Suomalaisen naiskoripallon ikoni Lea Hakala päätti kesällä jatkaa uraansa. 43-vuotias Hakala tehtaili pisteitä viime kaudella siihen tahtiin, että 10.000 SM-runkosarjapisteen rajapyykin ylittyminen on vain ajan kysymys. Lisäksi Hakala jahtaa kaikkien aikojen levypallotilaston kärkisijaa.
Naisten SM-jatkosarjat on saatu päätökseen. Ylemmässä SM-jatkosarjassa välieräpaikat oli jaettu jo ennen viikonlopun otteluita, mutta alemmassa jatkosarjassa jännitys huipentui lauantaihin. Kotkalainen Peli-Karhut haki vierasvoiton Forssan Alusta, jonka avulla PeKa varmisti ensi kauden sarjapaikkansa karsinnoitta.
Hongan Roope Mäkelä ja Pussihukkien Heli Roukanoja kaappasivat uriensa ensimmäiset Vuoden pelaaja -tittelit, kun koripallon SM-sarjajoukkueiden valmentajat ja kapteenit arvostivat kaksikon ylitse muiden. Sekä Mäkelä että Roukanoja keräsi reilun äänivyöryn äänestyksessä.
Niukasti välierien ulkopuolelle jääneen Pussihukkien Heli Roukanoja antoi vahvan näytön henkilökohtaisesta osaamisestaan naisten SM-runkosarjassa. Roukanoja sijoittui peräti kuudessa eri tilastokategoriassa kymmenen parhaimman joukkoon. Tapiolan Hongan Minna Myllylä puolestaan teki ennennäkömättömän tempun valtaamalla heittotarkkuuksien kaikki kärkisijat.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen hyvä alku ei pitkälle riittänyt Unkarissa. Kotijoukkue löysi viiden minuutin hapuilun jälkeen uuden vaihteen ja vyörytti vastustamattomasti tulostaululle voittopisteet 85-56. Unkari pelasi Suomea vastaan veitsi kurkulla ja se näkyi joukkueen otteissa.
Naisten maajoukkueella ei ollut ongelmia sunnuntaina jatkaa voittoputkeaan Viroa vastaan. Suomen 90-52-voitto oli kahdeksas peräkkäinen naapurimaasta.
Naisten maajoukkueen vierailu Tallinnaan alkoi voitokkaasti. Suomi vei EM-karsintoihin valmistavan tuplamaaottelun ensimmäisen osan nimiinsä lukemin 85-77. Flunssainen Auli Nyman ei pelannut, mutta se ei ollut tarpeenkaan, kun Heli Roukanoja dominoi korinalustoja.
Suomen naiset murskasivat sunnuntaina Ruotsin yllättävän suurinumeroisesti. Eroa arkkivihollisten välille tuli peräti 41 pistettä (82-41). Voitollaan Suomi pääsi juhlimaan PM-kultaa 12 vuoden tauon jälkeen.
Suomen naismaajoukkue selvitti lauantaina kotijoukkue Norjan tieltään Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Kantona kaskessa Suomen mestaruustoiveita ajatellen on enää Ruotsi, jonka Suomi kohtaa sunnuntaina.
Naisten maajoukkue otti toisen voittonsa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa perjantaina. Suomi kukisti korinaluspelaajiensa avulla Tanskan pienien vaikeuksien jälkeen 67-51.
Suomen naisten koripallomaajoukkueella oli helppo työ avata voittotili Pohjoismaisten mestaruuskilpailuiden ensimmäisenä päivänä. Syntymäpäiväsankari Jaana Sintosen johdolla Suomi voitti Islannin torstaina lukemin 80-44.
Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Norjaan torstai-aamuna matkaava Suomen naisten koripallomaajoukkue viimeisteli kuvioitaan keskiviikkona voitokkaasti. Yhdysvaltalainen Xavierin yliopistojoukkue kaatui lukemin 78-70 (41-35).
Viikonvaihteessa Helsingissä pelatuissa maaotteluissa Jaana Sintonen saavutti uransa sadannen maaottelun, kun Suomen naiset kukistivat Viron kahdesti. Sintosen juhlaottelussa sunnuntaina Suomi nuiji vieraansa peräti 81-59 (45-23).
Uusi vuosituhat koripallokauden parhaiden valinnoissa jatkui siitä mihin edellinen jäi. Miesten SM-Koriksen parhaaksi on valittu jo toistamiseen Turun Piilosetia edustava Teemu Rannikko ja naisten parhaaksi arvostettiin jälleen Kotkan Peli-Karhujen Auli Nyman.
Espoo Basket Teamin kymmenen pisteen johtoasema ei paljoakaan vaakakupissa painanut, kun Peli-Karhujen amerikkalaisvahvistus Shea Mahoney oli toisessa pronssiottelussa päättänyt voittaa joukkueelleen naisten SM- mitalin.
Naisten koripallomaajoukkue pysyi molemmilla jaksoilla ensimmäisen vartin ajan Italian kyydissä myöhään keskiviikko-iltana S. Giovanni Valdarnossa pelatussa EM-semifinaalikierroksen ottelussa. Suomalaisten pari synkempää hetkeä riitti italialaisille, jotka kirivät kotiyleisönsä riemuksi 69-49-voittoon.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia