotias pelaaja on pelannut viimeksi kaudella 2015-16 Belgian pääsarjassa.
Yhtä uransa parhaista kausista pelaava Susijengin ja Iberostar Teneriffan Sasu Salin, 28, pelasi ammattilaisuransa ensimmäiset kaudet entisen Jugoslavian koripallomaihin lukeutuvassa Sloveniassa ja ymmärtää kokemansa perusteella, mistä torstain EM-karsintavastus Serbia ammentaa voimansa. Torstai-illan tavoitteena on avausvoitto kotiyleisön tuella.
Susijengi pääsee aloittamaan EM-karsinnat kotiyleisön edessä. Torstain kotiotteluun Serbiaa vastaan joukkue saa tuekseen täyden Espoo Metro Areenan.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia