Suomalaisella koripalloväellä on ainutlaatuinen mahdollisuus kurkistaa Euroopan huippukoriksen tulevaisuuteen ensi viikolla, kun Euroopan Nuorten Olympiafestivaali EYOF tuo alle 16-vuotiaiden eurooppalaiset korishuiput Tampereelle.
Suomen 20-vuotiaat miehet kuroivat EM-avauksessaan Puolaa vastaan 16 pisteen tappioasemasta pisteen johtoon päätösjakson loppusekunneilla. Sinivalkoisten kiri jäi kuitenkin palkitsematta, kun Puolan kolmen pisteen heitto kierähti koriin kymmenen sekuntia ennen loppua. Päätösluvut merkittiin Puolan hyväksi 65-67 (26-33).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jäi viime kesänä B-divisioonan EM-kisoissa häntäpäähän, mutta tänä kesänä joukkueen ympärillä puhaltavat uudet tuulet. Päävalmentaja Anton Mirolybovilla on käsissään intensiivisen puolustuksen nimeen vannova, korintekovoimainen joukkue, joka odottaa torstaina Makedonian Skopjessa alkavia kisoja nälkäisenä.
Heikko viimeistely ja virhevaikeudet koituivat Suomen turmioksi Universiadien sijoitusottelussa Kanadaa vastaan lauantaina. Kanada karkasi Suomelta puoliajan jälkeen ja voitti ottelun selvästi 88-63 (39-32). Suomi päätyi kisoissa lopulta kymmenennelle sijalle.
Joensuun Katajan ja Suomen maajoukkueen luottotakamies Petri Virtanen, 28, pitää perjantaina käynnistyvää Portugalin turnausta erinomaisena tasonmittarina EM-jatkokarsintaan valmistautuvalle maajoukkueelle. Suomi kohtaa kolmipäiväisessä turnauksessa Portugalin, Brasilian ja Angolan maajoukkueet.
Suomen 18-vuotiaat tytöt katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa elintärkeällä 57-53 (28-31)-voitolla Englannista Israelin Eilatissa pelattavien B-divisioonan EM-kisojen ylemmän jatkosarjan ottelussa. Englanti johti ottelua parhaimmillaan yhdeksällä pisteellä, mutta jäi auttamattomasti toiseksi Suomen loppuhetkien rynnistyksessä.
Suomi kärsi lauantaina toisen perättäisen tappionsa 18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Israelin Eilatissa. Suomi pysytteli kisojen mitalisuosikkeihin lukeutuvan Slovenian kintereillä aina kolmannen jakson puoliväliin asti, kunnes Slovenia repäisi yhdeksän minuutin jakson nimiinsä 21-0. Slovenia vei ottelun lukemin 65-52 (31-28).
Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue suistui kymmenessä minuutissa 20 pisteen takaa-ajoasemaan EM-kisojen alkusarjan ottelussaan Portugalia vastaan. Ottelun edetessä Suomen puolustustyöskentely parani silmissä, mutta Portugalin etumatka oli aivan liian suuri kurottavaksi umpeen. Suomi hävisi ottelun 43-64 (27-40) ja tipahti alkulohkossaan kolmannelle sijalle.
Anton Mirolybovin valmentama Suomen universiadijoukkue on ottanut tavoitteekseen ylempään jatkosarjan selviytymisen Serbian Belgradissa torstaina käynnistyvissä 25. Universiadeissa. Alkulohkossa Suomi saa vastaansa Etelä-Korean sekä kisojen ennakkosuosikeihin kuuluvan USA:n.
Suomen juniorimaajoukkueiden kesän 2009 EM-kisaurakka alkaa torstaina 2. heinäkuuta Israelin Eilatissa, jossa 18-vuotiaat tytöt mittelevät noususta Euroopan A-divisioonaan. Lars Ekströmin valmentama ryhmä tahtoo tarkkojen tulostavoitteiden asettamisen sijaan keskittyä voittamaan yhden ottelun kerrallaan.
Suomen maajoukkueen nuoreen kaartiin kuuluva 203-senttinen Samuel Haanpää joutui heti päättyneen pelikauden alussa kasvotusten ammattilaisurheilun realiteettien kanssa, kun suomalaislaiturin listoilleen värvännyt Capo D’Orlando joutui luopumaan sarjapaikastaan Italian liigassa talousvaikeuksien vuoksi. Sopimuksen kariuduttua Haanpää siirtyi loppukauden kestävällä sopimuksella Ranskan kolmosliigan Fos Quest Provenceen käynnistämään ammattilaisuraansa.
Viimeiset neljä vuotta Youngstown Staten yliopistossa viettänyt Mikko Niemi palaa Suomeen. Niemi on solminut 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen Korisliigassa pelaavan Lappeenrannan NMKY:n kanssa. Pelinrakentajan tontilla viihtyvä Niemi on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka on voittanut useita nuorten Suomen mestaruuksia.
Virolainen suurseura Tallinnan Kalev päihitti Salon Vilppaan, BC Jyväskylän ja Äänekosken Huiman pelaajista kootun joukkueen Tampereella TUL:n liittojuhlien yhteydessä pelatussa ottelussa. Loppulukemat merkittiin Kalevin hyväksi 90-75 (42-37).
Italian maajoukkueen kirkkain tähti, Toronto Raptorsin 211-senttinen Andrea Bargnani, on varovainen arvioidessaan joukkueensa mahdollisuuksia selvitä arvokisoihin EM-jatkokarsinnoista. Vaikka jatkolohkon ylivoimainen suosikki on NBA-tähtiä vilisevä Ranska, Bargnani varoittaa FIBA.comin haastattelussa maanmiehiään aliarvioimasta Suomea.
Suomi-koriksen kärkinimiin lukeutuva Petteri Koponen sai runsas viikko sitten päätökseen ensimmäisen ammattilaiskautensa Euroopassa. Koposen Virtus Bolognan tie Italian Serie A:n pudotuspeleissä katkesi jo puolivälierävaiheessa, josta syystä joukkue on uudistumassa radikaalisti seuraavaksi kaudeksi.
Elokuun EM-karsintoihin valmistautuva Suomen miesten koripallomaajoukkue sai riveihinsä kovan luokan vahvistuksen, kun kaikkien aikojen nimekkäin suomalaiskoripalloilija, Hanno Möttölä, ilmoitti palaavansa parketeille. Yhdeksän kuukautta sitten lopettamispäätöksen tehnyt Möttölä korosti torstaiaamun lehdistötilaisuudessa, että halu pelata kävi vastustamattomaksi talven kääntyessä kevääksi.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia