Italian kakkosliigassa pelaava maajoukkuelaituri Tu ukka Kotti joutuu vähintään kuuden viikon sairaslomalle. Castelletto Ticinoa edustava Kotti loukkasi polvensa viime sunnuntain sarjakierroksella vastustajan kaaduttua jalan päälle.
Korisliigassa pelaava ja viidestä ottelusta yhden voittanut Uudenkaupungin Korihait on vapauttanut päävalmentaja Zlatan Présicin tehtävästään. Joukkueen päävalmentajana toimii toistaiseksi joukkueen apuvalmentajana toiminut Ville Vuorinen. Korihait käy parhaillaan neuvotteluja uuden päävalmentajan saamiseksi joukkueen peräsimeen.
Naisten SM-sarjassa pelaavan Helsingin NMKY:n naisten joukkueen vahvistuksena esiintynyt Nakeya Downing on vapautettu tehtävistään. Downing ei pystynyt vakuuttamaan taidoillaan HNMKY:n valmennusjohtoa, jonka vuoksi hänen sopimuksensa purettiin yhteisymmärryksessä.
Naisten I divisioona käynnistyi viime viikonloppuna ja sarjaa on pelattu tähän mennessä neljän ottelun verran. Viime vuosien aikana divisioona on yhä selkeämmin profiloitunut nuorten tulevaisuudennimien kehitysalustaksi ja tulevalla kaudella tämä trendi jatkuu edelleen vahvana.
Lauantaina käynnistyvästä Korisliigasta odotetaan tasaisempaa ja tasokkaampaa kuin aikoihin. Mestarisuosikkeja yhteensä 12 joukkueen nipusta löytyy montakin, mutta useimpien valmentajien ja pelaajien ennakkoveikkailuissa päällimmäisinä mieleen ponnistavat Espoon Honka sekä Joensuun Kataja.
Kauhajoen Karhu ja Forssan Koripojat löytyvät miesten I divisioonan sarjataulukon kärkisijoilta, kun runkosarja päättyy 17.3.2007. Näin ainakin, mikäli on uskominen divarijoukkueiden valmentajien veikkauksia. Koris.net istutti valmentajat ”piinapenkkiin” kysyäkseen 23.9. käynnistyvän sarjan ennakkotunnelmista.
Suomen nimekkäin koripalloilija Hanno Möttölä, 30, on tyytyväinen pelimies. Möttölä voi aloittaa työnsä vihoittelevasta kantapäästään huolimatta hyvillä mielin uuden työnantajansa, koripallolle sykkivän Liettuan ylpeyden Zalgaris Kaunasin riveissä. Puhtaalla pelillä lohkonsa kärjessä jyräävän Suomen miesten koripallomaajoukkueen mainio menestys syksyn EM-karsinnoissa tarjosi tälle hyvän pohjan.
Hanno Möttölälle ei jää paljoakaan lepoaikaa lauantaina Luxemburgissa 58 pisteen murskavoittoon päättyneen EM-karsintaurakan jälkeen. Niin Möttölällä kuin muillakin maajoukkueratsuilla on edessään pikainen paluu seurajoukkueisiin.
Suomen naisten koripallomaajoukkueen vaativa EM-karsintaurakka on käynnistynyt kahdella tappiolla. Puhtaalla pelillä lohkon kärjessä etenevä Romania ei jättänyt rankaisematta Suomen sysimustia minuutteja viimeistellen Helsingin Jäähallin tulostaululle 77-64 (45-34) -voittonumerot.
Suomen naisten koripallomaajoukkue on kovan paikan edessä keskiviikkona, kun se kohtaa Helsingin Jäähallissa pelattavassa EM-karsintaottelussa Romanian. Suomelle kelpaa ottelusta vain voitto, jotta toiveet ensi vuonna Italiassa pelattavista EM-kisoista säilyvät hengissä.
Panokset ovat varmuudella korkealla keskiviikkona Helsingin Jäähallissa, kun koripallon miesten EM-karsintojen C-lohkon puhtaan pelin joukkueet Suomi ja Georgia iskevät yhteen. Ottelun voittaja on vahvoilla, kun kärjen osalta kovasta lohkosta haetaan vuoden kuluttua A-divisioonan nousua hakevaa joukkuetta.
Georgian koripallomaajoukkueen suomalaisvalmentaja Gordon Herbert odottaa keskiviikkona kuumaa ja tasokasta EM-karsintailtaa Helsingin Jäähalliin. Suomi ja Georgia iskevät yhteen klo 18:15 alkaen.
Suomen maajoukkue avasi EM-karsintaurakkansa vakuuttavalla voitolla Itävallasta. Helsingin Jäähallissa vieraillut Itävalta onnistui tekemään Suomen puolustuksen puristuksessa ainoastaan 14 pistettä ottelun toisella puoliajalla. Suomen voittolukemat kirjattiin 87-50 44-36).
Suomen koripallomaajoukkue avaa EM-karsintaurakkansa sunnuntaina Helsingin Jäähallissa, kun vastaan asettuu Itävalta. Maajoukkueen taitava pelintekijä Teemu Rannikko lyö surutta korttinsa pöytään tämän syksyn EM-karsintapelien osalta.
Suomen miesten koripallomaajoukkue saa sunnuntaina Helsingissä käynnistyvissä EM-karsinnoissa vastaansa varsin nuorekkaan yhdistelmän. Hubert Schreinerin valmentaman Itävallan keski-ikä on ainoastaan 21,2 vuotta.
Suomen miesten maajoukkue käynnistää EM-karsintaurakkansa sunnuntaina, jolloin Helsingin Jäähallin siirtoparketilla vastustajaksi asettuu nuorekas Itävalta. Itävalta yhdessä Islannin kanssa on lohkon ennakkosuosikkien, Suomen ja Georgian, pahin haastaja. Luxemburgissa ei sittenkään liene ainesta sekoittamaan kärjen osalta tasokkaan lohkon kärkipakkaa.
Syötä hakuehdot
Hakuehdoilla ei löytynyt tuloksia